Hyppy henkilökohtaiseen

Niin pitkään kuin muistan, olen vaihtelevan usein (tai harvoin) nähnyt yhtä ja samaa painajaista. Siinä tilanne on ensi alkuun normaali sosiaalinen keskustelutilanne, mutta keskustelukumppanini osoittautuu pian jonkinlaiseksi hyytäväksi demoniksi. Perinteisesti olen ehtinyt tuntea syvän kauhun puraisun ja herännyt sitten.

Nykyisin kuvio on muuttunut.

Alkupuoli menee vanhojen nuottien mukaan, mutta enää se perkele ei saa minua kauhun valtaan. Vielä kertaakaan en ole ehtinyt listiä sitä ennen heräämistäni, mutta toivottoman, käpertyvän kauhun sijasta olen ryhtynyt pistämään vastaan vähän saatanan tavalla. Olen murjonut otusta nyrkein, jaloin, puunkarahkoin ja tuliaseella.

Kerron sitten, kun saan sen tapettua.