Sattuipa kaverinkaverille jossain päin Afrikkaa

(Minä en sitten tämän tarinan totuudellisuudesta vastaa, mutta näin tämän olen kuullut kerrottavan ja hullumpaakin on maailmassa sattunut.)

Olipa mies Suomesta, reppumatkalla jossain päin Afrikkaa. Mies juuttui peräkylillä jossain ottamaan ukkojen kanssa pontikkaa ja aika sujui rattoisasti, kunnes.

Ukot kävivät kovin vaivautuneiksi ja saivat lopulta kakaistua ulos että söör herra valkoinen söör, kun meillä on tässä maassa sota ja nyt ne on tulossa tuolta suunnasta polttamaan kylää, ja ottiatuota söör herra valkoinen söör, kun meillä on täällä kylässä tykki mutta me ei osata sillä ampua. Mahtaako söör herra valkoinen söör osata ampua tykillä?

Painuivat sitten porukalla ottamaan peliä esiin ja mies katseli että aina sitä nyt yhdestä tykistä laaki saadaan lähtemään. Vehje asemaan vaan ja koska tähtäinlaitteita ei ollut, mies rupesi koelaukauksilla valmistelemaan tulikuviota, vainolaisen tulosuuntahan tiedettiin.

Tulikuvio saatiin valmiiksi ja ponua kului, mutta lopulta näkyi myös pölypilvi ja sen nostattaja, teknikaaleilla kulkeva pyssymiesjoukko. Mies ajatteli että tänne ette muuten tule ja avasi tulen, mitä sitä muutakaan henkensä hädässä.

Luonnollisestikaan kylien polttaminen ei enää ole kivaa, jos ammutaan tykillä vastaan, joten vainolainen kääntyi niiltä sijoiltaan karkuun ja kylä pelastui. Pontikkaa otettiin lisää ja vierasta ylistettiin kovasti, kun meidän kylän pelasti ja kaikki ne olisivat muuten tappaneet.

Aikanaan matka jatkui eteenpäin, mutta tarinalla on jälkinäytös: vuosia myöhemmin sodassa voittajaksi selvisi osapuoli, jolle päähenkilömme oli perustanut tykistöaselajin. Hän sai Tukholmasta asianhoitajalta postia, että herra on nyt sitten meitin armeijan eversti ja tiettävästi vielä tänä päivänä hänelle tulee kerran kuussa everstin eläke, noin 40 USD:n shekki.

Sen pituinen se. Minä lähden kohta työhaastatteluun.