Lyhyesti hyvästä tekstistä
Korskeana poikana uskon, että taustani ja taitoni riittävät seuraavaan. Tarkoitus on puhua siitä, mitä on hyvä kirjoittaminen ja mitä se ei ole.
Tarkemmin: tarkoitus on puhua tietystä spesifistä ansasta, joka tulee jokaisen kirjoittajan tielle.
Ansa on taito kirjoittaa hyvin.
Sitä ei voi välttää, koska jokainen asiansa vakavasti ottava kirjoittaja joutuu ensin opettelemaan taidon kirjoittaa hyvin, so. tarkasti, oleellisesti, sujuvasti ja monipuolisesti. Muuten ei tule mistään mitään vaan on tuomittu jäämään divarisarjaan iäksi.
Kun on oppinut kirjoittamaan, alkaa seuraava vaihe. Teksti alkaa kulkea liian hyvin ja viedä ajatusta, vaikka asian pitäisi olla päinvastoin. Osaava kirjoittaja synnyttää matkanvarrella ajatus- ja assosiaatiomyllyjä, joiden pyörre tahtoo heittää tekstin, ajatuksen jos ollaan tarkkoja, uuteen suuntaan. En sano, ettei näitä uusia suuntia pitäisi tutkia, mutta niiden ei saisi antaa kuljettaa itseään.
Tekstin on oltava työkalu, älytön kappale, muokattavaa massaa kuin teräs tai alumiini, eikä tähän pääse kuin viemällä ajatusta ensin, tekstiä vasta sitten.
Luultavasti mikään tästä ei aukea kuin harvalle.
Ja taiteilijat, jollainen en ole, ovat aina erikseen ja tekevät mitä tykkäävät.
Tarkemmin: tarkoitus on puhua tietystä spesifistä ansasta, joka tulee jokaisen kirjoittajan tielle.
Ansa on taito kirjoittaa hyvin.
Sitä ei voi välttää, koska jokainen asiansa vakavasti ottava kirjoittaja joutuu ensin opettelemaan taidon kirjoittaa hyvin, so. tarkasti, oleellisesti, sujuvasti ja monipuolisesti. Muuten ei tule mistään mitään vaan on tuomittu jäämään divarisarjaan iäksi.
Kun on oppinut kirjoittamaan, alkaa seuraava vaihe. Teksti alkaa kulkea liian hyvin ja viedä ajatusta, vaikka asian pitäisi olla päinvastoin. Osaava kirjoittaja synnyttää matkanvarrella ajatus- ja assosiaatiomyllyjä, joiden pyörre tahtoo heittää tekstin, ajatuksen jos ollaan tarkkoja, uuteen suuntaan. En sano, ettei näitä uusia suuntia pitäisi tutkia, mutta niiden ei saisi antaa kuljettaa itseään.
Tekstin on oltava työkalu, älytön kappale, muokattavaa massaa kuin teräs tai alumiini, eikä tähän pääse kuin viemällä ajatusta ensin, tekstiä vasta sitten.
Luultavasti mikään tästä ei aukea kuin harvalle.
Ja taiteilijat, jollainen en ole, ovat aina erikseen ja tekevät mitä tykkäävät.
lähettänyt Junakohtaus
6:42 ip.
13 kommenttia:
Ymmärrän sinun tarkoittavan sitä, että kirjoittamisen pitäisi olla ajattelun väline eikä ajattelun kirjoittamisen väline.
Mutta asian voi nähdä myös niin, että kirjoittaminen on ajattelun keino eikä pelkästään alisteinen ajattelulle. Minulla ainakin kirjoittaminen selkiyttää ajatuksia, eli en todellakaan muotoile lauseita mielessäni valmiiksi ja sitten vain kopioi niitä fyysiseen tai pseudofyysiseen muotoon tekstiksi paperille/näytölle - en siis edes pyri moiseen.
Se ei ole välttämättä lainkaan huono asia, että kirjoittaessa ajatus ottaa uusia suuntia. Eihän kyse ole silloinkaan välttämättä siitä, että kirjoittaminen kuljettaisi ajatusta, vaan siitä että kirjoittamisen aikana ajatukseen liittyen on auennut uusia ovia. Ehkä parhaassa tapauksessa tämä on näkökulman laajenemista ja ymmärryksen kasvamista.
Olen vähän samaa mieltä Liljan kanssa. Konkreettisena esimerkkinä voidaan mainita se erittäin tavallinen tilanne, jossa opiskelija odottaa gradun muotoutuvan valmiiksi päässään ennen kirjoittamisen aloittamista. Näin se ei toimi, koska asioiden pano paperille on välttämätön osa ajatteluprosessia. Siis jos monimutkaisista asioista on kyse.
AjAtl? Mitä tarkoita Törkein taito on opia kirjoittelemaan hyvi
Hazazel, ehkä ongelmanasi on juuri se pyrkimys _siirtää_? Luepa uudelleen, mitä Jussi H. sanoi :)
Lilja,
en tarkoita tuota. Kirjoittaminen toki on ajattelun keino ja monesti vasta teksistä näkee tuliko oikeastaan ollenkaan ajatelleeksi asiaa vai ei ja luonnollisesti seki on hyvä asia, että tekstintekemisen prosessi avaa uusia näköaloja.
Yritän kai sanoa, että ei pidä sortua omaan näppäryyteensä, mikä käy hyvin helposti jos on opetellut kikkamieheksi ja ns. osaa kirjoittaa. Hitaat ja huolelliset, joille teksti tuottaa tuskaa, eivät välttämättä koskaan törmää tähän.
Jussi,
luonnollisesti vain aloitettu työ voi koskaan edetä ja valmistua.
Tämä eri onneksi päde meihin mainosmiehiin, koska olemme liian nokkelia jäädäksemme ansaan kiinni - edes pikkuvarpaasta.
No okei, myönnetään. Se mitä JK sanoi on ihan totta. Joskus moottoroitu yhden hengen kaksipyöräinen ajoneuvo liitää liian julmaa vauhtia ja mainosmies tuntee olevansa aallon harjalla ja voittamaton ja kauniskin vielä. Vaikka tuo olisikin totta, niin on paikallaan pysähtyä paikalleen aina silloin tällöin. Ja miettiä, mitä tässä ollaan oikein tekemässä. Ja miksi, kysyisi Antti.
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
"Yritän kai sanoa, että ei pidä sortua omaan näppäryyteensä, mikä käy hyvin helposti jos on opetellut kikkamieheksi ja ns. osaa kirjoittaa. Hitaat ja huolelliset, joille teksti tuottaa tuskaa, eivät välttämättä koskaan törmää tähän."
JK, tuo tarkensi huomattavasti. Kikkailun lisäksi tulee mieleen toinenkin esimerkkitapausten tyyppi: tieteellisen terminologian viljely (joka tosin voidaan lukea kikkailuksi sekin). Välillä tieteellistä kapulakieltä tunnutaan käyttävän niin tiheästi, että herää kysymys, onko asianosaisilla itselläänkään aina aivan kunnollista käsitystä siitä, mistä ovat keskustelemassa/kirjoittamassa. Kieli pyörittää ihmistä eikä ihminen kieltä.
Mutta tuossa minun esille nostamassani esimerkissä on pelissä enemmänkin myyvä uskottavuus kuin mukaansatempaava myyvyys, eli tiedemaailma vs. mainosmaailma.
Jees, paitsi että se ei ole ihan niin helppoa. En tarkoita kikkailulla näkyvää kikkailua, joka on ihan oma tekstilajinsa ja vaatii oman osaamisensa siinä missä muutkin lajityypit. Puhun syvemmistä rakenteellisista jutuista, perustapaus lienee semmoinen, jossa hyödynnetään omia vahvuuksia (taito kirjoittajana) maksimaalisesti ja kierretään hankalia hommia tavalla tai toisella.
Eikös retoriikassa ole kyse juurikin siitä? :)
Aivan liian usein on.
Ei pitäisi olla.
Kirjoittajalla ja puhujalla pitäisi riittää rontti poistua mukavuusalueeltaan ja tehdä töitä oikeasti.
Mutta eikö siellä "mukavuusalueen" ulkopuolella niitä myllyjä, pyörteitä ja syövereitä vasta olekin, paljon enemmän ja paljon vaikeammin hallittavia?
Niin, miksi? Mikä on sen tekstin tarkoitus, jota sillä hetkellä sattuu väsäämään. Tästä näkökulmasta ajatusta vievä teksti ei suoranaisesti ole ongelma. Voihan olla, että se natsaa just nappiin. Tai sitten siinä on kiintopiste, josta pystyy veistämään/kasvattamaan/parsimaan sellaisen kuin tarvitsee.
Tai sitten on saanut aikaiseksi sanoja, joilla ei tee yhtään mitään. Mukavuusalueelta ollaan poissa aina, kun kriittisesti tarkastelee omia tekeleitään.
Nämä siis työteksteistä, toinen luku ovat ne, jotka kirjoitan ihan oman ajattelemiseni takia. Kirjoittamalla kun pääsen mieluiseen ympäristöön, vastaavaan kuin jossain luonnossa. Ajatus soljuu kirkkaana.
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu