sunnuntaina, joulukuuta 17, 2006

Ette ikinä arvaa, mistä tänään puhutaan

Oikeastihan asia on niin, että nyt, kun Kyprokseen liittyvät asiat on toistaiseksi jätetty sikseen, Turkki pääsee oikeasti neuvottelemaan asioista ilman, että kaikenlaiset inisevät pikkukansat vaivaavat mitättömillä huolillaan Brysselin ja Ankaran (tiesittekö, että Turkissa tehdään Ankara-nimistä viskiä? En ole maistanut, mutta oletan kokemuksen olevan tyrmäävä.) tärkeitä ja yleviä kansanjohtajia.

Tästä vittuuntuneena laitoin Alexander Stubbille sähköpostia:

Hei Alex,

kenties osaat vastata mieltäni painavaan kysymykseen Turkin jäsenyysneuvotteluista:

mitä ihmettä Turkin pitää tehdä tai jättää tekemättä, jotta neuvottelut oikeasti katkaistaisiin?

Näetkö neuvotteluprosessissa lainkaan niin suuria kysymyksiä (konkreettisia sellaisia), että Unioni oikeasti löisi hanskat tiskiin?

Tausta kysymykselle on tietysti, että viimeisimmän stuntin jälkeen Turkkia lähinnä on vähän toruttu ja muodon vuoksi lakattu juttelemasta joistakin aiheista, mutta prosessia itseään ei ole laitettu jäihin.

Mikäli sinulle sopii, julkaisen mahdollisen vastauksesi blogissani osoitteessa junakohtaus.blogspot.com


Ystävällisin terveisin

XXXX
Helsinki

Iso käsi Allulle vastauksen ripeydestä, koska europarlamentaarikolla on muutakin hommaa kuin vastailla näsäviisaille bloggaajille, mutta tää ukkohan vastasi päivän sisällä. Muuta kivaa sanottavaa ei sitten olekaan:

Moi XXXX,

Kiitos erinomaisesti muotoillusta kysymyksestäsi.

Hommahan toimii niin, että jäsenyysneuvotteluissa on yhteensä 35 neuvottelulukua, joista neuvotellaan. Mikäli hakijamaa ei onnistu täyttämään velvoitteitaan, voidaan neuvottelut relevanttien lukujen osalta jättää avaamatta. Komissio on juuri Olli Rehnin johdolla näin Turkin osalta suositellutkin yhteensä 8:n neuvotteluluvun kohdalla (jotkut oisivat tyytyneet 3:een, toiset ehdottivat 17:sta). Ks lisää (kohdassa 2):
http://europa.eu/rapid/pressReleasesAction.do?reference=IP/06/1652&format=HTML&aged=0&language=EN&guiLanguage=en

Toisin sanoen ei voi puhua vain torumisesta.

Jäsenyys edellyttää velvoitteiden täyttämistä kaikissa neuvotteluluvuissa. Kääntäen: Turkista ei voi tulla jäsentä ennen kuin kaikkien neuvottelulukujen velvoitteet on täytetty.

Loppu on sitten neuvottelutaktiikkaa (ks videoblogini neuvottelukuvioista http://www.alexstubb.com/fi/index.php?trg=diary&id=704). Saavutettaisiinko hanskat tiskiin heittämällä mitään. Tuskinpa. On hyvä jatkaa työtä niiltä osin kuin edistystä on tapahtunut. Miksi sitten kannattaa yrittää? Uskallan suositella taannoista kolumiani Apussa:
http://www.alexstubb.com/fi/index.php?trg=publication&id=12&item=115

Toki vastaukseni voi blogiin laittaa, mikäli katsot sen sopivan blogin profiiliin.

T, Alex


Taisin jo joskus aiemmin sanoa, että Kokoomus on palannut juurilleen myymään maata Saksan keisarille oikeudesta käyttää hassua hattua juhlapäivinä.

------------


Lisäys: kävin lukemassa (vasta nyt, myönnän) Stubbin suositteleman kolumnin ja bongasin sieltä seuraavan:

Kaikilla keskustelijoilla on vastuu. Tärkeintä tässä vaiheessa on välttää kansan kiihottamista ja faktojen vääristelyä. Puheet kiihko-islamista, katastrofaalisista seurauksista ja hurjista kustannuksista eivät edistä kenenkään asiaa.

Tasan vittu edistää. Tässä jos missä on kansankiihotuksen paikka.

9 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

"Tasan vittu edistää."

Nimenomaan. Stubbin varsinainen asiahan on saada Turkki jäseneksi unioniin riippumatta siitä mikä on EU-maiden kansalaisten tahto.

Väittäisin, että Stubb on tässä asiassa vieläpä täysin tietämätön tollo, joka toteuttaa asiassa ihan vain tuota mainitsemaasi hassun hatun hankkimista itselleen tyyliin: "vitun hyvä neuvotelutaktiikka, mutta ei mitään omia tavoitteita, joten palkkaa luvassa kaikilta puolilta."

Siksi onkin erittäin oleellista, että asiasta tiedottavat ja esittävät mielipiteitään myös muut. Varsinkin sellaiset, joilla on asioihin jotain omiakin näkemyksiä.

4:27 ip.  
Blogger Lurker kirjoitti...

Mitenkään Stubbia puolustelematta, mahdattekohan nyt käyttää argumentoinnissanne ns. olkinukke-menetelmää...

4:53 ip.  
Blogger Pekka Eskimo kirjoitti...

tuosta stubbin kolumnista
"Jäsenyyden puolustajat huomauttavat, että EU tarvitsee nimenomaan lisää asukkaita noustakseen suurvallaksi."
Kohtuullisen kehno argumentti. Ensinnäkään miksi eurooapn unionin pitäisi olla suurvalta, kunhan pystyisi toimivasti edes hoitamaan sisäiset asiansa.
toiseksi yhdysvaltojen suurvaltahegemonian takana ei todellakaan ole suuri väkiluku.

Turkin jäsenyydessä on se vika, että se tuntuu olevan luonnonvoima, josta ei edes saa keskustella. Eihän kukaan romanian ja bulgariankaan jäsenyydestä päättänyt, vaan se tapahtui näkymättömien käsien toimesta. Unionin pitäisi ensin koittaa toimia nykyisessä koossaan ennenkuin laajenee hallitsemattomasti.

Ranskankin kanssa on tarpeeksi vaikea olla samassa unionissa. tarvitaanko vielä välttämättä uutta isänmaalliseen ylpeyteensä pakahtuvaa takapajuista jättimaata jarruttamaan kaikki uudistuksia ja vetämään itselleen niin paljon kuin pystyy. taloudellista yhteistyötä varmasti pystyy tekemään ilman täysjäsenyyttäkin.

tuo heitto saksan keisarista ja hassusta hatustako oli se olkinukke.

5:47 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Lurker:

Se on kai sallittua, kun poliitikon - Stubbhan on parlamenttiedustaja, ei EU-virkamies - oma kanta itse asiaan pitää olettaa. Ja omasta puolestani ainakin myös vittuilin, koska on häivähtävä mahdollisuus, että Stubb jopa lukaisisi nämä ;)

Totuushan kuitenkin on, että Turkin EU-jäsenyyden vastustus on kaikissa jäsenmaissa erittäin laajaa. On jopa todennäköistä, että mikäli jäsenneuvottelujen jatkamisesta päästäisiin äänestämään, niin ne lopetettaisiin.

Se, että EU käyttää aikaa ja resursseja tämän ja vastaavien lähes täysin seremoniallisten asioiden kanssa puuhasteluun on omiaan heikentämään unionin jäsenmaiden kilpailukykyä. Turkin varsinainen jäsenyys tuhoaisi sen lopullisesti.

6:24 ip.  
Blogger Brim kirjoitti...

Olenko ihan hukkateillä jos sanon ettei Ranska täytä EMU:n kriteerejä (tämä nyt poikkeaa vähän aiheesta)? Tai ei ainakaan viime vuosina ole täyttänyt, jos nyt laskelmani pitävät paikkansa. Mutta eihän siitä kukaan tietenkään mitään sano, toiset kun ovat tasa-arvoisempia kuin toiset (ja ranskalaiset tunnetusti kärkkäimpiä katkomaan päitä toisiltaan vapauden ja tasa-arvon nimissä, kuuluvatpa keksineen tätä tarkoitusta varten joskus oikein jonkun laitteenkin).

Ja on varsin totta, että suurvalta ei ole väkiluvusta kiinni. Eikä maapinta-alastakaan. Ja Turkki ei tule täyttämään ehtoja vielä piiiiiitkään aikaan... Sinä päivänä kun se tapahtuu, minä nousen pyörätuolista ja panen tanssiksi.

Kreikkakin aikoinaan otettiin mukaan kaikessa hiljaisuudessa, vaikka se jos mikä ei täyttänyt kaikkia EU:n eikä varsinkaan EMU:n jäsenehtoja....

Että tällanen suurvalta. Hättäilemällä ei tule kuin kuspäitä mukuloita, sanoi joku Tuntemattomassa.

1:49 ip.  
Blogger Junakohtaus kirjoitti...

Italia se kai kaikkein pahin sluibailija on, mitä rahaliiton ehtoihin tulee, mutta muistaakseni myös Saksa ja Ranska tekevät aika lailla mitä tykkäävät.

Ihan erikseen ihmettelen, että kuka vittu ja missä on antanut näille kardinaaleille mandaatin tehdä EU:sta suurvalta. Minä se en ainakaan ollut, koska vastustan kaikkia suurvaltoja tasapuolisesti ja niistä jokainen pitäisi pilkkoa pieniksi kansallisvaltioiksi.

2:02 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

jos turkin kenraalit ei olis niin hirveän kiukkuisia eurooppalaisille, niin kaikki 35kohtaa olis juostu umpeen viisi vuotta sitten

4:58 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

niinbrim ellet sitten istu rullatuolissa sen jälkeen, kun turkin jalkaväki marssii helsinkiin

5:11 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hoh jalkavaen kenraali otti ja kuoli

3:55 ip.  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu