keskiviikkona, kesäkuuta 15, 2005

Tosta se lähtis kun antais mennä vaan

Tavattoman hyvän kohtauksen johonkin veijaritarinaan saisi, kun olisi mies, joka ottaisi ja menisi herätyskokoukseen todistamaan Saatanan vallasta ja lihan himosta.

- Sisaret! Veljet! Sisaret! Tahdon todistaa Saatanan vallasta ihmisen yli! Ja siitä, miten Kristuksen sovintoveri siitä kuitenkin vapauttaa!

Sitten se kertoisi pitkän kaavan mukaan missä kaikissa riettauksissa on tullut aikanaan ryvettyä. Edestä ja takaa ja suuhun ja korvan taakse ja yksi, kaksin ja kolmisin.

- Sitä hekuman määrää! Sitä lihan hekuman ja synnin määrää! Ei vain tuntia, kahta tai kolmea vaan pidempään ja aina Saatana korvan juuressa kehottaen jaksamaan vielä kerran ja viettelemään turmioon vielä yhden neitsyen!

Sitten pidetään pitkät jorinat siitä, miten Jeesus on tältä hirveydeltä pelastanut ja lopuksi kerrotaan, että Saatana vieläkin joskus ottaa valtaansa, mutta Jeesuksen avulla siitäkin noustaan ja ennen kaikkea Jeesus antaa myös lankeemuksen anteeksi.

Arvaatte varmaan, että kun veli todistaa noin väkevästi, moni sisar haluaa kuulla lisää, varsinkin siitä armosta ja ilosta, kun tietää lankeemuksen jälkeen saaneensa kuitenkin anteeksi.

Amen.

1 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

En minä nyt oikein veijaritarinasta tiedä. Vähän turhan helppo toi on oikeeseen kirjaan. Mutta pornolehteen vois kirjoittaa aiheesta jutun, jos tarttis fyffee ja osais kirjoittaa.

1:15 ip.  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

Linkit tähän tekstiin:

Luo linkki

<< Etusivu