tiistaina, joulukuuta 26, 2006

Jokin minussa muistaa

Tämän postauksen otsikko voisi yhtä hyvin, paremminkin, olla "Lennart Meri: Hopeanvalkea", ellen olisi jo käyttänyt sitä aiemmin sietämättömiin pikkunäppäryyksiin.

Pyhinä kas on ollut aikaa lukea ja jotain aukeni lukiessa.

Olen aina, näin kai voi sanoa, ja kun luette eteenpäin, jaatte epätietoisuuteni senkin sanan merkityksestä, ihmetellyt mikä minua oikeastaan koskettaa, kun Viron rannikko piirtyy sumusta esiin.

Nyt sen tiedän: kun Viron rannikko piirtyy esiin, minä muistan. Muistan, että tätä merta on seilattu ennenkin ja näitä rantoja ovat katselleet muutkin.

Lahtien mies minussa kuiskii jotain, jostain. Kaukaa.

-------------

Kailbroiva kysymys: hakkaisitko ikänsä päähän tulleesta veneestä polttopuita?

2 kommenttia:

Anonymous urogallus kirjoitti...

Et taida olla kala- tai metsämiehiä?

Pyyntihommissa nimittäin kuulee välillä alkuhärkäin mylvinnän & mammuttein tömistelyn.
Jonkinlainen suora linja pleistoseenikaudelle.

Loppuunpalanut vene puolestaan kuuluu haudata suohon ja syvään, terävähampaisten happimolekyylien ulottumattomiin.

Saavat myöhempien aikojen arkeologit töitä.

12:59 ap.  
Blogger Junakohtaus kirjoitti...

enpä ole erämiehiä, pakko myöntää. sinänsä uskon että kuuluu vaikka mitä

venekysymys on tietysti älytön, koska ei kai kukaan venettä polttopuiksi hakkaa, mutta kyssän idea on osoittaa, että kaikilla meillä on juuret syvällä. en osaa edes arvata kuinka monen tuhannen vuoden taakse tabu ulottuu

9:32 ap.  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

Linkit tähän tekstiin:

Luo linkki

<< Etusivu