tiistaina, elokuuta 07, 2007

Hanki parempaa palvottavaa

Hiiren käpälään tarttui yet another jeesusblogi.

Sitaattia:
Joskus tuntuu, että kristityillekin asetetut vaatimukset ovat niin kovia, että ei niitä pysty noudattamaan. Tulee itselle skitsofreeninen olo kuten Paavalille Uudessa testamentissa. "Sitä hyvää mitä haluan, en tee. Ja sitä pahaa mitä en halua, teen." Sitten ihmettelee, että jos Jumala on kaikkivaltias ja vastaa rukouksiin, niin miksi Hän ei auta. Jos pyydän, että Hän auttaisi minua olemaan tekemättä syntiä ja pahaa, niin sehän on Hänen mielensä mukainen pyyntö. Luulisi, että saisin vastauksen? Mitä Jumala oikein haluaa? Nauttiiko Hän siitä, että kärsin? Että ihmiset kamppailevat outojen säädösten kanssa, joita he eivät ymmärrä eivätkä edes pysty täyttämään?
Uskon, että selitys voi olla se, että Jumala kaikkeudessaan haluaa itselleen kaiken kunnian meistä ja meidän teoistamme. Hän ei halua meidän onnistuvan niissä hyvissä teoissamme, koska tietää, ettei se ole meille edes mahdollista. Hän haluaa meidän riippuvan Hänessä kokonaan.

Uudestaan: Jumala kaikkeudessaan haluaa itselleen kaiken kunnian meistä ja meidän teoistamme. Hän ei halua meidän onnistuvan.

Sellainen jumala heillä. Pitäkää lapset siitä kaukana.

11 kommenttia:

Blogger Alcinoe kirjoitti...

Johan on analyysia. Jos haluaa uskoa, pitäisi kai vain tyytyä uskomaan.

Vanhasta partaukosta pilven reunalla kehkeytyi mielikuvissani SM-henkinen dominaattori. Kiitos taas Pastorille tästäkin.

11:21 ap.  
Blogger Santeri Kyröhonka kirjoitti...

Let's put the fun back in fundamentalism! ^_^

Tuo linkin analyysi kuulosti samanlaiselta logiikalta kuin sillä romalialaisella neropatti-kriminaalilla, joka haastoi Jumalan oikeuteen, koska tämä ei ollut estänyt häntä tekemästä rikoksiaan...

Yleensä kaikessa fundamentalismissa ainakin meikäläistä pännii se kaiken oman vastuun ulkoistaminen ulkoiselle taholle, oli se sitten uskonnollinen, poliittinen tai mikä muu auktoriteetti.

Muutentaan en suosittele yli satoja/tuhansia vuosia vanhojen eettisten ja moraalisten arvojen kirjaimellista tulkintaa nykyelämässä...

12:14 ip.  
Blogger Scribe of Salmacis kirjoitti...

Miten "eettisiä" arvoja on mahdollista tulkita "kirjaimellisesti"? Kuulostaa etiikan subjektien sekoittamiselta.

3:51 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hänen pohdintansa kuulostaa minun pohdinnoiltani juuri ennen kuin päätin erota kirkosta.

Ja käyn edelleen silloin tällöin jumalanpalveluksissa toivoen että kaikki valkenisi:)

9:48 ip.  
Blogger Santeri Kyröhonka kirjoitti...

Tulta syöksevä lintu, tarkoitin esim. raamatun tekstien pitämistä kirjaimellisena Jumalan sanana ja ohjeina.

12:44 ip.  
Blogger Paha Kani kirjoitti...

Mä tajusin just, että olen ostanut Jumalalle aimpointin vuodessa. Tai no ok, opiskeluaikana ehkä zossin.

Joka tapauksessa, nyt riitti.

11:04 ip.  
Blogger Scribe of Salmacis kirjoitti...

tarkoitin esim. raamatun tekstien pitämistä kirjaimellisena Jumalan sanana ja ohjeina.

Silloin ne ovat kai sääntöjä, eikä hyvän ja oikean menettelytavan pohdiskelulle, siis etiikalle, jää tilaa.

9:06 ap.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ajatukset sallittuja, olivathan ne mitä vaan: ne tulevat suoraan päämajasta

8:15 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

luulemme ett' ajatuksemme ovat omiamme, mutta ne ovat jumalan

8:17 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ja se että lapset näkisivät lähinnä hyvän jumalan olen kohtauksen kanssa samaa mieltä

8:18 ip.  
Blogger Junakohtaus kirjoitti...

ano,

milläs esittelet lapsille hyvän jumalan, jos jumala oikeasti on ihan paska.

12:41 ap.  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu