Vaarallisen ampujan tutkinto
Aloitin eilen Turvallinen ampuja -kurssin, sillä olen pitkään miettinyt itselleni mukavaa harrastusta ja luulen, että kivääripractical tai serkkunsa SRA voisi olla aika lystiä puuhaa. Mikäpä oikeastaan olisikaan mukavampaa kuin leikkiä sotaa oikeilla aseilla kovat piipussa? Kivääri on kaveri ja harvasta asiasta tulee yhtä mukava olo kuin puoliautomaattikiväärin metallisesta rekyylistä.
Mielenkiintoista eilisessä kurssissa oli jälleen kerran huomata, miten hävyttömän hampaisiin asti aseistautunut kansa tässä maassa elää. Suomalaisen on ihan turha naureskella ylilentoamerikan militiamiehille, koska suurin piirtein sama meininki ei meikäläisenä sovelluksena (meillä ei ole armeijasta riippumattomia kaarteja, koska Suomessa hallituksella ei ole omaa erillistä armeijaa; ergo niitä ei tarvita) herätä juuri mitään tunteita. Luulen, että joku saksalainen tai britti olisi aidosti kauhuissaan tietäessään mikä määrä rautaa rauhallisen maan tuvissa ja torpissa on ja moniko ukko & akka käy vapaa-ajalla armeijan radalla treenaamassa.
Ja niin, minähän siis olen sivari.
(Otsikon juoni: kurssia kutsutaan Turvallinen ampuja -kurssiksi, mutta vaarallisia ampujia koko pöhinällä tietysti halutaan tehdä. SRA on erinomaisen verenhuuruinen laji, mutta mikäs sen mukavampaa, näin rauhan aikana.)
Mielenkiintoista eilisessä kurssissa oli jälleen kerran huomata, miten hävyttömän hampaisiin asti aseistautunut kansa tässä maassa elää. Suomalaisen on ihan turha naureskella ylilentoamerikan militiamiehille, koska suurin piirtein sama meininki ei meikäläisenä sovelluksena (meillä ei ole armeijasta riippumattomia kaarteja, koska Suomessa hallituksella ei ole omaa erillistä armeijaa; ergo niitä ei tarvita) herätä juuri mitään tunteita. Luulen, että joku saksalainen tai britti olisi aidosti kauhuissaan tietäessään mikä määrä rautaa rauhallisen maan tuvissa ja torpissa on ja moniko ukko & akka käy vapaa-ajalla armeijan radalla treenaamassa.
Ja niin, minähän siis olen sivari.
(Otsikon juoni: kurssia kutsutaan Turvallinen ampuja -kurssiksi, mutta vaarallisia ampujia koko pöhinällä tietysti halutaan tehdä. SRA on erinomaisen verenhuuruinen laji, mutta mikäs sen mukavampaa, näin rauhan aikana.)
lähettänyt Junakohtaus
9:27 ap.
4 kommenttia:
Eikö sinusta ole mitään ristiriitaa sivariuden ja ampumaharrastuksen välillä? Minusta on.
Ei sitten minkäänlaista. Mitäs ristiriitaa siinä nyt olisi? Eihän se toisinpäinkään toimi, vai ovatko muka kaikki intinkäyneet aktiivisia reserviläisiä?
Mä nyt vaan tykkään pyssyistä.
Olen kyllä tietoinen siitä, että muutamien mielestä Santiksessa kiväärillä harjoitteleva sivari on irvokas anomalia, mutta haitanneeko tuo ja ainahan on kiva vähän ravistella.
Miten aloitit ampumisharrastuksesi?
Minäkin olen sivari, vaikka harrastinkin lukion liikuntatunneilla pienoispistooliammuntaa. Nyt tekisi mieli aloittaa ampumisharrastus uudelleen.
Mä olen helsinkiläinen, joten mulle oli tarjolla Albertinkatu (juu, se juuri, Sanna Sillanpää jne.), missä pääsee vuokrapyssyillä alkuun.
Myöhemmin muuan maanpuolustushenkinen kaveri valaisi, että ei niissä riennoissa mitään inttiä tarvitse olla käynyt, riittää kun suorittaa pienen pika-armeijan (fiksuille riittää muutenkin puoli päivää siihen hommaan, niin voi mennä mpkry:n (tsekkaa mpkry.fi) ammuntoihin ja siellä voi lainata puoliautomaattirynkkyjä plus ostaa patruunat paikan päällä ammuttaviksi.
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu