sunnuntaina, kesäkuuta 25, 2006

Makeaa mahan täydeltä

Naisten palvoma ja miesten ihailema Jani "Romeo" Päivärinta lähestyi minua taas viikkokirjeellä. Iloksenne voin kertoa, että Mitä nainen haluaa -seminaariin on vielä yksi paikka jäljellä, joten hopi hopi pojat ilmoittautumaan.

Jani "Romeo" Päivärinta ei tosin ainakaan viikkokirjeissään liiemmin kehitä sanomaansa, mutta totuuttahan ei tarvitse kehittää, vain julistaa, ja sen tekee myös tämän viikon traktaatti.

Parhaita paloja:

Muistan vieläkin ajat, jolloin mietin itsekseni,
että ”Miksi nainen ei vaihda tuota kusipäätä
minuun, koska kohtelisin häntä paljon paremmin”

Minä en KÄSSÄNYT!

En kässännyt, miten naiset ihastuvat miehiin

Ja se esti sen, että en pystynyt aiheuttamaan
naisessa niitä TUNTEITA MINUA KOHTAAN

Kun rupesin tutustumaan asiaan syvemmin,
niin rupesin saamaan silmäni auki

Ja vasta kun kokeilin kaikkea käytännössä,
niin sain SILMÄNI TODELLA AUKI!

Saatoin ravintolassa kävellä naisten pöytään
ja juoda suoraan heidän laseistaan
kysymättä mitään

Joskus nainen sanoi, että ”Anteeksi,
mutta tuo taisi olla minun lasini”

Siihen minä vastasin, että ”Minä olen ihan varma,
että se on sinun lasisi ja jatkoin vain juomista”

Ja naiset rupesivat jahtaamaan minua ravintolassa

Ajattelin monesti, että eihän
TÄSSÄ OLE MITÄÄN JÄRKEÄ


(...)
Voit kyllä olla kiltti, mutta KOVA KILTTI!

Ja se tarkoittaa, että

Sinä ja sinun halusi, on aina numero
yksi elämässäsi

Sinä et hyväksy epäkunnioittavaa
käyttäytymistä sinua kohtaan, varsinkaan naisilta

Sinä et hyväksy naisten pelejä ja pelleilyä

Sinä et anna naisten kontrolloida sinua

Sinä et tee naisille palveluksia

Ja miljoona muuta…

JA EN SITTEN TARKOITTANUT, ETTÄ
MUUTUT TÄYDEKSI KUSIPÄÄKSI

Tee nämä kaikki asiat rauhallisesti,
ÄLÄ VIHAISESTI

Siinä on TODELLISEN MIEHEN
JA KUSIPÄÄN ERO

Molemmat tosin kyllä aiheuttavat
VOIMAKASTA IHASTUMISTA NAISISSA


(...)

P.S. Roope, kokeile huviksesi seuraavan kerran
kun olet naisten kanssa, niin heitellä pieniä
negatiivisia kommentteja heille

Älä loukkaa, vaan heitä epäsuoria kommentteja,
että ”sinulla on joku roska tuossa”

tai

”Jäikö aamupesu väliin?
Hiuksistasi vain päättelin?”

Heitä keskimäärin 3 kappaletta / per nainen
ja rupea katsomaan mitä ALKAA TAPAHTUA

Lähde naisten luota pois ja ODOTA!
Koska, kohta hän tulee sinun luoksesi


Sanoisin, että varsinkin aamupesukohta purree mimmiin kuin mimmiin, mutta nähdäkseni ei ole mitään syytä rajoittua hiuksiin. Itse ajattelin näistä neuvoista rohkaistuneena täräyttää heti huomenna randomilla valitulle tuntemattomalle naiselle "Jäikö alapesu väliin? Hajusta vain päättelin.". Tämän jos minkä luulisi aiheuttavan VOIMAKASTA IHASTUMISTA NAISESSA.

On myös ilo havaita, että Jani "Romeo" Päivärinnalle ei ole menestys noussut huppuun:

Pienenä huomautuksena, että minä
en ole mikään ”Guru”,

Minulla on vain ollut maailman
parhaat opettajat

Oikeasti olen aika vaatimaton kaveri

Mutta parempi kuin useat opettajani


(...)

P.S. Älä sitten soittele keskellä yötä kännissä
ja selittele kuinka hyvä jätkä olen!
Tiedän sen jo etukäteen

10 kommenttia:

Blogger Lord B. kirjoitti...

Hehhee, olen joskus järkeillyt itse samaa (tai sitten muistan väärin, ja joku muu järkeili minun puolestani ja kertoi sitten minulle), ja olen joskus päättänytkin ottaa moisen linjan. Hieman vaikea toteuttaa, kun on tottunut ajattelemaan "täydellisen" ritariuden olevan jotenkin tavoiteltavaa, mutta oikeasti "kova kiltteys" on paras vaihtoehto, sai sillä naista tai ei. Aina parempi, jos saa. Ja ei sillä tyylillä ainakaan huonommin voi saada naisia kiinnostumaan, kuin nössöritarillisuudella, kuten ainakin minä varsin hyvin tiedän.

6:32 ip.  
Blogger Junakohtaus kirjoitti...

On Päivärinnalla sen verran pointtia, että naiset todellakaan ei innostu liehittelystä, paitsi jos se tehdään pelottavan suurella elimellä, mutta muuten noissa jutuissa ei ole päätä eikä häntää.

Sussa taas, kuten ennenkin olen sanonut, ei ole mitään muuta vikaa kuin jumalaton ujous ja sen kaverina kummallinen käsitys, että naisille kelvatakseen pitää olla jotain tavattoman ihmeellisen hienoa.

7:24 ip.  
Blogger Brim kirjoitti...

Päivärinta on aiheuttanut minussa (niin, minussa alemmuudentuntoisessa!) ylemmyydentuntoista huvittuneisuutta.

Itse aion vastakin olla kohtelias - molempia sukupuolia kohtaan - kuten aina tähänkin asti. Ja nössöä tai ei, yritän olla sen verran herrasmies kuin näissä puitteissa ylipäätään on mahdollista. Arvostan hyviä käytöstapoja. Olen sen verran kummallinen että hommaan tarvitaan muutakin kuin jokin tietty käytös- taikka asennekoodi.

Enkä ylipäänsä näe mitään syytä muuttaa tapojani tai omaa persoonaani, olipa yllyttäjänä sitten köyhän miehen Casanova tai kaistapäinen mutu-teoreetikko.

8:44 ip.  
Blogger Junakohtaus kirjoitti...

Brim,

olen samaa mieltä, mutta meistä kumpikaan ei taida aiheuttaa VOIMAKASTA IHASTUMISTA NAISISSA.

Asia toisaalta on se ja sama, koska mä olen jo naimisissa ja sulla on muut huolet.

8:56 ip.  
Blogger Lord B. kirjoitti...

Näkisin, että jos tuossa Jani Päivärinnan viestissä jokin pointti on se, niin se on kauniisti ilmaistuna se, että pitää puolensa. Luulen, että monikin mies on nimenomaan epäaito ollessaan liian nöyrä ("herrasmiesmäinen") ja mielinkielin.

Se tietysti on hölmöä, että alkaa tietentahtoen piilovittuilemaan ja suoraan manipuloimaan psykologisesti.

9:08 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voin pyhästi vakuuttaa, etten koskaan milloinkaan, en puhelimitse; sähköpostitse; naamatusten; en kännissä enkä selvinpäin; enkä mihinkään kellonaikaan tule selittämään Päivärinnalle miten hyvä jätkä hän on.

Sinänsä uskon kyllä, että miekkosen opit toimivat (tiettyyn rajaan asti). Taidan silti jättää kurssit väliin.

9:09 ip.  
Blogger Brim kirjoitti...

Itseasiassa olen kiitollinen siitä, etten aiheuta voimakasta ihastumista naisissa, koska en ole valmis siihen. Ne kerrat jotka olen aiheuttanut, ovat päättyneet aika surkeasti juuri sen takia.

Mutta joskus hamassa tulevaisuudessa, riittää mainiosti että aiheutan edes yhdessä. Ja jos en aiheuta, niin pitää keksiä jotain muuta tekemistä elämässä.

1:36 ip.  
Blogger Junakohtaus kirjoitti...

Joo,

sulla taitaa tosiaan olla setti niin levällään juuri nyt, että on fiksumpaa säästää rakkaushuolet tulevaisuuteen.

4:11 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ziissus, siis, onko tuo todellista? Eli heppu järjestää naiseniskemiskoulutusta 600 euroa päivä? Y-tunnus täsmää ja nettisivuihinkin (www.janipaivarinta.com) tuhrattu aikaa. Enempää en jaksanut hommaa tonkia, onko kyseessä sitten laajennettu pila vai mikä.

Nettisivuilta: "Saavuta unelmasi nopeammin itseopiskelu tuotteilla" (sic). DVD-videot. Eli mieleen tulee että pornovideoita postiin ja omin käsin onneen. Löytyi ainakin se ansaintalogiikka.

10:28 ap.  
Blogger Junakohtaus kirjoitti...

Ano,

ehdotan, että sinäkin tilaat Jani "Romeo" Päivärinnan viikkokirjeen. Sieltä sen voi sivuilta tilata. Aina riittää blogattavaa.

1:39 ip.  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu