Joka hallitsee nykyisyyttä
Vuonna 3000, jolloin vuosi ei silloisen ajanlaskun mukaan ole 3000 vaan jotain muuta, Kiinan imperiumi on jo romahtanut ja Intian kulttuuri dominoi maailmaa.
Arkeologi löytää eteläisestä Fennoskandiasta jotain odottamatonta. Järvialueelta näyttää menevän tunneli kohti merenlahtea ja kaupungin raunioita, vaikka Mumbayn yliopiston historioitsijat ovat todistaneet, että tekninen sivistys levisi näin kauas länteen vasta noin 600 vuotta sitten. Kaupungin rauniot ovat selvästi yli tuhat vuotta vanhat.
Tutkijan työ aiheuttaa ensin tieteellisen ja sitten poliittisen skandaalin, kun rauniokaupungin alta löytyy mitä ilmeisin vesijohtoverkosto kerrostumasta, joka on peräisin selkeästi esi-intialaiselta ajalta. Kielitieteilijät ryhtyvät väittelemään voivatko sinänsä tunnistamattomat sanat Iso-Robertin katu sittenkin olla jonkinlaista tuntematonta Intian niemimaan murretta.
Se tutkija muuten joutuu kuseen tosta tempustaan, sanokaa mun sanoneen. Tartte kaikkia tunneleita mennä penkomaan.

2 kommenttia:
Itse olen aina toisinaan pysähtynyt tuumimaan, että jos juuri nyt kävisi Pompeijit ja aika pysähtyisi, mitä jotkut nykymeiningistä mitään tietämättömät arkeologit 2000 vuoden päästä tuumisivat meidät ylös kaivaessaan? Ruokakauppa? Ruuhkabussi? Ikea? TV-studio?
Tuon intialaisarkeologin tieteellisen uskottavuudenhan saisi romutettua helposti laittamalla sen kaivamaan Korkeasaarta. Jos jätkä löytää jellonan ja kamelin luurankoja alueelta ja aikakaudelta, josta voidaan kuitenkin varmuudella sanoa ettei ko. lajit siellä selvityneet, voidaan kaikki sen jannun tutkimukset ja ajoitukset pistää höyrypäisyyden piikkiin.
Ihana :)
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu