Historiantajuttomuus on tyhmyyden äiti
Suomalaiset ovat nykyään 14 kertaa rikkaampia kuin sata vuotta sitten, mutta tuskin kahta kertaa onnellisempia. On siis selkeää, ettei päätön tavaroiden ja varallisuuden tavoittelu tuo meille onnellisuutta.
Tuolta.
Ehdin jo sinnekin kommentoimaan, mutta tämä ansaitsee erillisen postauksen. Sata vuotta sitten lapset kuolivat käsiin, hammashuollosta ei ollut puhettakaan, kakaroita hakattiin rutiinilla, safka oli ihan paskaa ja puutostaudit yleisiä ja ylipäätään elämä oli tuskaisaa rämpimistä päivästä toiseen.
Älkää jumalauta tulko väittämään, että vauraus ei ole tuonut onnea.
Tuolta.
Ehdin jo sinnekin kommentoimaan, mutta tämä ansaitsee erillisen postauksen. Sata vuotta sitten lapset kuolivat käsiin, hammashuollosta ei ollut puhettakaan, kakaroita hakattiin rutiinilla, safka oli ihan paskaa ja puutostaudit yleisiä ja ylipäätään elämä oli tuskaisaa rämpimistä päivästä toiseen.
Älkää jumalauta tulko väittämään, että vauraus ei ole tuonut onnea.
lähettänyt Junakohtaus
1:17 ip.
14 kommenttia:
Niin, mutta ihmisille ei olekaan tyypillistä verrata omaa olemistaan menneiden sukupolvien meininkiin (kuulen jos korvissani äitini äänen: "Ei meidän aikana mitään opintotukia ollut", joten ei kannata edes yrittää), josta omakätistä kokemusta edes ole vaan siihen, mitä ympärillään näkee. Ja jos oma elämä ei näytä yhtä glamöröösiltä kuin jonkun toisen aikalaisen, sitä helposti heijastaa koko jutun niin, että nyt olen jäänyt jostakin tarjolla olevasta paitsi.
Ja se onni, se se vasta suhteellinen juttu on.
Junis, eihän tuo alkuperäinen kirjoittaja kiistä, ettemmekö olisi onnellisia, vaan tuskin kahta kertaa onnellisempia. Sata vuotta on tosin minustakin liian pitkä aika verrattavaksi, ehkä loogisempaa olisi katsella muutaman kymmenen vuoden päähän, jossa yhteiskunta oli sentään jo vähän samanlainen kuin nyt, vaikka BKT oli toista luokkaa.
Se, miten onnellisuus mitataan ja verrataan, onkin oma juttunsa, kuten Veera kirjoitti.
Itse en ole sen onnellisempi tai onnettomampi nyt kuin kymmenen vuotta sitten, jolloin tulot (ja sitä myöten myös menot) olivat ihan eri tasoa. Luulisin.
mua ei kyllä ihan äkkiä saa uskomaan että on ollut sellainen aika, jolloin lapsen kuolema tai kymmenennen huonosti hoidetun synnytyksen aiheuttamat gynekologiset ongelmat tai mädät hampaat eivät olisi tehneet ihmisiä onnettomiksi.
Ehkä siihen aikaan oltiin karaistuneempia ongelmien suhteen ja mieli oli kiinni arjen askareissa ja selviämisessä. Kun kuolema ja kurjuus oli jatkuvasti läsnä, niin niiden sattuessa kohdalle ei ehkä oltu niin haavoittuvia kuin nykyään. Ihmisen tehtävä oli selviytyä, taistella, olla sitkeä ja hammasta purren nujertaa vastoinkäymiset.
Nykyihmisellä on liikaa aikaa ajatella, pohtia ja murehtia, eikä menehtymiset ja vakavat sairaudet ole arkipäivää. Tämän vuoksi tarvitaan kriisiterapiaa kun lemmikkimarsu kuolee tai opiskelija ei selviäkään kurssista. Vastoinkäymiset musertavat pienen mielemme. Olemme huolestuneita ja ahdistumme maailman toisella laidalla tapahtuvista asioista, emmekä osaa huolestua siitä, mitä oman navan ympärillä tapahtuu.
Emme osaa enää käsitellä murhetta, surua, kurjuutta ja kuolemaa.
Itsemurhaluvut ja mielenterveyspalveluiden tarve ovat usein kehittyneissä maissa todella suuria. Miksi kehitysmaan asukas ei vedä ranteitaan auki? Miksi vauras pohjolan asukki tekee sen? Hänellähän on pöydässä ruokaa, vaatteet yllä ja katto pään päällä. Jos ei ole, niin yhteiskunta ne useimmiten hoitaa.
Ja tämä on siis aivan täysin mutua, eikä perustu mihinkään tieteelliseen faktaan. Saa kiistää ja väittää vastaan aivan vapaasti.
totta kai meille on tullut uusia ongelmia, oman arvaukseni mukaan ennen kaikkea tarkoituksettomuuden tunnetta, mutta mun pointtini on, että aineellisella vauraudella potkitaan kipua, kuolemaa ja kaikenlaista kurjuutta kauemmaksi, ja se toimii.
Klikkailematta mihinkään, nopeasti luetun ja hetki sitten koetun satunnaisyhdistelyllä - jotkut asiat, meidän kädellisten minän pienuus ja ahtaat kulttuuriset roolileikit eivät vaan muutu, edes ilmaisen hammashuollon myötä.
Maksoin ostoksiani lähikaupan kassalla, jäin kuuntelemaan kovia sanoja pienen pipopään suusta. Ihmettelin miten noin nuori poika kiroilee kuin iso mies "no nyt se jumalauta alkoi taas..", "ei jumalauta..", sitten hahmotin isommin; peliautomaatilla seisoikin isä ja pipopää ja pikkuveli. Pikkuveli itki. Isä sähisi jo kuuluvammin "nyt saatana se naamari peruslukemille, on se jumalauta jos ei se itku lopu nyt.."
Poika otti isästä mallia, äänenpainot jo täysin kohdillaan. Miehestä mittaa ja pojasta uutta polvea ja niin edelleen. Uh.
Njah, ei tämä tosiaan mihinkään liittynyt, paitsi siihen onnellisuuteen, yleisesti - riipaisi sen pienen niiskuttajan jakojäämä.
Vii
ihan samaa mieltä tuosta, että ennen oli muka melkein ihan yhtä hyvin, vaikkei tosiaan ollut. Yhtä perseestä on se väite, että kaikki menee vain huonompaan tulevaisuudessa. Pistää vain ihmettelemään, että milloinkas se kultakausi sitten oli, jolloin kaikki oli parhaiten?
(elekee sanoko, että Eedenissä)
Joka ei tunne historiaa, päivittelee että ennen oli kaikki paremmin. Ennen kaikki oli yksinkertaisempaa, kun ei ollut vaihtoehtoja, mutta se ei tarkoita että asiat olisivat olleet paremmin. Ennen oli kyllä melkoisen kurjaa. Kurjaahan on nytkin, mutta vähemmän kurjaa kuin 50, 100 tai 150 vuotta sitten.
Vauraus on kyllä helpottanut monia asioita. En uskalla edes ajatella, mitä minunlaisilleni olisi tehty ennen vanhaan. Pakkotöihin ojankaivuuseen tai kylmään hullujenhuoneeseen nääntymään.
Terve.
Vastailin tuonne blogini puolella enkä jaksa pastettaa tähän, joten käykääs sieltä lukemassa aatteitani aatteistani.
fightblog.wordpress.com
Terveisin,
Ville-Veikko
WAU
siis ei ville veikolle
Jokainen sukupolvi luo näitä ajatuksia, että ennen oli hommat paremmin. Sokrateskin aikoinaan muisteli, miten "meidän sukupolvemme, joka on huonompi kuin isiemme, joka taas oli edeltäjiään huonompi." Yleensä ne ovat niitä yli 5-kymppisiä, jotka kokoontuvat ennustamaan miten tässä ollaan menossa pikajunalla helvettiin...
Amatöörihistorioitsijana tosin täytyy sanoa, että 1950-luku oli näin yleisen optimismin ja kansakunnan positiivisen mielialan kannalta jonkinlaista kulta-aikaa. Sotakorvaukset maksettu, rauha vallitsi, olympialaisetkin tuli ja Coca-Cola.
Siihen, että ihmiset jaksavat jauhaa "ennen oli kaikki paremmin", uskon suurelta osin olevan syynä jokaisen henkilökohtaisen historian. Kun ihminen on nuori, on hän yleensä terveempi ja vahvempi kuin kymmeniä vuosia elettyään, ja kenties hän näkee edessään lukemattomia tilaisuuksia, mitä elämä voi tuoda tullessaan. Ehkä monet ovat tai ainakin luulevat olleensa onnellisempia nuoruudessaan kuin nykyisyydessä (tarkoittaen nykyisyydellä keski-ikää tms. ikävaihetta, jossa sortuu puhumaan "onnellisista vanhoista ajoista"). Arvelen vain...
Tietämättä mitään tästä postauksestasi kirjoitin eilen päreen otsikolla "Millaista on hyvä ja onnellinen elämä?"
Se kommentoi Petri Järveläisen blogijuttua etiikan historiasta ja varsinkin sen paria viimeistä kappaletta.
Nyt olen tosin tehnyt päreeni loppuun lisäyksen myös sinun tekstisi ja sen kommenttien pohjalta.
http://actuspurunen.blogspot.com/2007/01/millaista-on-hyv-ja-onnellinen-elm.html
http://actuspurunen.blogspot.com/
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu