Ei näin
Tiina Kaarela:
Iltalehti:
Kommentteja?
Ihmettelen jälleen, kuinka monta lapsiuhria on annettava ennenkuin huoltajuuskiistaisten perheiden tilanteeseen suhtaudutaan vakavasti? Nyt iltapäivälehdet yrittävät revittää aiheesta naisten väkivaltaisuutta koskevaa näkökulmaa, vaikka pitäisi kiinnittää vakavasti huomiota itse asiaan: lasten hätään erotilanteissa.
Iltalehti:
Isän oikeuteen toimittamassa hakemuksessa todettiin, että äidin väkivaltaisuuden vuoksi perhe on joutunut lastensuojelun asiakkaaksi jo useita vuosia sitten.- Lapset ovat kertoneet turvakodin psykologille ja päiväkodin hoitajille pelkäävänsä väkivaltaa. Väkivalta on tähän saakka ollut äidin isään kohdistamaa. Tytöt ovat joutuneet näkemään äidin väkivaltaista käyttäytymistä. Lapset ovat isälle kertoneet pelkäävänsä äitiään, isän hakemuksessa sanotaan.
Kommentteja?
lähettänyt Junakohtaus
10:16 ip.
11 kommenttia:
No siis, eihän kai ole mikään uutinen että naisten - äitien - väkivaltaisuus on vieläkin tabu, vaikka se on uskallettu todeta ääneen varovasti ehkä pari kertaa. Eikä niitä vakivallakkoja saa pyhiksi sillä että niillä sattuu olemaan pippelin sijasta pimppa. Samaa härösakkia kaikki.
Itse olen raivohullun akan vallan alla viettänyt koko lapsuuteni. On tullut siis muutamakin 'ei näin' -vinkki, ihan ilmaiseksi.
Mä en edes aloita ton kanssa.
No jos mä nyt sitten täällä kuitenkin. Mulle ei edes tullut mieleen, että tässä nyt leimattaisiin naisia yleisesti väkivaltaisiksi. On se nyt jumalauta, jos minkään rikoksen tekijästä ei saa kertoa mitään, ettei vain tulisi väitettyä, että kaikki mustat / valkoiset / harmaat / vihreät / punaiset / Seppo-nimiset / Corolla-kuskit / kiinteistövälittäjät ovat rikollisia.
Väkivallan sukupuolittamista ja sukupuolten välistä sotaa, voi vittu sentään.
kani,
samaa mieltä. Mä en leimaannu siitä yleisesti lastenraiskaajaksi, jos todetaan, että lapsenraiskaaja oli mies, enkä edes siitä, kun todetaan, että yleensä ne ovat.
On olemassa erinomaisen outo laji feminismiä, jossa toisaalta korostetaan joka käänteessä miten upeita ja vahvoja naiset ovat ja toisaalta ollaan ihan hysteerisiä siitä, ettei kukaan vain voisi väittää yhdessäkään naisessa olevan minkäänlaista vikaa. Jos ne on upeita ja vahvoja, niin kai ne vähän kestävätkin, ja kun ne kuitenkaan eivät ole täydellisiä, niiden upeus ja vahvuus välillä menee kivillekin. Joku verityö on paha asia, mutta kukaan ei voi kiistää, että tekijä kyllä osoitti melkoista aloitekykyä, sano.
"Eikä niitä vakivallakkoja saa pyhiksi sillä että niillä sattuu olemaan pippelin sijasta pimppa."
Juuri luin tuossa juttua jossa pohdittiin tyttöjen lisäntyneen väkivaltaisuuden syitä sitä kautta että e-pillerit lisäävät alkoholin kanssa testosteronin määrää jopa 200 kertaiseksi naisella.
Ei kuulosta kovin kaukaa haetulta. Pistipähän miettimään taas asioiden suhteita. Minäkin haluan testosteronin huvikäyttöön! Tämä on minun kroppa! :P
Toisaalta tuossa nyt tuskin on siitä kyse.
Lasten hätä erotilanteessa? Eihän noillakaan lapsilla enää mikä hätä ole. Eivät he kuolleet hätänsä takia. Miten se voi olla 'itse asia', kun sillä ei ole mitään tekemistä lopputuloksen kanssa? Vai onko tuossa jutussa jotain mitä en ole ymmärtänyt?
He kuolivat siksi että äidillä pimahti päässä. Joillakin ihmisillä paukkuu pää, joillakin ei. Kukaan ei tiedä kummaksi lukeutuu ennenkuin vedetään kölin ali pari kertaa ja testataan. Siinä mielessä on ihan turha repiä mitään sukupuolijuttuja tästä. Minun mielestä.
Outoja elementtejä tässä on että yleensä naiset ovat ne jotka vievät pennut eron jälkeen ja että naisosapuoli on ulkomaalainen.
Sukupuolittunutta tässä keskustelussa nyt on ainakin se, että kategorisesti kaikki (Höglundia ei lasketa) toteavat heti alkuunsa lasten kuolleen äidin mielenhäiriön takia. Miesten kohdalla kyllä tehdään se mielentilatutkimus ensin, ja jos siinä tulos on positiivinen, se ei useinkaan keskustelijoille kelpaa. Tämän asetelman pitäisi Kaarelallekin vihjaista, että tuossa eroperheiden auttamisessa saattaisi naisten väkivaltaisuuden kohdalla todellakin olla sokea piste.
Ilmiö toki on mielenkiintoinen, mutta muuten on lähinnä rasittavaa seurata, kun inhimillisellä tragedialla repostelee joukko ihmisiä, jotka eivät takuulla tiedä tapauksesta sen enempää kuin keltainen lööpistö on kertonut. Eli ei mitään.
E.
Käsittääkseni lähes minkä tahansa ongelman ratkaiseminen noin demokraattisten arvojen perusteella vaatii ensimmäiseksi ongelman myöntämistä. Nainen voi olla väkivaltainen siinä miessä mies. Naisen väkivalta on yhtä vakava asia kuin miehen, vaikka mies keskimäärin löisikin kovempaa. Toisaalta jos asiaa käsittelee henkisellä tasolla, ovat naisten kyvyt olettamien mukaan suuremmat ja siten kyky henkiseen väkivaltaan vahvempi ja viiltävämpi.
Keskustelun täytyy olla sukupuolittunutta niin kauan, kunnes naisten väkivaltaisuus myönnetään ja asetetaan samalle viivalle miesten kanssa. Koska kaikki erottelua aiheuttavat syyt ovat myös vahvasti sukupuolittuneita. Suuri osa byrokratiasta on sitä yhtälailla. Vai miksi ihmeessä erotilanteessa lapset tuomitaan enimmäkseen äideille?
Ongelma taitaa lopulta konkretisoitua äitiyden käsitteeseen. Vain nainen voi olla äiti. Jokainen nainen voi. Yksikään mies ei voi olla kaikkia termin allaan pitämiä asioita. Jokaisella ihmisellä on äitisuhde, huono tai hyvä. Hyvä luo ideaaliäidin käsitteen, johon huononkin suhteen kokeneet nojaavat. Vain siksi, että tahtovat sitä, tahtovat sukoa parempaan. Äiti on hyvä. Tätä käsitettä vastaan väkivalta sotii. Äiti ei voi olla paha.
Näitä uutisia ja tragedioita on pakko tapahtua, ennen kuin feministisiin ihanteisiin turvautuvat sosiaalitoimen ihmiset heräävät todellisuuteen. Niin se menee.
Ehkä kuitenkaan tämä tapahtuma ei vieläkään herätä feministiseen naisihanteeseen turvautuvia ihmisiä näkemään tasa-arvon näkemysten todellista laajuutta ohi äitimyyttien.
Vaikka jo 60-luvun lopussa on lukemattomilla psykologisilla ja sosiologisilla tutkimuksilla todettu että henkinen väkivalta on yhtä vakavaa kuin fyysinen väkivalta, ei kiljuvaa ja lapsensa lähes autistiseen tilaan henkisellä torjunnalla saattavaa naista nähdä aina vaaraksi omille kullannupuilleen.
En minä muuten ole mitenkään yrittänyt kieltää, etteivätkö myös naiset harjoittaisi väkivaltaa. En kai minä mikään idiootti ole. Sitä yrittävät suuhuni sovitella ihan muut.
Iltalehden toimittaja olisi nimenomaan halunnut minun lausuvan äitien väkivaltaisuudesta, enkä siihen suostunut (kommenttini sukupuolittamisesta liittyi siis nimenomaan siihen), koska huoltajuuskiistaisten vanhempien lasten asema on niin vaarallinen, että keskustelussa ei mielestäni ole sijaa väännölle, koska JOTAIN PITÄISI TEHDÄ JA PIAN.
Jos naisten väkivaltaisuutta ei tunnisteta ja tunnusteta, myös miesten väkivaltaisuus jää usein näkemättä - ja ennen kaikkea lapset auttamatta. Näin se menee. Päihdevanhemmista ei viitsi edes puhua...
Kertaanko vielä?
FAKTA 1. Kyllä, naisetkin voivat olla väkivaltaisia - ja ovat. Huolestuttavaa on myös se, että naisten väkivaltaisuus näyttää lisääntyneen.
FAKTA 2. Eroauttaminen on heikoissa kantimissa julkisten palvelujen puolella ja siitä kärsivät erityisesti lapset.
TOIMENPIDE-EHDOTUS Paskanjauhamisen sijasta näitä voisivat muutkin miettiä ja jopa toimia aktiiviesti parannusten puolesta, tai jopa tukien erovanhempia eikä vain säälitellä miesuhreja:
Tuomioistuimiin kärjistyneissä huoltajuuskiistoissa pitäisi aina selvittää perinpohjin moniammatillisten työryhmien avulla, mikä todellinen tilanne perheessä on. Huostaanottoa pitäisi käyttää paljon enemmän välineenä lasten aseman/elämän turvaamiseksi, koska vaikka kaikki huoltajuuskiistat eivät ole silkkaa väkivallan harjoittamista, se yleensä liittyy aina tavalla tai toisella tapauksiin.
Tiina, kiitos. Tämä selvensi jossain määrin.
Itse taidan sentään edelleen nähdä näissä asioissa tiettyä ideologista kamppailua mahdollisesti enemmän kuin sinä, mutta joka tapauksessa tämä selvensi kantaasi.
Jos ongelmaa tarkastele yksilön näkökulmasta, niin moniko kykenee tarkastelemaan itseään ulkopuolisin silmin ja toteamaan, että "minä" onkin "paha" tai "paskiainen". Joten tilanne on aina paskamainen, koska kaksi tai useampi oikeassa oleva ihminen taistelee siitä, mikä on lapsen etu. Ja useimmiten siinä unohtuu juuri lapsen näkökulma ja etu. On jotensakin naurettavaa, että vasta kaksitoistavuotias lapsi voi vaikuttaa asiaan itse.
Onhan se siis ymmärrettävää, jos jompikumpi osapuoli manipuloi. Mutta. Mutta. Jos ihminen on ammattitaitoinen, niin kyllä opetettu ja painostettu osataan erottaa siitä, mitä lapsi todella haluaa ja tarvitsee.
Olettamuksista, kulttuurisidonnaisista kaavoista ja viranomaisten "me olemme oikeassa ja erehtymättömiä"-tarpeesta luopuminen olisi vähintä, mitä voisi toivoa. Missä on objektiivisuus?
Mitä huostaanottoon tulee, niin sana kalskahtaa pahalta. Lapsi tarvitsee aina molempia vanhempiaan, ellei ole todella painavaa syytä tehdä poikkeusta.
Mitä tuki ja apu sitten nykytilanteessa ovat? Selkääntaputtelua ja pelottelua. Mainintoja siitä, että näin yleensä tehdään.
Sen jälkeen tyytyy huonoon kompromissiin, koska toinen vaihtoehto olisi sotaisa arpapeli, jossa kulttuuri ja olettamukset ovat jo valmiiksi toisen osapuolen tukena. Surullista, mutta totta.
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu