Olen pieni ihminen enkä häpeä sitä myöntää

Jatkamme tarinoita pikkuoravan ihmeellisistä mainostoimistoseikkailuista.

Päivänä muutamana sattui silmiin mainos. Iso mainos, komeassa lehdessä. Kokosivu, kallis kuin fan. Lehdessä, johon kaikki suunnittelijat tahtovat tehdä ja kun saavat, panostavat tosissaan.

Mainos oli tehty elämäni toiseksi huonoimmassa työpaikassa ja utan tvivel sitä oli ollut tekemässä kautta aikain ainoa AD, jonka kanssa en kerta kaikkiaan pystynyt tulemaan toimeen, koska hänessä yhdistyivät koppavuus ja kompetenssin puute lyömättömän riettaaksi yhdistelmäksi. (Ei, hän ei pitänyt minusta sen enempää; epäilemättä tarinalla on toinenkin puolensa, mutta piruako minä kaikkien kusipäiden vuoksi tasapuoliseksi rupeaisin?)

Ja vähän se mainos oli paska. Se oli ihan paska.

Vahingonilo on alhainen, mutta mukavasti kutittava tunne. Kaikkea hyvää vaan sillekin firmalle.