lauantaina, heinäkuuta 28, 2007

Ad hominem

Tämä ansaitsee oman postauksen.

Alempana kommenteissa anonilli sanoo näin:

Kysäisen tällä kertaa anona, että tunnetko sinä henkilökohtaisesti ns. maahanmuuttajia? "Todennettuun faktaan" perustuvat lappusilmäiset mielipiteesi voisivat liudentua melko lailla, jos ottaisit mukaan inhimillisiä muuttujia.

Ellei sitten bloggaamisesi perustarkoitus ole pelkkä provosointi, jossa harmaan sävyjä ei edes kaivata vaan asiat ovat joko tai.

Mitäpä tähän sanoisi? Tarkemmin: mistä kohtaa sitä aloittaisi?

Ehkä siitä, että ystävällinen kommentaattori salamaa nopeammin käänsi keskustelun asiasta minun persoonaani, mikä käy näissä asioissa lähes joka kerta.

Seuraavaksi sitä voisi todeta, että tuttavapiirini ei ihan oikeasti vaikuta tähän asiaan yhtään mitään, ei suuntaan eikä toiseen. Kustannukset, rikostilastot ja vaikutukset yleiseen politiikkaan ja keskusteluilmapiiriiin eivät muutu yhtään mihinkään vaikka tuntisin Turkin sulttaanin.

Kolmanneksi voisi esittää epäilyn, että tämäkään sankari ei jää paikalle vastaamaan puheistaan ja keskustelemaan. En tiedä miksi näin on, mutta muutamaa harvinaista loistavaa poikkeusta *) lukuunottamatta monikulturistit eivät gorram koskaan antaudu oikeaan keskusteluun, vaan poistuvat paikalta niskojaan nakellen, kunhan ovat saaneet vähän tölväistä törppöä vääristä mielipiteistä.

Neljänneksi sitä voisikin sitten sanoa, että kyllä, minä tunnen maahanmuuttajia, jopa sellaisia, jotka ovat maahanmuuttopolitiikasta kanssani samaa mieltä. Eräs sellainen pruukaa ajoittain kommentoida tänne, ellen nyt sitten muista hänen henkilöhistoriaansa aivan pieleen.


*) Nimimerkit Eufemia ja Kaijankaima ovat osoittautuneet suoraselkäisiksi, älykkäiksi ja keskustelunhaluisiksi sekä kanssani erittäin eri mieltä oleviksi.

18 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Rohkaistuin nyt sitten kommentoimaan kun siihen tuossa kannustettiin. Ja että kaikki kommentit on hyviä. Valitsin jonkun sanan nimekseni...

Ehkä hän tarkoitti inhimillisillä muuttujilla, että jotkut maahanmuuttajat ovat niin Hyviä, että se hinta huonoista maahanmuuttajista kannattaa maksaa? Tai sitä, että jotkut mamut ovat kokeneet niin kovia, että ansaitsevat nyt hyvän elämän Suomessa, ja siksi hinta kannattaa/pitää maksaa?

Olen sitä mieltä, että ei tätä monikulttuurisuus-aatteen kannattamista voi (ehkä joitain poikkeuksia lukuunottamatta) selittää muuten kuin siten, että ne ihmiset ovat jotenkin henkisesti häiriintyneitä. Mutta tätä jos käyttää selittävänä tekijänä, koko homma alkaa kuulostaa liian ufolta ja salaliittomaiselta. Ehkä 70-luvun taistolaisten häiriintyneisyyteen voisi verrata? Että tää on sitä samaa itteään, mutta uudessa paketissa...

Pakko "niiden" paeta paikalta, kun koko kuvio ei kestä Logiikan Päivänsäteitä tuhoutumatta. "Niiden" pitää vain yrittää vaieta kritiikki kuoliaaksi, uutisoida vain hyviä asioita mamuista sekä haukkua väärät mielipiteet omaavat rasisteiksi (mikä onkin tehokas ase).

Pyramidinmuotoinen foliopipo onneksi suojelee minua...

10:00 ap.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

minusta on uskomattoman hienoa että suomalaisten enemmistö rakastaa myös muun maan kansalaisia, että niin moni on niin avoin
ja kumma kyllä

10:55 ap.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Pelkästään negatiivisiin asioihin keskittyminen antaa hahmostasi ja itse asiasta aika yksisilmäisen kuvan. Itse asialla tarkoitan tässä yhteydessä eri kansallisuuksien ja kulttuurien edustajien yrityksiä pärjätä keskenään paikassa, joka ei ole kaikkien em. tyyppien synnyinseutua.

Tapasi käyttää "todennettua faktaa" päättelyiden tekemiseen hyvin heterogeenisesta ihmismassassta on kyseenalainen. Stereotypioita ja yleistyksiä syntyy helpoiten silloin, kun asiasta ei tiedetä tarpeeksi ja yleistyksen kohteena olevia ihmisiin ei ole minkäänlaista kontaktia.

Maahanmuuttoa ja -muuttajiakin on niin monentyyppistä ja -tyyppisiä. Hahmosi tuntemat lienevät ihonväriltään samalta värikartankulmalta ja sosioekonomisesti palttiarallaa samassa asemassa persoonasi kanssa?

Samalla yleistämisen logiikalla voisi julistaa, että nyt kun raiskaustilastot ovat kääntyneet kasvuun, niin kaikkien täytyisi pidättäytyä sukupuoliyhteydestä! Tuskinpa raiskaukset kuitenkaan siihen loppuisivat.

Todennettu fakta on sitä mitä on jo tapahtunut. Inhimilliset tekijät ovat niitä keinoja, joilla jo tapahtunut voidaan yrittää estää toistumasta. Sattuman oikusta samaan paikkaan päätyneiden ihmisten pärjääminen keskenään edellyttää kaikilta osapuolilta tutustumista toisiinsa, sopeutumista sekä kykyä kompromisseihin.

Sinun persoonasi ja sinun hahmosi ovat varmasti toisistaan erilliset, mutta blogeissa julkaistavia juttuja kirjoittaa ymmärtääkseni vielä toistaiseksi aina ihminen, jolla on mielipiteitä. Siksi luulenkin, että
a) kirjoitat hahmosi nimissä oman persoonasi mielipiteitä TAI
b) kirjoitat hahmosi nimissä persoonallesi vieraita mielipiteitä syystä jota en ymmärrä TAI
c) kirjoitat hahmosi nimissä persoonallesi vieraita mielipiteitä tarkoituksenasi provosoida.

Kaikki kolme vaihtoehtoa ovat aika pelottavia. Jos hahmosi esittämät mielipiteet eivät ole millään tapaa sidoksissa persoonaasi, niin pyydän toki anteeksi persoonaltasi. Jos hahmosi tarkoitus on provosoida, jatka ihmeessä persoonasi valitsemalla tiellä.

Mutta tämä tästä. Sanahan on vapaa niin persoonallesi kuin minullekin. Ja tahaton komiikka on sitä parasta komiikkaa: julistus tervetulleista kommenteista saa blogissasi orwellimaisia piirteitä :-)

Ai juu, edellä mainitut eivät sitten ole omia mielipiteitäni, ne kirjoittuivat kommenttilootaan ns. tyhjästä anonillin näppiksen kautta :-)

3:52 ip.  
Blogger Junakohtaus kirjoitti...

ano,

paremmalla ajalla pidemmin, koska nyt olen matkapuhelimen selaimen varassa, mutta luonnollisesti kommenttisi ovat tervetulleita, minkä näkee jo siitä, että ne ovat näkyvillä, koska minähän pääsisin niistä eroon halutessani yhdelllä napinpainalluksella.

4:58 ip.  
Blogger sdasfafasd kirjoitti...

Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

8:03 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ano opastaa:
"Sattuman oikusta samaan paikkaan päätyneiden ihmisten pärjääminen keskenään edellyttää kaikilta osapuolilta tutustumista toisiinsa, sopeutumista sekä kykyä kompromisseihin."

Minä komppaan korostaen, alleviivaten ja lihavoiden sanat "kaikilta osapuolilta".
Tällä hetkellä maanosamme pohjoiskolkassa harjoitettava mamu-politiikka tuntuu kuitenkin asettavan vaatimuksia ainoastaan kantaväestön edustajille.

Kantaväestöön kuuluvien tulee suvaita, ymmärtää, pussata ja paijata yksilöitä, joista jok'ikisen tulee poliittisen korrektiuden nimissä olettaa kuuluvan homogeniseen ihmisryhmään, "olosuhteitten uhrit".
Samaisen kantaväestön, joka luonnollisesti maksaa iltamat, odotetaan myös syyllistävän itse itsensä, mikäli osa mamuista ei tunnekaan syvää kiitollisuutta saamastaan mahdollisuudesta uuteen elämään Pohjolan paratiisissa, vaan kuluttaa aikansa ryöstellen, raiskaillen ja sosiaaliyhteiskunnan tukiverkossa loikoillen - minkä rautatieasemilla notkumiselta ehtivät.
Ugrin tulee myös, virallisen mamu-politiikan peruspilareihin nojaillen, potea huonoa omatuntoa siinäkin tapauksessa, että mamu jostain syystä ei koe alkeellistakaan halua integroitua yhteiskuntaan, vaan alkaa rakentaa kopiota siitä elämän kokoisesta roskiksesta josta hän on olosuhteitten pakottamana lähtenyt, pohjoismaisen yhteiskunnan sisälle.

Samanarvoisuus yhteiskunnan pelisääntöjen edessä ei toteudu, mikäli sääntöjen noudattaminen perustuu vapaaehtoisuuteen eikä pelisääntöjen rikkomisesta rangaista samalla mitalla jokaista, kulttuuritaustaan katsomatta.
Yhteiskunta, joka kohtelee väestöä eriarvoisesti yksilön kulttuuritaustasta riippuen, on rasistinen.

12:39 ap.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Maahanmuuttajat ovat vain pelinappuloita valtaväestön sisäisissä luokkataisteluissa. Monikulttuurisuusideologian kannattaminen ja julistaminen on keino erottautua "junteista", eli duunareista ja maalaisista, joiden oletetaan ilman muuta olevan kauheita rasisteja ja muutenkin takapajuisia. Moraalipisteiden lisäksi siitä saa konkreettisia etuja, kuten medianäkyvyyttä, virkoja ja apurahoja. Ei ole yllättävää, että monikulttuurisuusideologiaa kannattavat eniten sellaiset ryhmät, joiden asema keskiluokan jäseninä on yhä heikompi julkisen sektorin supistuessa: humanistit, yhteiskuntatieteilijät, taiteilijat. Näillä ryhmillä on tarvetta tehdä hajurakoa juntteihin, jotka usein tienaavat paremmin ja kärsivät vähemmän työttömyydestä. Lisäksi maahanmuuttajat eivät kilpaile samoista työpaikoista heidän kanssaan. Ilmiötä on parempi lähestyä sosiologisesti. Pelkkä yksilöllinen vinksahtaneisuus ja hyväuskoisuus ei riitä selittämään mokuilua.

10:07 ap.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ano2:
Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että tietyissä piireissä erityisesti johtohahmot käyttävät mamuja ja mamu-politiikkaa lämminverisenä keppihevosena oman häntänsä nostamiseen.

Rivikansalaisten keskuudessa lymyävässä hölmöläisten joukossa uskon kuitenkin kyseen olevan enemmänkin "yksilöllisestä vinksahtaneisuudesta ja hyvänuskoisuudesta". Ympäröivään todellisuuteen naivisti suhtautuvien ja utopioitten toteutumiseen uskovien motivoiminen ja mobilisointi on helppoa niin kauan kun jaettavaa (=progressiivisesti verotettuja maksajia) riittää ja valtamediat vetävät esiin rasistikortin pienimmänkin soraäänen särähtäessä.

2:02 ip.  
Blogger Junakohtaus kirjoitti...

No niin, kaikki, olen takaisin linjoilla.

Enimmäiseksi Anolle: huomaatko itse ollenkaan, mitä teet? Sen sijaan että puhuisit asiasta, puhut siitä mitä vikaa minussa väistämättä on, kun otan asian esille. Tahtoisitko kenties sanoa varsinaisesta aiheesta jotain, vai olenko niin tavattoman mielenkiintoinen persoona, että lähinnä kannattaa puhua minusta?

k.mikko,

parhaan tietoni mukaan ei oikeastaan ole niin, että vaatimuksia asetetaan vain kantaväestölle. Muuttajat joutuvat sentään elämään tässä omituisessa maidonjuojien maassa, jossa miehet eivät pääse töihin, naisten ei anneta jäädä kotiin, nuorten tyttöjen seksuaalielämää ei vahdita ja omat vanhemmat laitetaan vanhainkotiin, ja siinä sitä muuten onkin hommaa. Juttu vain on niin, että riippumatta kenenkään hyvästä tai pahasta tahdosta, kokonaisuus ei näytä pelaavan kovin hyvin.

6:05 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

JK:
Ei varmastikaan alun alkaen tarkoituksena ole ollut maahantuoda vähemmistöongelmaa.

Muistini murusten mukaan nyky-Suomen ensimmäisiä vastaanotettuja pakolaisia olivat Vietnamin veneilijät, jotka sittemmin ovat integroituneet yhteiskuntaan vähintäänkin kohtuullisesti. Maahan otettujen pakolaisten määrät olivat kuitenkin pieniä, joten nykyisenlaista ghettoontumista ei päässyt tapahtumaan.

