sunnuntai, syyskuuta 30, 2007

Alan olla kansanryhmänä kiihottuneessa tilassa

Olen pahoillani, että jauhan aina näitä samoja, mutta tätäkään vaan ei oikein voi ohittaa.

Nimittäin täältä katsoen nimenomaan ammattisuvaitsevaisto on porukka, jonka mielessä pyörii vain rotu, rotu, rotu.

Kommentteja?

17 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Olet lähes oikeassa, se kolikon toinen puoli on sitten ne toiset öyhöt, joita voisi nimittää vaikka muukalaisvastaisiksi.

7:47 ip.  
Blogger Junakohtaus kirjoitti...

Tunnen skeneä jossain määrin ja rohkenen olla hieman toista mieltä.

Toki on olemassa jonkinlainen fraktio ns. äärioikeistoa, mutta parhaan tietoni mukaan nämä lähinnä ottavat kaljaa kotona ja hyivituttelevat neekeriä poikien kanssa.

Mitä tulee maahanmuuttokriittiseen tai antimonikulturistiseen poliittiseen liikkeeseen, minkä verran sitä nyt sitten on, paljon ei ole, se posse ei ole lähellekään yhtä fiksoitunut kallonmittaukseen kuin ammattisuvaitsevaisto, yksinkertaisesti siksi, että ongelmat ovat kokonaan muualla ja vastaavasti mitään erityisempiä hyötyjä ei ole, paitsi se abstrakti hyvä, että saadaan väriä katukuvaan.

8:07 ip.  
Blogger Kuntsa kirjoitti...

Mulkutkriittistö kaipaa aina tätä etnisen alkuperän rekisteröintiä, kun puhe on rikostilastoista, ulkomaalaisten tekemien rikosten lisäksi kun on leegio Suomen kansalaisuuden saaneita somaleita, jotka varmastikin moninkertaistaisivat ulkomaalaisten osuuden rikosten tekijöistä.

Niin, ja kyllähän hyvä tohtorisi kirjoitti viime keväällä monta juttua Tatu Vanhasesta ja brittipartnerista. Hyvä ettei housuihin pissinyt, tuntui olevan Tena-hetki koko ajan lähellä. Sääli että kelpo tohtorilla ei tunnu älyllinen kapasiteetti riittävän Vanhasen ja Lynnin juttujen avaamiseen, ehkä syynä on köyhä lapsuus ja ruokana pelkkää kaurapuuroa.

9:09 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tietolähteesi nyt on vain Aftonbladet, en ole kuullut tuosta missään muualla. Tietysti EU:sta nyt voi pelätä mitä neroaksta tahansa, mutta toivon tuon olevan iltapäivälehti-tasoinen revittely.

Mutta mitä oikein tarkoitat ammattisuvaitsevaistolla? Eihän 'rotu'-sanaakaan enää edes käytetä?

9:31 ip.  
Blogger Junakohtaus kirjoitti...

Kuntsa,

Jussi vastaa omista jutuistaan ja minä omistani. En mä sen kanssa mitenkään kaikesta samaa mieltä ole, mutta mitä mä Jussin muistan Vanhasesta&Lynnistä kirjoittaneen, se puuttui lähinnä siihen, että tutkijoita yritetään vaientaa ei-tieteellisillä perusteilla.

Lisäksi en tiedä huomaatko sinä eroa siinä, jos rikostilastoissa on tieto myös myönnetyistä kansalaisuuksista ja siinä, jos joka iikalle leimataan johonkin rekisteriin rotuleima, mutta minä huomaan siinä ison eron.

Iso Käsi muuten sulle käytöstavoista, kun kirjoitat juttusi rekisteröityneenä.

10:13 ip.  
Blogger Junakohtaus kirjoitti...

soli,

ammattisuvaitsevaistolla tarkoitan koko sitä epämääräistä ja päivästä toiseen eläväisen muuttuvaa possea, joka rahaa vastaan päästelee suustaan muun muassa tässä postauksessa siteeratun kaltaisia juttuja, joita olen dokumentoinut tähän blogiin enemmänkin.

Rehellisintä lienee myöntää, että käytän sitä sanaa lähinnä siksi, että se on lyhyt ja tarpeeksi poleeminen.

10:14 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ai juu, siis sinua raivostuttaa sakki, joka ratsastaa hyvillä ja humaaneilla aateilla ja käy myöntämässä viisaan kommenttinsa medialle ja kiillottamassa siten kilpeään. Meni vähän aikaa tajuta..kuten tavallista:-)

Toisaalta media tuntuu tarvitsevan ja himoitsevan palstantäytettä ja statement-automaatteja. Aina uusia naamoja, joilta kysytään kaikkea maan ja taivaan väliltä ja sitten vaihdetaan uusi pärstä. Törkeää molemmin puolin, mutta ah kuinka kiihottavan symbioottista.

10:31 ip.  
Blogger Junakohtaus kirjoitti...

Soli,

ei ne mua oikeastaan haittaisi, jos niillä ei olisi oikeaa poliittista valtaa.

10:35 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

MInua lohduttaa se ajatus, että valta on oikeasti erittäin hajautunutta. Ei demokraattista muttei oligarkistakaan. Olen ymmärtänyt, että (globaalin)talouden valta jo ylittää yksittäisten valtioiden poliittisten koneistojen vallan. Niin että poliitikot eivät ole ihan niin suuressa vallan kahvassa kuin kuvittelisi. Näistä harmaista eminensseistä valtiosihteereistä en ole ihan niin varma.

11:55 ap.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Minä olen kyllä tiukan määritelmän mukaan rasisti, mutten kyllä kehtaisi olla niin innostunut roduista kuin suvaitsevaisto.

Perverssiksi suvaitsevaisten touhun tekee se, että rotuja ei myönnetä olevan olemassa.

12:13 ip.  
Blogger Junakohtaus kirjoitti...

Mikähän se mahtaa muuten olla rasistin määritelmä nykyisin?

Jos käytetään klassista määritelmää, jonka mukaan on olemassa ihmisrotuja ja nämä voidaan asettaa kosmisessa mielessä arvoasteikolle, en ole rasisti. Joidenkin uudempien määritelmien mukaan saattaisin ollakin, koska nähdäkseni rotuja, etnisiä klustereita, whatever, on olemassa, mutta tämän postauksen aiheena oleva EU-innovaatio tietenkin asettaa rasistiuteni uuteen valoon.

12:47 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tiukimman määritelmän mukaan jo EPÄILY, että ihmisrotujen välillä VOI olla KESKIMÄÄRÄISIÄ eroja muissakin ominaisuuksissa kuin pigmentin määrässä, on rasismia. (Luin tämän määritelmän jostakin, en muista mistä.)

Nuivistit tuntuvat suhtautuvan rotujuttuihin paljon älyllisemmin (ja maltillisemmin!) kuin suvaitsevaisto.

1:41 ip.  
Blogger Junakohtaus kirjoitti...

Noin tiukalla määrittelyllä lienen sitten rasisti minäkin. Kalloja mittaavien piirien lausuntoja en oikeastaan osaa arvioida (paitsi sen verran, että Vanhasella & Lynnillä oli mielestäni vakava metodiongelma, koska herrojen aineistot olivat keskenään verraten ihan mitä sattuu), mutta epäilen ankarasti, että savanni-afrikkalaisessa pitkäjalkaisessa perimässä on jotain, mikä tekee heikäläisistä vähän vitun hyviä pikajuoksijoita, jos tilastollisesti tarkkaillaan.

Joudunko nyt kadotukseen ja koulukotiin?

1:56 ip.  
Blogger herranen kirjoitti...

Kiinnostuneille ja uutista epäileville tiedoksi tämmöinen Euroopan parlamentin sivuilta löytynyt tieto:

"Data on race and ethnicity - a useful tool, despite concerns

The collecting of sensitive data, which could be needed to establish indirect discrimination or to assess the extent of discrimination in society, continues to raise concerns and fears in many Member States. The committee "underlines
that additional guarantees should be provided for data on race and ethnicity, as these data could be diverted and used for other purposes in the justice and home affairs field" but it does believe such data - for example, statistics on
racist crime and on employment - are needed as a tool to combat
discrimination."

http://lyhytlinkki.net/?z2snilax

Jari Herranen

6:20 ip.  
Blogger Kriisi kirjoitti...

Jos harjoittaa kulttuuridiskriminaatioita, joka käyttää myös etnisiä tunnusmerkkejä kulttuurisen alkuperän määrittämiseen, niin tulkitaanko se silti rasismiksi? Jos, niin millä perusteella?

3:20 ap.  
Blogger Annikki kirjoitti...

Voinkin kertoa, että kenialaisilta on tosiaankin löytynyt geeni, joka tekee heidän luukudoksesta harvemman ja siten kevyemmän. Kevyemmät reisiluut parantavat juoksutuloksia, mutta altistavat murtumille.

1:26 ip.  
Blogger Junakohtaus kirjoitti...

Kriisi,

olettaisin tämän riippuvan täysin siitä, ketä diskriminoidaan.

Annikki,

kauheeta. Mä en olisi uskonut sua rasistiksi.

8:07 ip.  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu