Pätkätyömies kertoo asioita

Viimeiset neljä-viisi vuotta olen vaihtelevaan tahtiin ollut milloin työssä, milloin ilman. Pääasiassa sentään työssä, mutta työpaikat ovat ajoittain vaihtuneet kiitettävän rivakkaan tahtiin. Pisin työsuhde on tainnut olla hieman yli vuoden. Yleensä välissä on ollut jonkinmittainen työttömyysjakso.

On mielenkiintoista havaita, miten kalana veteen sitä jo tässä vaiheessa osaa sujahtaa. Kun hommia ei ole, himassa on lysti laabailla ja jos talous ei ole liian suuri huoli, työttömyys ei käy psyyken päälle enää oikeastaan ollenkaan.

Toisaalta kun hommia taas saa, siirtymä vapaaherrasta ylläpitävään luokkaan sujuu käden käänteessä sekin. Tässä vaiheessa osaa jo kysyä laakista oikeat kysymykset ja saa hommista kiinni tosta vaan ja jo ensimmäisenä päivänä tuntuu siltä, kuin ei aikoihin olisi muuta tehnytkään kuin töitä.

Ja uskokaa tai älkää, tämä kaikki on tavallaan hyvin jalostavaa. Ekat potkut tietysti kirpaisivat aika ikävästi, varsinkin kun sain ne ansiotta ja vain siksi, että huomattavasti mulkummat miehet tahtoivat namit asiakkaani (ne ryssivät sen homman alle vuodessa, hähä), mutta siitä eteenpäin olen osannut ottaa rennosti. Ihmisarvoni, minäkuvani ja yleinen tyytyväisyyteni osaani maailmassa eivät (toistan: eivät) ole kiinni siitä saanko aamuisin raahautua jonnekin edistämään erilaisia kaupallisia hankkeita rahaa vastaan. Toki teen sitä mielelläni, mutta en muutu sen surkeammaksi olennoksi vaikka en saisi.

Pärjäilkää tekin.