Hyvästä tahdosta oli varmasti kysymys myös silloin, kun ensimmäisiä itä-afrikkalaisia ryhdyttiin sijoittamaan laman jäljiltä tyhjillään olleisiin majoituslaitoksiin pitkin periferiaa, mutta silloin osuttiin vikaan. Virheen jatkaminen taas on typerää. Se lisää ongelmien absoluuttista määrää ja kärjistää alkuväestö vs. uus-suomalaiset vastakkainasettelua molemmin puolin.

Minun mielestäni ongelmien ratkaiseminen tyrehdyttämällä kritiikki alkuunsa rasistikortilla, antaa väärän signaalin kaikille osapuolille. Kritiikin esittäjä leimataan suvaitsemattomaksi. Mamuille syntyy mielikuva jonka mukaan kantaväestö ON lähtökohtaisesti rasistista ja syypää heidän huonoon menestykseensä, jolloin mahdollisuudet toimivaan yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen kapasiteetiltaan varsin erilaisten ryhmien välillä (tokikaan noin ei saa sanoa) vähenevät entisestään.

Olen kuitenkin loppupeleissä sitä mieltä, että isäntä talossa määrää tanssin tahdin. Tauko paikalla siihen saakka, kunnes nykyinen tilanne ilmiselvine ongelmakohtineen on analysoitu paitsi mamujen kannalta, myös kantaväestön vinkkelistä - sitä automaattisesti syyllistämättä.

3:10 ap.  
Blogger Junakohtaus kirjoitti...

k.mikko,

mitä minä tästä tiedän, ollenkaan kaikkea kritiikkiä ei tukahduteta rasistikortilla, vain sellainen, joka tulee pro-monikulttuurileirin ulkopuolelta. Sisäpuolella käydään kyllä yllättävän realistista keskustelua, jonka ongelma tosin on siinä, että oikeita ratkaisuja vältetään viimeiseen asti. Mutta siis tosiaan en ole käsityksessä, etteikö ongelmia mukuhurahtaneissa piireissä tiedostettaisi, niissä vain ollaan sitä mieltä, että ongelmille ei voi mitään, koska Suomen tulevaisuus on monikulttuurinen.

Tietysti minäkin olen sitä mieltä, että peli pitäisi viheltää poikki kautta Euroopan.

1:02 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oho. Kiitos kiittämisestä, Junis. Enpä olisi arvannut. :-)

Uteliaisuuttani kysyn, että millä lailla sun mielestäsi pelin voisi Suomessa ja Euroopassa viheltää poikki? Kas kun omasta mielestäni se on jo myöhäistä, eli tässä vaiheessa palloilua olisi jo keskityttävä kotouttamiseen ja ennakkoluulojen ja antipatioitten tasoittamiseen puolin ja toisin. Tosin puhun nyt brittisuullani, Suomen tilanteesta en enää niin tiedä.

3:49 ip.  
Blogger Junakohtaus kirjoitti...

Ole hyvä vain.

Tosin olet kaikessa väärässä:), mutta joka tapauksessa suostut keskustelemaan asioista etkä siitä, miten huono ihminen olen, kun otan ongelmat puheeksi.

Täydellisessä maailmassa enempi muutto Unionin alueelle lopetettaisiin kuin seinään jo tänään. Myös Britanniassa olemassaolevat ongelmat jatkavat matkaansa kohti yhä kamalampia sfäärejä, kun toisesta päästä pukkaa uutta väkeä sisään, vaikka entisetkään eivät vielä ole sopeutuneet uuteen maahan. Suomen osalta tilanne on tietysti toinen kuin Britannian, mutta mikään ei viittaa siihen, etteikö tännekin oltaisi kovaa kyytiä saamassa samoja ongelmia kuin muualla Euroopassa jo on.

Luonnollisesti ennakkoluulojen ja antipatioiden purkaminen on lopullinen tavoite, enkä minäkään mitään väestönsiirtoja suunnittele, mutta jotta siihen päästään, pitäisi tilanne ensin rauhoittaa noin sukupolveksi. Täältä katsoen on päivänselvää, että tähän mennessä käytetyt (ja enemmän tai vähemmän virallisen doktriinin mukaiset) lääkkeet ihan yksinkertaisesti eivät auta eivätkä toimi (onnistumiset eivät ole ongelma, epäonnistumiset ovat; sanon jo varoiksi),joten jotain muuta pitäisi koittaa.

Sitten on tietysti sellainekin mahdollisuus, että tiettyjen tahojen kanssa tehtävät mahdolliset kompromissit kaikissa tapauksissa vievät yhteiskuntaa paskempaan suuntaan, joten niitä ei pitäisi tehdä ollenkaan. En minä ainakaan keksi yhtä ainutta asiaa, jossa suostuisin muuttamaan Suomea piiruakaan kohti kovan linjan islamistien tavoitteita, ja siinähän sitten ollaan.

4:32 ip.  
Blogger IDA kirjoitti...

Jep.

Käsittääkseni suomalaisessa keskustelussa tuolla poikkiviheltämisellä tarkoitetaan aivan yleisesti nimenomaan tilanteen jäädyttämistä niin, että uutta maahanmuuttoa rajoitetaan voimakkaasti. Politiikassa pitäisi sitten keskittyä keinoihin jo maassa olevien integroimiseksi osaksi suomalaista yhteiskuntaa.

Euroopassa on jossain ehdotettu myös sitä, että poismuuttoa alettaisiin tukemaan taloudellisesti. Tätä radikaalimpiin vakaviin ehdotuksiin en ole itse törmännyt.

4:45 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Satuittekos lukemaan hesarista siitä kaupungin ja poliisin yhteishankkeesta, jossa puututtiin nuorten maahanmuuttajien rikoskierteeseen järjestämällä ongelma-alueelle enemmän partiointia, nuorille yökorista, ja tuloksena saatiin varastelu katoamaan lähes täysin ja perheet kiittelivät.

10:55 ip.  
Blogger IDA kirjoitti...

Järjestely kuulostaa hyvältä. Sikäli mikäli koris on myös valvottua se ainakin väsyttää, purkaa aggressiot ja vie turhat tappeluhalut. Parhaimmillaan siitä saa hyvän harrastuksen, eikä ole pakko pelata yön pimeydessä. Partiointi tietenkin vähentää rikollisuutta.

Tässä on vain se, että noita järjestelyjä ei saisi lopettaa. Eli toivottavasti ne eivät perustu jollekin projektirahoituksella, jonka jatko arvioidaan niin, että ei niitä enää tarvita koska tilanne on rauhoittunut.

12:50 ap.  
Blogger Junakohtaus kirjoitti...

annikki,

toki sen luin ja joku muistavampi veli voisi kertoa monesko täsmälleen samanlainen kierros tämä oli. Ensimmäinen tämä ei ollut, sen tiedän, vaikka en muistakaan monesko, ja joka rundilla on jälkiin jäänyt traumatisoituneita, pahoinpideltyjä ja raiskattuja ihmisiä, jotka, ylläri pylläri, pruukaavat kuulua kantaväestöön.

Lisäksi, idasta poiketen, en näe mitenkään yksinomaan hyvänä asiana somaliyhteisöjen ja kuninkaanmiesten yhteistyötä, koska kääntäen se tarkoittaa, että kuninkaanmiehet, laillisen miekan kantajat, eivät nauti kunnioitusta sinänsä, vaan mukaan tarvitaan jotain, joka ilkeästi tulkittuna on uskonnollinen miliisi ja parhainkin päin katsoen kuninkaan asemiesten (gens des armes, jos ette tienneet) arvovalta on riippuvainen jonkinlaisten kylänvanhimpien hyväksynnästä.

1:02 ap.  
Blogger IDA kirjoitti...

"idasta poiketen, en näe mitenkään yksinomaan hyvänä asiana somaliyhteisöjen ja kuninkaanmiesten yhteistyötä"

Riippuu mitä tarkoitat näenkö minäkään sitä yksinomaan hyvänä asiana. En ole lukenut juttua, enkä tiedä sen enempää taustoista.

Poliisin jalkautuminen ja partioinnin lisääminen siis yleensä on tehokas keino vähentää tuollaista rikollisuutta.

Koripallossa taas, jos se on urheilullisesti ohjattua ja siellä saadaan harjoituksia, matseja ja muuta, mahdollisesti seuratoimintaakin käyntiin, on varmasti potentiaalia nostaa ainakin osa mahdollisesti muuten rikoksiin sortuvista tyypeistä pois vääriltä poluilta kriittisiksi ajoiksi.

Mitään täydellisiä ratkaisuja nämä eivät tietenkään ole. Ensisijaista olisi tietenkin se aiemmin mainittu pelin viheltäminen poikki.

2:39 ap.  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu