Interblogistinen pläjäytys

Feministibloggaamisen suurmufti puhuu uusimmassaan outoja.

Tunnistamattomia, tarkemmin sanottuna.

Tienaan leipäni leimallisesti sekasukupuolisella alalla, ystäväpiiriini kuuluu runsaasti myös naisia, olen naimisissa, minulla on ollut useita naispuolisia esimiehiä ja heistä osa on ollut oikein päteviä ja osa totaalisia pissapäitä. Pystyn mielestäni havainnoimaan ympäröivää maailmaa vähintään normaalilla tarkkuudella, mutta mahdollista on että havaitsen keskimääräistä tarkemmin ja oleellisia asioita.

Enkä lainkaan tunnista esitettyä perusjakoa juhla- ja taistelunaaraisiin.

Ymmärrän väitteen, mutta mielestäni se ei kuvaa ulkoista todellisuutta.

Täältä katsottuna sukupuolten suhteet sujuvat suurimman osan aikaa melko leppoisissa yhteistyön merkeissä. En vaadi ketään tekemään pentueleitä itselleni, en ylipäätään pidä sukupuolta kauhean oleellisena asiana (tiedän, tiedän, tiedän; kohta tulee joku kertomaan että hyvähän sun on jne jne, mutta tältä tämä maailma mielestäni näyttää) ja tiedän erittäin satavarman tarkkaan, että ainakin meikäläisen hommissa naiset pääsevät etenemään tasan siinä missä miehetkin eikä kummiltakaan vaadita mitään mitä ei vaadittaisi myös toisilta.

Jostain syystä isossa osassa tasa-arvoajattelua näyttää olevan julmettu apartheid sisäänrakennettuna. Täältä katsottuna esitetty jako juhlapimuihin ja sotaurhottariin ei näyttäydy mielekkäänä millään muulla ehdolla, kuin että miehet ja naiset ovat a priori eri puolilla, toisiaan vastaan ja jakamassa rajallista hyvää.

Itse koen miesten ja naisten olevan lähtökohtaisesti samalla puolella, tekemässä yhteistyötä ja nauttimassa sen tuloksista, iloitsemassa toistensa seurasta ja rakkaudella & kunnioituksella toisiaan tukemassa kaikenlaisissa ongelmissa, joita kummillakaan ei olisi ilman vastakkaista sukupuolta.