Nais- ja ihan vaan tutkimusta
Mikäli en ole ymmärtänyt aivan tavattoman väärin, se mitä nykyisin naistutkimukseksi kutsutaan, sai alkunsa historiatieteen vastaamattomista kysymyksistä. Muutama fiksu akka ryhtyi miettimään, josko joku kuitenkin kokkasi sotapojille ja mahtoiko sentään olla niin, että myös keskiajalla piti syntyä ja kasvaa ennen kuin osoittautui suurmieheksi tai muuksi paaviksi.
Tästä sitten seurasi ajallaan yhtä ja toista.
Itse olen hiljattain lukenut kaksi enemmän tai vähemmän naistutkimukseksi laskettavaa teosta, joista toinen on ihan paska ja laajalti tunnettu, toinen tosi hyvä ja aika ohitettu. Paska ja tunnettu on tietysti Leena-Maija Rossin Heterotehdas, jonka oleellinen sisältö koostuu siitä, että Rossi tsiidailee mainosleffoja ja on niistä mitä mieltä milloinkin. Teoreettisena viitekehyksenä Rossilla on ajatus, että sukupuolet eivät tuota representaatioitaan vaan päinvastoin, miten se ikinä sitten tapahtuukaan (ja mitä ei todellakaan selitetä, saati -hui kauhistus- perustella).
Se parempi ja vähemmän tunnettu on Roomalaista arkea ja juhlaa (toim. Marja-Leena Hänninen ja Maijastina Kahlos). Kirja kertoo nimensä mukaan arjesta ja juhlasta Roomassa ja antaa siitä melkoisen kattavan kuvan niin, että tällainen lukiohistorian ja Asterixinkin varassa surffaileva rivijulli pystyy aiheesta nauttimaan. Kirjan koko toimituskunta koostuu naisista ja sisältö on erinomaisen kaukana suurmieshistoriasta.
Täältä katsottuna kahden kirjan oleellinen ero on, että jälkimmäisen tekemiseksi on oikeasti pitänyt osata jotain, mm. arkistojen käyttöä ja latinan kieltä, sekä että jälkimmäisestä puuttuu räyhäaspekti kokonaan, joiden faktojen välillä näen yhteyden.
Tästä sitten seurasi ajallaan yhtä ja toista.
Itse olen hiljattain lukenut kaksi enemmän tai vähemmän naistutkimukseksi laskettavaa teosta, joista toinen on ihan paska ja laajalti tunnettu, toinen tosi hyvä ja aika ohitettu. Paska ja tunnettu on tietysti Leena-Maija Rossin Heterotehdas, jonka oleellinen sisältö koostuu siitä, että Rossi tsiidailee mainosleffoja ja on niistä mitä mieltä milloinkin. Teoreettisena viitekehyksenä Rossilla on ajatus, että sukupuolet eivät tuota representaatioitaan vaan päinvastoin, miten se ikinä sitten tapahtuukaan (ja mitä ei todellakaan selitetä, saati -hui kauhistus- perustella).
Se parempi ja vähemmän tunnettu on Roomalaista arkea ja juhlaa (toim. Marja-Leena Hänninen ja Maijastina Kahlos). Kirja kertoo nimensä mukaan arjesta ja juhlasta Roomassa ja antaa siitä melkoisen kattavan kuvan niin, että tällainen lukiohistorian ja Asterixinkin varassa surffaileva rivijulli pystyy aiheesta nauttimaan. Kirjan koko toimituskunta koostuu naisista ja sisältö on erinomaisen kaukana suurmieshistoriasta.
Täältä katsottuna kahden kirjan oleellinen ero on, että jälkimmäisen tekemiseksi on oikeasti pitänyt osata jotain, mm. arkistojen käyttöä ja latinan kieltä, sekä että jälkimmäisestä puuttuu räyhäaspekti kokonaan, joiden faktojen välillä näen yhteyden.
lähettänyt Junakohtaus
7:53 ip.
2 kommenttia:
Ei kai Rossi tosissaan väitä, että sukupuolet eivät tuota representaatioita? Taustalla lienee kuitenkin ajatus siitä, että (media)representaatiot, esitykset ja diskurssit ovat osa todellisuutta ja myös tuottavat sitä toiston ja vakiintuneiden konventioiden kautta.
Jos esimerkkinä käytetään mediaa, voidaan pohtia vaikkapa sitä, millä tavoin "saatananpalvonta" esitetään tiedotusvälineissä. Tutkimusevidenssin valossa nimittäin vaikuttaa siltä, että "saatananpalvonnalla" viitataan lähinnä hautausmaavandalismiin, jota harjoitetaan viikonloppukännin turvin ilman minkäänlaisia uskonnollisia intentioita. Mediassa sen sijaan on tuotettu aktiivisesti uskonnollisesti värittynyttä saatananpalvontadiskurssia, joka on edelleen antanut virikkeitä känniördääjille jne.
Mediarepresentaatioiden kautta voi muodostua käsitys myös siitä, millaisia "muslimit" ja "islam" on, vaikka representaatio ei tietenkään ole suora esitys kohteestaan. Aivan samalla tavoin mediassa toistetaan käsityksiä sukupuolirooleista ja sukupuolesta.
Väännänkö liikaa rautalangasta? (Oli taas pakko tarttua tuohon Rossiin, heh.)
Mun on itse asiassa mahdoton sanoa oikeasti mitä Rossi väittää, koska itse se ei sitä kerro. Tämä on siis jossain määrin valistunutta arvailua.
Varsinainen pointtini yritti olla, että sitä on tutkimusta ja tutkimusta ja tällainen punaniskainen positivisti on taipuvainen pitämään laadukkaampana sellaista, jolla on vanhanaikaisessa mielessä kohde.
Ja luonnollisesti blogissaan jokainen saa kärjistellä niin paljon kuin tahtoo:)
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu