Kovikset, tää on viesti teille
Montako kertaa eläissäsi olet ihan oikean oikeasti kyseenalaistanut yhtään mitään ja toiminut oman pääsi mukaan?
Et kovin monta. En minäkään.
Tästä on hyvä kalibroida mittari. Sitä mielellään ajattelee olevansa jotenkin hirmu epäsovinnainen ja oman tiensä kulkija.
Et kovin monta. En minäkään.
Tästä on hyvä kalibroida mittari. Sitä mielellään ajattelee olevansa jotenkin hirmu epäsovinnainen ja oman tiensä kulkija.
7 kommenttia:
Asiaa puhut.
Veikeää on, että ihminen, jota yleisesti pidetään tinkimättömänä oman tien kulkijana, voi oikein hyvin itse tajuta että:
1)Ne ratkaisut, jotka saavat toiset pitämään ko. henkilöä kovasti rohkeana ja persoonallisena, eivät aikanaan tuntuneet tietoisilta ratkaisuilta, vaan siltä että niin oli pakko tehdä. (Vaikka todella harva asia maailmassa on pakollista. Kyse on tunnetilasta.)
2)Eivät ne "ratkaisut" edes olleet hyviä.
2 kertaa. Se riittää.
korvikset taa on viesti, paras vaan kulkea jumalan kulkemia polkuja
Minä olen tottunut kyseenalaistamaan kaiken ja hakannut päätäni seinään aina kun olen tilaisuuden saanut. Olen aina koittanut tehdä kaiken erilailla kuin muut ylipäätään, ja minua on yleensä syönyt aivan saatanasti jos pitää mennä sen peruskaavan mukaan. Se kun on niin turvallinen ja mielikuvitukseton. Olen hieman masokisti.
Onneksi olen päässyt vähä vähältä tuosta piirteestä eroon. Olen silloin tällöin kuullut olevani pelottava, arvaamaton ja omituinen. Onneksi haluan nykyään että ihmiset pitävät minusta ja hyväksyn että aina en keksi parempaa tapaa suhtautua asioihin tai tehdä asioita.
Ja tuo mitä urogallus sanoi kohdassa 1, on täysin totta. Ärsyttää saada kunniaa jostain asiasta jonka on tehnyt pakon ajamana kun ei enää tilaa muullekaan ole niin että ego antaisi periksi tai joka on johtunut jostain suunnattomasta alennustilasta ja mielen heikkoudesta. Pelottomuus kulkee toivottomuuden kanssa käsi kädessä.
Sen kuitenkin ymmärrän että vaikka olenkin tehnyt suoranaisesti huonoja ratkaisuja jotka ovat olleet tuhoisia minulle ja muille monella tapaa, pitkällä kantamalla ne ovat korjanneet asioita pysyvästi.
Tunnetila on suuri motiivi. Ei kukaan saavuta kovin paljoa ilman tunnepohjaa. Kaikki tietävät ettei kannata vetää viinaa, polttaa tupakkaa, käydä huorissa, vieraissa, tapella tai syödä epäterveellisesti, mutta tunnetila puolesta kuin vastaan on vahvempi yksilöstä riippuen.
Jos oikein itselleen valehtelee, pystyy minkä tahansa tunnepohjaisen toiminnan perustelemaan itselleen järkeväksi. "Se nyt on vaan tapa."
Ja tuntuu että ihmisillä on jokin ongelma myöntää ettei hallitse kaikkea tekemistään ja elämäänsä ei ollenkaan. Ihan kuin se nyt olisi kaiken loppu ja kaaoksen avain. Elämänsä hallitsee vain ympäristönsä valikoimalla. Neljän seinän sisällä ei muuttujat irvistele. Ja silloinkin se on kyseenalaista. Pelkuruus ei ole hallintaa.
Hmm, nyt yht'äkkiäkin tulee mieleen jo monta kertaa... eikä loppua ole näkyvissä.
"kyseenalaistanut yhtään mitään ja toiminut oman pääsi mukaan?"
Näissä on metafyysinen sudenkuoppa: entäs jos on oppinut, että ensimmäiseksi kannattaa kyseenalaistaa se oma pää? Oppinut, että se "muiden" tie onkin ollut paljon tasaisempi tie onnellisuuden kaltaiseen tilaan.
Hieman samantapainen tai sitten aivan erilainen kuoppa: lähestyessäsi 50-vuoden ikää toteat, että olenpas jäänyt kliseiseksi reinotohveliksi, nyt täytyy repäistä. Samalla toteutat vain toista klisettä, eli viidenkympin villitystä. Irtipääsyä kehästä ei tunnu löytyvän. Kenties sitä ei olekaan. Oma ratkaisuni on olla vertailematta sitä, kumpi on kliseisempää: reinotohvelit vai moottoripyörä, ja toimia "sydämen" mukaan.
Eli voihan sitä oman päänsä mukaan toimia silloinkin, kun ui myötävirtaan, eikö...
On tietenkin fiksua kyseenalaistaa asioita ihan kyseenalaistamisen vuoksi.
Ja yrittää todistaa että hyvä onkin paha. Ja paha on lopulta hyvä.
Ja vielä fiksumpaa on asettaan itsensälain yläpuolelle ihan periatteen vuoksi vain...
Kannattaa ajaa moottoriteillä vastakarvaan liikkumisvapauden numissä!
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu