perjantaina, heinäkuuta 29, 2005

Illuusio matkustaa kolmosen raitiovaunulla väärään suuntaan

Kaiken todennäköisyyden mukaan en pääse opiskelemaan ansiosidonnaisen turvin. Sellainen järjestelmä on aikuisille olemassa, mutta minä en siihen pääse.

Ja miksi?

Siksi että erehdyin piruvie hakemaan ja löytämään töitä, kun sain edellisestä mestasta monoa. Miettikää sitä. Ansiosidonnaisen voi roitata mukanaan yliopistoon, kunhan on ollut juoksevan vuoden aikana päivärahalla vähintään neljä kuukautta.

Miettikää tätä ankarasti. Jos olisin helmikuussa kaikessa rauhassa ryhtynyt polttelemaan pilveä ja idlailemaan kavereiden kanssa, saisin opintotueksi ansiosidonnaisen päivärahan.

Kelatkaa.

5 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oman osani oon saanu järjestelmästä. Mikää ei enää yllätä, seuraavia selvityksiä taas postista odotellaan.

Ja monesti todennu että helpommalla pääsisi kun löhöäisin sohvalla eikä liikauttaisi sormeakaan töiden eteen.

10:27 ap.  
Blogger Junakohtaus kirjoitti...

Mä taas olen iät sitten todennut, että Kelasta pitää pysyä niin kaukana, kuin suinkin pystyy. Kiitettävän kaukana olen pysynytkin, mutta nyt täytyy vähän livetä tästäkin periaatteesta.

10:42 ap.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ethän sä Kelasta sitä rahaa, saa, ne tekee päätöksen, liitto se sun puheiden mukaan maksaa, aivan omaa tyhmyyttäsi on tilanteesi, kyllä sitä nyt pitää vähän laskelmoida.

en ole koskaan kuulunut liittoon, ja nyt sitten kelan agentiksi ja uuteen koulutukseen, jotenkin osasin olla niin veijari, että ei edes karenssit nappaa... vittu kyl mä osaan, tosin 380 kk, ei se juhlaa ole

9:20 ip.  
Blogger Junakohtaus kirjoitti...

Jos olisin voinut olla varma opiskelupaikasta. olisin voinutkin laskelmoida.

Mutta HY:N valtsikan viestintä on periaatteessa teaaterikorkea-kategoriaa eli kaikkihan sinne käyvät pyrkimässä, vaan kukaan ei pääse. En mä silloin helmikuussa mitenkään uskaltanut laskea sen opiskelun varaan.

8:14 ap.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kyllä "anis" on taas erinomaisen oikeassa siinä, että KELAn kirosta kannattaa pysyä erossa - tappavaa. Masinoivat aina lisää selvityksiä.

Ole onnellinen hyvästä duunistasi ja haastavasta opiskelupaikasta - tai päinvastoin. Kannattaa tosiaan hoitaa molemmat kunnialla ja hyvin.

1:51 ip.  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu