maanantaina, kesäkuuta 12, 2006

Älköön vartiosto väsykö

Näin maanantaina on jälleen aika tarttua Jani "Romeo" Päivärinnan viikkokirjeeseen.

Kuten lukeva yleisö muistanee, J"R"P järjestää kompuksessa Käsikirja-sivuston kanssa kolmipäiväisen naiseniskemisseminaarin, jonka hintakin on laskenut alkuperäisestä 799 eurosta vaatimattomaan 290 euroon ja mikä parasta, erikoista on se, että otan vain 10 ensimmäistä
osallistujaa mukaan käytäntö valmennuksen vuoksi .


Tämänviikkoinen Mitä nainen haluaa -uutiskirje kertookin kattavasti edellisten seminaarien osallistujien myöhemmästä menestyksestä naismaailman syövereissä. Pari herkkupalaa:

Janne, 33 vuotta, Helsinki

Jani Päivärinnan asiantuntemus ja osaaminen
pelimiestaidoissa on maailman huippuluokkaa.
Hänen opetuksensa asiasta on innostavaa ja energistä.
Hänen kykynsä johdattaa miehet naisten iskemisen
saloihin kumpuaa käytännön kokemuksesta, joka on
vailla vertaa tuntemieni ihmisten joukossa. Sain
seminaarista loistavia työkaluja joiden avulla parantaa
omaa sisäistä ajattelua ja suhtautumista itseen.
Se on kaiken avain onnistumisessa niin naisten kanssa
kuin elämässä yleensäkin. Mutta häneltä opin myös
erinomaisia tekniikoita ja menetelmiä jotka
yhdistettynä kehittyvään itseluottamukseen ovat
tie menestykseen. Seminaarin jälkeinen kuukausi on
ollut innostavinta aikaa koko elämässäni. En ole
koskaan aiemmin tuntenut itseäni niin myönteiseksi
ja energiseksi. Suosittelen Janin huippukoulutusta kaikille!


------------
Teemu, 20 vuotta, (ei halua ilmoittaa
kotipaikkaansa yleiseen tietoon)

”Kiitos vielä hyvästä materiaalista. Seminaari todella
avaa miehen silmät ja nyt tiedän mitä miehen ja naisen
kommunikoidessa oikeasti tapahtuu. Oltiin kavereiden
kanssa tossa toissapäivänä pitämässä vähän hauskaa.
Lähestyin jotai 9 naista ja nyt on taskussa jokaisen numero.
Sit näin tän timmin 9´ , menin juttelee ja kiusasin sitä sen
vaatteista koko illan. Jossai välissä otin sen rintsikatkin pois
ja sit piti mennä "auttaan" sitä laittaan ne takas(ja pois ja takas..)
Myöhemmin mietin et en menis sen luo, mut vietiin. Niillä sit
kiusasin sitä vähä enemmän ja olin niin vaikee kun voi olla,
esim tönin sitä pois mun luota jne, ja jossai välissä mulle tuli
sellanen fiilis et mä päätän täysin mitä seuraavaks tapahtuu.
Mä päätin et lähen meneen, mut meinattiin raiskata ja tää
saatto mua alusasuissa niiden huoneistosta pois ja vonkas
kokoajan et jäisin..


Näiden menestyksekkäiden sankarikertomusten jälkeen (myöntäkää pois tytöt, menisitte ihan mehuíhinne jos tulisin kapakassa availemaan teiltä rintsikanhakasia), Jani "Romeo" Päivärinta kertoo omin sanoin menestyksen salaisuuden:

Nainen ei koskaan tule tuntemaan voimakasta
seksuaalista halua miestä kohtaan, joka
yrittää ostaa hänen huomionsa

Vie hänelle lahjoja

Tekee hänelle palveluksia

Antaa kohteliaisuuksia

Yrittää miellyttää naista

Ja listaa voisi jatkaa loputtomiin

Naiset AINA sanovat, että he haluaisivat kaikkea tätä,
mutta itse asiassa he eivät vain tunne sellaisia miehiä
kohtaan mitään vahvoja tunteita

Kun taas miehet jotka YMMÄRTÄVÄT kokonaisdynamiikan
ja menestyvät naisten kanssa poikkeuksellisen hyvin

Kiusaavat naisia koko ajan

Leikkivät vaikeasti tavoiteltavaa

Eivät koskaan tee palveluksia naisille

Eivät koskaan osta lahjoja naisille

Eivät koskaan yritä miellyttää naista


(...)


... mikä ainakin minut pistää ihan polvilleen moisen viisauden edessä. Millähän ajalla se jätkä kerkeää panemaan kaikki ne lyylit, jotka noilla konsteilla saa pokattua?

7 kommenttia:

Blogger Juuso kirjoitti...

Kyllä jää Frank T.J. Mackeykin kakkoseks, tuo Jani Päivärinta ku osaa kasvattaa lukunopeutta ja lihasmassaakin...

3:11 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

>Teemu, 20 vuotta, (ei halua ilmoittaa
kotipaikkaansa yleiseen tietoon)

En minäkään haluaisi, jos olisin ollut yksi noista kymmenestä onnekkaasta jotka maksoivat 290 euroa kurssista.

4:27 ip.  
Blogger Junakohtaus kirjoitti...

Eikö se nyt ole pieni hinta siitä, kun jälkeenpäin voi kertoa, että menin juttelee ja kiusasin sitä sen
vaatteista koko illan. Jossai välissä otin sen rintsikatkin pois
ja sit piti mennä "auttaan" sitä laittaan ne takas(ja pois ja takas..)

4:42 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Toisaalta ainakaan tämän mukaan

"Mä päätin et lähen meneen, mut meinattiin raiskata ja tää
saatto mua alusasuissa niiden huoneistosta pois ja vonkas
kokoajan et jäisin.."

Kaveri ei ole ollenkaan sisäistänyt minkä takia se siellä kurssilla oli.

9:16 ip.  
Blogger Junakohtaus kirjoitti...

Näillä esineellistäjillä, sekä miehillä että naisilla, on yleensä sellainen rajoite, että ne eivät suuresti pidä vastakkaisesta sukupuolesta, mikä on heterolle kova kohtalo.

9:40 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ilmeisesti Päivärinnan oppien mukaan naikkosten pompottelu on panemista kivempaa.

12:24 ap.  
Blogger Junakohtaus kirjoitti...

Mä luulen myös, että paneminen painaa vain sen verran, että saa päänahan vyöhön ja muuten ei naisseurasta ole väliksi ollenkaan.

10:56 ap.  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu