Junis-setä palaa kouluttamaan AT-miehiä
Pärinää, värivaloja. Tanssille tahtia tänäänkin antaa ikivihreä Henry & His Werewolwes.
Tuskin syyllistyn kohtuuttoman stereotyypittelyn syntiin, kun oletan ATM-aktivismin, kuten se on, korreloivan vahvasti teknisen ja luonnontieteellisen sivistyksen kanssa?
Ja lienen oikeassa kun väitän teknisen ja luonnontieteellisen sivistyksen perusidean olevan tosiasioiden tunnistaminen ja hyväksyminen?
Sovittu? OK.
Jos nyt sitten manuaalissa selvästi lukee (ei, sitä ei saa kirjastosta, mutta jokainen voi reverse-engineerata sen hyvin vaatimattomalla vaivalla), että naiset arvostelevat miehiä muun muassa pukeutumisen mukaan, kuinka vaikeaa tätä on hyväksyä?
Olemassaolevat naiset ovat sellaisia kuin ovat, eivät jotain kokonaan muuta, ja tämän faktan hyväksyminen näkyy olevan aivan kamala paikka.
Ei tajuu.
Tuskin syyllistyn kohtuuttoman stereotyypittelyn syntiin, kun oletan ATM-aktivismin, kuten se on, korreloivan vahvasti teknisen ja luonnontieteellisen sivistyksen kanssa?
Ja lienen oikeassa kun väitän teknisen ja luonnontieteellisen sivistyksen perusidean olevan tosiasioiden tunnistaminen ja hyväksyminen?
Sovittu? OK.
Jos nyt sitten manuaalissa selvästi lukee (ei, sitä ei saa kirjastosta, mutta jokainen voi reverse-engineerata sen hyvin vaatimattomalla vaivalla), että naiset arvostelevat miehiä muun muassa pukeutumisen mukaan, kuinka vaikeaa tätä on hyväksyä?
Olemassaolevat naiset ovat sellaisia kuin ovat, eivät jotain kokonaan muuta, ja tämän faktan hyväksyminen näkyy olevan aivan kamala paikka.
Ei tajuu.
lähettänyt Junakohtaus
4:09 ip.
23 kommenttia:
Minusta suurin ongelma on seuraavanlainen. Jos sen sijaan että nainen sanoo:
"Mikä vittu teissä on vikana kun ette osaa pukeutua?!!!?"
Hän sanoisi:
"Minä näen vaivaa tälläytyäkseni sinun takiasi, ja se pahoittaa minun mieleni jos sinä et viitsi pukeutua edes siististi."
Lopputulos olisi täysin erilainen. Minä ainakin ymmärrän jälkimmäistä virkettä oikein hyvin, mutta ensimmäistä vastaan haluan asettua niin poikkiteloin kuin vain inhimillisesti mahdollista.
Alan kallistua sille kannalle että ongelma on kommunikaatiossa. Siinä että lähdetään siitä oletuksesta että mitään sukupuolten välisiä ajattelueroja ei ole, vaan kaikkien pitäisi nähdä tämä asia niin kuin kokija naisena/miehenä sen näkee.
Tuota kutsutaan empatian puutteeksi ja se epäilemättä on syy lähes kaikkeen ikävään.
Susan B. Kaiserin teos The Social Psychology of Clothing olisi ihan varteenotettavaa luettavaa niin naisille kuin miehillekin.
Jos se on niin selkeä syy, miksi noita keskuteluja ylipäätään käydään?
Luulisi että ainakin naiset joista puhutaan sosiaalisen kanssakäymisen jättiläisinä, hallitsisivat diplomatian.
Minulta puuttuu nyt syvällinen ymmärrys asiaa kohtaan.
Se että minä pidän jostakin naisesta/ haluan häneltä jotakin, minun täytyy edes alkeellisesti kokea todeksi se että en halua aiheuttaa hänelle pahaa mieltä. Tuossa ei vielä edes lasketa sitä että että haluaisi miellyttää toista.
JK: Jos nyt sitten manuaalissa selvästi lukee (ei, sitä ei saa kirjastosta, mutta jokainen voi reverse-engineerata sen hyvin vaatimattomalla vaivalla), että naiset arvostelevat miehiä muun muassa pukeutumisen mukaan, kuinka vaikeaa tätä on hyväksyä?
Olemassaolevat naiset ovat sellaisia kuin ovat, eivät jotain kokonaan muuta, ja tämän faktan hyväksyminen näkyy olevan aivan kamala paikka.
Ei tajuu.
Oletetaan, että se, millä perusteella arvostelee kumppaniehdokkaita kertoo jotain olennaista ihmisen arvostuksista. Oletetaan edelleen, että ihminen kaipaa kumppania, jonka arvostukset ovat samankaltaisia kuin hänen omansa. Jotkut sitten kertovat ihmiselle, että kaikki vastakkaisen sukupuolen edustajat pitävät tärkeänä (ja arvokkaana) jotain hänen mielestään täysin epäolennaista ja pinnallista. Ja sinä ihmettelet, miksi ihmisen on vaikea hyväksyä "totuutta".
Sanon tämän naisena, joka ei arvostele miehiä pukeutumisen mukaan, ja ihmisenä, joka arvostaa niin kumppanissa kuin ihmisissä yleensäkin ihan muita asioita kuin pukeutumista ja ulkonäköä - minun on hyvin helppo ymmärtää ja sympatisoida noita ihmissuhteiden AT-miehiä tässä nimenomaisessa kysymyksessä. Ja onneksi en aikoinaan uskonut, että olisi mahdotonta löytää kumppani, joka arvostaisi minussa juuri niitä asioita, joita itse pidin arvokkaina ja joissa itse halusin kehittyä. Se haave nimittäin toteutui.
MK,
mikään tilastollinen lausuma ei sovi sellaisenaan yhteenkään yksittäiseen tapaukseen.
Hyvän keskustelun linkitit. tack!
Olen niiiiiin samaa mieltä tuosta, että miksi sitten on vaikea hyväksyä sitä, että naiset nyt vaan ovat pääosin sellaisia, että arvostavat pukeutumista ainakin jonkin verran, usein paljonkin.
Eikö olisi kannattavampaa valituksen sijaan vaan pelata muiden mukana? Varsinkin silloin, jos on hakemassa vaan pildeä, eikä välttämättä mitään sielun kumppania.
Outoa, kuinka vaikea voi olla tajuta, että rikkinäiset tai likaiset vaatteet ovat useimmille luotaantyötäviä ja merkki sosiaalisesta törppöydestä.
Ööh, pakko korjata. En nyt tiiä oliko se oikeasti välttämättä hyvä keskustelu, kiinnostava kylläkin.
JK: mikään tilastollinen lausuma ei sovi sellaisenaan yhteenkään yksittäiseen tapaukseen.
Ohititko varsinaisen pointtini siksi, koska et tajunnut sitä vaan luulit minun vain kritisoivan ns. perusteetonta yleistämistä vai koska sinulla ei ollut siihen mitään kommentoitavaa?
OS: Eikö olisi kannattavampaa valituksen sijaan vaan pelata muiden mukana? Varsinkin silloin, jos on hakemassa vaan pildeä, eikä välttämättä mitään sielun kumppania.
Tuo on vähän sama kysymys kuin ihmissuhteissa hiljaittain keskustelua herättänyt ajatus, jonka mukaan naisen kannattaisi huolia joku ihan tavallinen, ei-kovin-kiinnostava tyyppi sen sijaan että pitää ns. rimaa liian korkealla. Ei ehkä kannata ulkopuolisena neuvoa, mitä toisen kannattaisi tehdä - etenkään jos ei tiedä, mitä se toinen oikeasti haluaisi.
Lähinnä huolimattoman lukemisen takia. Vastaukseni idea oli, että sinun kokemuksesi yksittäistapauksesta (=sinä) ei kumoa tilastojen näyttämää toteumaa.
Tietenkään ei pidä tehdä itselleen väkivaltaa ja ryhtyä joksikin ihan muuksi, kuin mitä on. Jos siinä vahingossa onnistuu, lopputulos on kuitenkin huono.
Väitän kuitenkin, ja väitän myös tietäväni tämän, että mikä tahansa oma tyyli on toteutettavissa huonosti tai hyvin ja hyvin toteutettuna se ei hukuta vaan korostaa omaa persoonaa, ja loppujen lopuksi tässä oli kyse myös siitä pitääkö kuteiden olla edes ehjät, puhtaat ja tältä vuosituhannelta.
JK: Vastaukseni idea oli, että sinun kokemuksesi yksittäistapauksesta (=sinä) ei kumoa tilastojen näyttämää toteumaa.
Niin tajusin sen kyllä, mutta kun tarkoitus ei ollut kumota mitään "tilastotietoja" vaan tuoda esille, että ihan toimiva strategia voi olla myös panostaa sen itselleen sopivan yksilön löytämiseen ennemmin kuin itsensä muuttamiseen massan mielekseksi - vaikka sellaisen yksilön löytäminen voisi vaikuttaa epätodennäköiseltä.
JK: Tietenkään ei pidä tehdä itselleen väkivaltaa ja ryhtyä joksikin ihan muuksi, kuin mitä on. Jos siinä vahingossa onnistuu, lopputulos on kuitenkin huono.
Väitän kuitenkin, ja väitän myös tietäväni tämän, että mikä tahansa oma tyyli on toteutettavissa huonosti tai hyvin ja hyvin toteutettuna se ei hukuta vaan korostaa omaa persoonaa, ja loppujen lopuksi tässä oli kyse myös siitä pitääkö kuteiden olla edes ehjät, puhtaat ja tältä vuosituhannelta.
Jos ei pyri pukeutumisella ilmentämään omaa persoonallista tyyliään vaan osa sitä omaa persoonaa on se, ettei pahemmin piittaa siitä, mitä kukin päälleen pukee ja miltä näyttää, kyse ei ole "oman tyylin" muuttamisesta tai parantamisesta vaan siitä, miten maailmaa ja ihmisiä havainnoi ja arvioi, mihin kiinnittää huomiota ja mihin asioihin haluaa panostaa.
MK,
mitäs, Suomi on vapaa maa.
Teoilla kuitenkin on seurauksensa ja jos pitää itselleen hyvin tärkeänä sitä, että kiskoo kaapista päälleen mitä käteen osuu, täytyy hyväksyä että siitä seuraa kaikenlaista.
Jos kävit lukemassa linkatun, huomaat , että tämän hyväksymisessä oli jonkin verran ongelmia.
Kami,
se että sinä ja minä toteamme empatian puutteen aiheuttavan enimmät maailman ongelmat, ei lainkaan auta mulkkuja muuttumaan empaattisiksi. Kaikkein kauneinta on jälki, kun vastakkain on kaksi empatiakyvytöntä mulkkua syyttämässä toisiaan tahallisesta sabotaasista.
Junakohtaus: "Jos kävit lukemassa linkatun, huomaat , että tämän hyväksymisessä oli jonkin verran ongelmia."
Minulle on jäänyt hiukan samankaltainen vaikutelma. Periaatteessa nähdään ne pariutumisen lainalaisuudet, mutta ei tahdota itse joustaa niiden suuntaan vaan olla juuri sellaisia kuin ollaan. Jälkimmäisessä ei sinänsä ole mitään vikaa - pienehkö ongelma siitä muodostunee silloin, kun kuitenkin toivotaan ja tahdotaan se kumppani, mutta ei löydy joustamisvalmiutta vaan maailman pitäisi ikään kuin toimia lainalaisuuksiaan vastaan, koska yksilö tahtoo näin. Ja jos ja kun ei toimi, valitellaan hurjasti ja yritetään muuttaa muita.
Yksi strategia on toki MK:n käyttämä "en taivu, koska en tahdo, odotteleen sopivaa", mutta epäilen, että se toimii paremmin nuorilla naisilla kuin nuorilla miehillä.
Olen paininut itsekin vähän samankaltaisen ongelman kanssa eikä se ole mikään helppo tilanne eikä ratkaisuja löydy kädenkäänteessä. Mutta vaikuttaisi siltä, että yksilölle henkisesti raskain vaihtoehto on olla tyytymätön, katkera ja valitella aiheesta. Ehkä omiin kokemuuksiini nojautuen minun on vaikeahkoa uskoa, etteikö suurin osa voisi päästä näistä tunteista yli, olivat ne kuinka oikeutettuja hyvinsä. Oikeutettuinakin ne näet kalvavat yleensä vain kantajaansa.
JK: Teoilla kuitenkin on seurauksensa ja jos pitää itselleen hyvin tärkeänä sitä, että kiskoo kaapista päälleen mitä käteen osuu, täytyy hyväksyä että siitä seuraa kaikenlaista.
Vittuiletko vain vai etkö taaskaan lainkaan tajunnut, mitä yritin selittää? Sillä, minkälainen ihminen on, mitä arvostaa ja mihin haluaa panostaa, on tietenkin vaikutusta. Sillä on vaikutusta siihen, millaisen kumppanin kanssa viihtyisi. Sillä voi vaikutusta myös siihen, miten hankalaa/helppoa sopivan kumppanin löytäminen on, koska ns. massasta poikkeavat arvostukset todennäköisesti rajaavat potentiaalisten kumppanien joukkoa. Tuon ns. teon oikeudenmukainen ja hyväksyttävä seuraus ei kuitenkaan ole täysin toivottomaksi tapaukseksi leimaaminen, yleinen pilkkaaminen ja arvostelu jne.
Jos kävit lukemassa linkatun, huomaat, että tämän hyväksymisessä oli jonkin verran ongelmia.
Luin, ymmärsin ja juuri siksi tunnen myötätuntoa. On välillä turhauttavaa, kun omat arvot ovat ihan erilaisia kuin enemmistön normit.
Arawn: Minulle on jäänyt hiukan samankaltainen vaikutelma. Periaatteessa nähdään ne pariutumisen lainalaisuudet, mutta ei tahdota itse joustaa niiden suuntaan vaan olla juuri sellaisia kuin ollaan. Jälkimmäisessä ei sinänsä ole mitään vikaa - pienehkö ongelma siitä muodostunee silloin, kun kuitenkin toivotaan ja tahdotaan se kumppani, mutta ei löydy joustamisvalmiutta vaan maailman pitäisi ikään kuin toimia lainalaisuuksiaan vastaan, koska yksilö tahtoo näin. Ja jos ja kun ei toimi, valitellaan hurjasti ja yritetään muuttaa muita.
Miksi te muuten valittelette ja yritätte muuttaa näitä joustamishaluttomiksi luokittelemianne ihmisiä? Eikö teidän olisi helpompaa muuttaa itseänne niin ettette häiriintyisi toisten valituksesta?
Yksi strategia on toki MK:n käyttämä "en taivu, koska en tahdo, odotteleen sopivaa", mutta epäilen, että se toimii paremmin nuorilla naisilla kuin nuorilla miehillä.
Miten saitkaan tulkittua ilmauksen "panostaa löytämiseen" passiiviseksi odotteluksi - tiesin, millainen ihminen olisi minulle sopiva kumppani ja etsin sellaisen.
Voisitko muuten jotenkin perustella, mikseivät miehet mielestäsi pystyisi hyödyntämään tuota taktiikkaa yhtä hyvin?
Olen paininut itsekin vähän samankaltaisen ongelman kanssa eikä se ole mikään helppo tilanne eikä ratkaisuja löydy kädenkäänteessä. Mutta vaikuttaisi siltä, että yksilölle henkisesti raskain vaihtoehto on olla tyytymätön, katkera ja valitella aiheesta. Ehkä omiin kokemuuksiini nojautuen minun on vaikeahkoa uskoa, etteikö suurin osa voisi päästä näistä tunteista yli, olivat ne kuinka oikeutettuja hyvinsä. Oikeutettuinakin ne näet kalvavat yleensä vain kantajaansa.
Kuvitteletko oikeasti jotenkin auttavan pääsemään ikävien tyytymättömyyden ja katkeruuden tunteiden yli, jos saarnataan siitä, miten kannattaisi muuttaa itseään, kun ei näytä tuollaisenaan kelpaavan? Poistuuko tarve käsitellä asiaa sillä, että "kielletään" valittamasta ja pyrkimästä muuttamaan maailmaa tai toisia ihmisiä? Tuleeko ihmisestä vähemmän katkera sillä, jos häneltä pyritään riistämään viimeinenkin toivo siitä, että epäreilua maailmaa pystyisi muuttamaan reilummaksi vaikuttamalla toisiin ihmisiin?
MK,
pakko olettaa että en tajunnut, koska ainakaan en vittuillut. Palaan paremmalla ajalla ja luen tiukemmin läpi, mitä olet sanonut
JK, Viittasin vittuilulla lähinnä tuohon "jos pitää hyvin itselleen hyvin tärkeänä sitä, että..." ja se mitä yritin sanoa oli tietenkin se, että ihmisen pitäessä asioita X, Y ja Z niin paljon tärkeämpinä kuin pukeutuminen, että ei panostaa pukeutumiseen tuon enempää, asioiden X, Y ja Z jättäminen vähemmälle sen takia, että alkaisi miettiä enemmän vaatteitaan on se muutos, jota ei halua tehdä eikä voi tehdä muuttamatta sellaista keskeistä persoonaan liittyvää asiaa kuin henkilökohtaisia prioriteettivalintojaan. Minulle itsestäänselvää, muttei vissiin ihan auennut.
MK: "Miksi te muuten valittelette ja yritätte muuttaa näitä joustamishaluttomiksi luokittelemianne ihmisiä? Eikö teidän olisi helpompaa muuttaa itseänne niin ettette häiriintyisi toisten valituksesta?"
Sinänsä hyvä huomio. En kuitenkaan koe häiriintyväni ihan niin kauheasti tästä valituksesta, että se motivoisi minua muuttumaan - enää. Aiemmin häiriinnyin paljon enemmän, joten se muutos on ehkä jo tapahtunut. :)
Enemmän tämä on yleistä mielenkiintoa ja pohdintaa.
"Miten saitkaan tulkittua ilmauksen "panostaa löytämiseen" passiiviseksi odotteluksi - tiesin, millainen ihminen olisi minulle sopiva kumppani ja etsin sellaisen."
Varmaan samalla tavalla kuin me yleensä tulkitsemme toisiamme pieleen.
"Voisitko muuten jotenkin perustella, mikseivät miehet mielestäsi pystyisi hyödyntämään tuota taktiikkaa yhtä hyvin?"
Ajattelen itse niin, että nuorella naisella on yksi aika olennainen etu miehiin verrattuna; nuoruus. Naiset etsivät keskimäärin hiukan vanhempia miehiä (noin YLEENSÄ, yksilötasolla on totta kai vaihtelua) ja miehet taas nuorempia.
Tämä voi toki olla vain mielikuvaanikin. Toistaiseksi en ole tavannut miehiä, jotka kertoisivat menestyksekkäästi hyödyntäneen kyseistä taktiikkaa, naisia sen sijaan kylläkin. Tämä osaltaan vaikuttanee näkemykseeni.
"Kuvitteletko oikeasti jotenkin auttavan pääsemään ikävien tyytymättömyyden ja katkeruuden tunteiden yli, jos saarnataan siitä, miten kannattaisi muuttaa itseään, kun ei näytä tuollaisenaan kelpaavan? Poistuuko tarve käsitellä asiaa sillä, että "kielletään" valittamasta ja pyrkimästä muuttamaan maailmaa tai toisia ihmisiä? Tuleeko ihmisestä vähemmän katkera sillä, jos häneltä pyritään riistämään viimeinenkin toivo siitä, että epäreilua maailmaa pystyisi muuttamaan reilummaksi vaikuttamalla toisiin ihmisiin?"
Minulla ei ole mitään valmiita ratkaisuja. Tietysti suurin ongelmani lienee se, että katselen näitä omasta näkökulmastani eli ikään kuin oletan, että se, mikä toimii minulla, toimisi muillakin. Huono tapa, mutta siitä on yllättävän vaikeaa päästä eroon (joskin ajattelen, ettei siitä kokonaan pääsekään).
Itselläni oikeastaan sen viimeisen toivon katoaminen nimenomaan auttoi asiaa, koska se toivo piti yllä jatkuvaa pettymystä, mikä taas ruokki katkeruutta. Siksi saatoin sortua yleistämään sitä.
Saarnaamisen ja pohdinnan ero näyttäisi olevan lukijasta riippuvainen. Ymmärrän juttujeni pitämisen saarnaamisena ihmissuhteissa, mutta eikö saarnaaminen vaadi myös saarnattavan? Täällähän ei kohteita ole. Siksi tämä täällä menee omasta mielestäni pohdinnan piikkiin, mutta eihän tämä mikään lopullinen tulkinta ole.
Lisäisin vielä, että kyllä, kuvittelin siis toivosta luopumisen johtavan vähempään katkeruuteen.
Ja ihmisten muuttamisesta; näiden keskustelujen ei lie ole tarkoitus muuttaa ihmisiä. Sen sijaan joskus sitä ainakin itse huomaa saaneensa uusia ajatuksia ja näkökulmia, jotka voivat vaikuttaa omiin mielipiteisiin - se kai on yksi osa mielipiteiden vaihtoa, mutta ei minusta sama kuin ihmisenä muuttuminen.
Vielä yksi juttu unohtui...
Liittyy siihen, miksi MK:n mainitsema strategia olisi minun mielestäni menestyksellisempi naisella kuin miehellä. Ajatus ilmaantui tänään eli ei siis ole mikään valmiiksipureskeltu, mietintää lähinnä.
Älykkyydessä naiset ovat enemmän keskinkertaisia kuin miehet. Henkan blogissa oli taannoin juttua, että tämä kenties pätisi muutenkin. Jos näin tosiaan olisi, sehän tarkoittaisi, että yhtä erikoista naista kohden on useampi erikoinen mies -> naisen on helpompi pariutua.
Ehkä.
Arawn: Saarnaamisen ja pohdinnan ero näyttäisi olevan lukijasta riippuvainen. Ymmärrän juttujeni pitämisen saarnaamisena ihmissuhteissa, mutta eikö saarnaaminen vaadi myös saarnattavan? Täällähän ei kohteita ole. Siksi tämä täällä menee omasta mielestäni pohdinnan piikkiin, mutta eihän tämä mikään lopullinen tulkinta ole.
Viittasin vähän laajemmin ns. ATM-kriittiseen kommentointiin - siitä myös monikko-muoto eli et mielestäni ole ainoa joka tuota tekee.
Lisäisin vielä, että kyllä, kuvittelin siis toivosta luopumisen johtavan vähempään katkeruuteen.
Tämä voi olla taas sellainen aihe, josta saamme aikaiseksi vain jankkausta, mutta yritän nyt kuitenkin perustella omaa kantaani. Ensinnäkin, monista ihmissuhteitten kommenteista paistaa läpi katkeruuden lisäksi tietty epätoivo, lannistuminen ja kyynistyminen. Liiallinen toiveikkuus ja siitä johtuvat pettymykset eivät siis mielestäni ole näiden ihmisten ongelma. Ongelma on pikemminkin se, että aikaisempien kokemusten vuoksi ollaan lähtökohtaisesti pessimistisiä, pelätään pettymistä eikä siksi haluta enää edes yrittää. Se, mitä tuosta nousemiseen tarvittaisiin, olisi edes pieni toivonkipinä - ulkopuolinen sitä tuskin pystyy sytyttämään, mutta sen sammuttaminen on joskus liiankin helppoa.
Ja ihmisten muuttamisesta; näiden keskustelujen ei lie ole tarkoitus muuttaa ihmisiä. Sen sijaan joskus sitä ainakin itse huomaa saaneensa uusia ajatuksia ja näkökulmia, jotka voivat vaikuttaa omiin mielipiteisiin - se kai on yksi osa mielipiteiden vaihtoa, mutta ei minusta sama kuin ihmisenä muuttuminen.
No, minusta on vain vähän hassua kritisoida ihmissuhteissa kommentoivia siitä, että he "valittavat ja yrittävät muuttaa muita" kun samalla keskustellaan siitä, miten näiden miesten kannattaisi muuttaa pukeutumistaan.
Älykkyydessä naiset ovat enemmän keskinkertaisia kuin miehet. Henkan blogissa oli taannoin juttua, että tämä kenties pätisi muutenkin. Jos näin tosiaan olisi, sehän tarkoittaisi, että yhtä erikoista naista kohden on useampi erikoinen mies -> naisen on helpompi pariutua.
Olet jäljillä, mutta itse asiassa oletusta, että naiset olisivat enemmän keskinkertaisia ei tarvita. Todetaan vain, että jos piirre X on harvinaisempi naisilla kuin miehillä, piirteen X omaavien miesten on hankalampaa löytää sopivaa kumppania kuin saman piirteen omaavien naisten. On myös mahdollista, että jokin toinen piirre Y olisi puolestaa naisilla yleisempi kuin miehillä.
MK: "Ongelma on pikemminkin se, että aikaisempien kokemusten vuoksi ollaan lähtökohtaisesti pessimistisiä, pelätään pettymistä eikä siksi haluta enää edes yrittää. Se, mitä tuosta nousemiseen tarvittaisiin, olisi edes pieni toivonkipinä - ulkopuolinen sitä tuskin pystyy sytyttämään, mutta sen sammuttaminen on joskus liiankin helppoa."
Sinänsä ymmärrän ajatustasi ja lienen samoilla linjoillakin, mutta en ole aivan vakuuttunut siitä, että sen toivon kipinän olisi liityttävä muiden ihmisten muuttamiseen. Näkisin, että muiden muuttaminen on liki mahdotonta, varsinkin, kun tässä on aika laaja skaala eli tavallaan pitäisi muuttaa pariutumiskäytäntöjä yleensä - ja mahdottoman toivominen ei voi johtaa kuin pettymykseen.
Eli ehkä sen toiveen tulisi liittyä toivoon kumppanin löytymisestä? Eikö kumppani voisi löytyä, tai edes toivo löytymisestä säilyä, vaikka ei toivoisikaan muiden/maailman muuttuvan? Tai ehkä asianlaidan hyväksyminen jopa vapauttaisi voimavaroja kumppanin etsintään?
"No, minusta on vain vähän hassua kritisoida ihmissuhteissa kommentoivia siitä, että he "valittavat ja yrittävät muuttaa muita" kun samalla keskustellaan siitä, miten näiden miesten kannattaisi muuttaa pukeutumistaan."
Toisaalta, kritisoivatko juuri nämä pukeutumisen muutoksesta keskustelevat henkilöt tuota valitusta? Itsehän satuin siinä ketjussa lähinnä painottamaan käsitystäni ensivaikutelman tärkeydestä, jossa osansa on vaatteilla, ja kertomalla oman mielipiteeni vaatekappaleista, joista en tykkää. Jos joku tahtoo, hän voi toki ryhtyä ei-tykkäämisteni perusteella muuttamaan pukeutumistaan, mutta tällöin aktiivisuus on nähdäkseni enemmänkin hänen puolellaan. Perusmielipiteen kertomista en itse pidä pyrkimisenä toisen muuttamiseen.
"Todetaan vain, että jos piirre X on harvinaisempi naisilla kuin miehillä, piirteen X omaavien miesten on hankalampaa löytää sopivaa kumppania kuin saman piirteen omaavien naisten. On myös mahdollista, että jokin toinen piirre Y olisi puolestaa naisilla yleisempi kuin miehillä."
Onko siis löytynyt asia, josta olemme edes suht samoilla linjoilla? Vai onko tämä vasta raaka-ajatus? :)
Arawn: Sinänsä ymmärrän ajatustasi ja lienen samoilla linjoillakin, mutta en ole aivan vakuuttunut siitä, että sen toivon kipinän olisi liityttävä muiden ihmisten muuttamiseen.
Voisi kai se muuhunkin liittyä, mutta nähdäkseni lähtötilanne on tuo, että juuri siihen se toivonkipinä kohdistuu. Ja jos pohtii asiaa vielä laajemmin niin useimpien mielestä maailmasta kai löytyy monenlaista vikaa ja olisi aika masentavaa, jos ei toivoisi ja uskoisi voivansa vaikuttaa niiden korjaamiseen myös toisten ihmisten käytöksen tai mielipiteiden muuttamisen kautta.
Näkisin, että muiden muuttaminen on liki mahdotonta, varsinkin, kun tässä on aika laaja skaala eli tavallaan pitäisi muuttaa pariutumiskäytäntöjä yleensä - ja mahdottoman toivominen ei voi johtaa kuin pettymykseen.
Ei se helppoa ole, muttei mielestäni ihan mahdotonkaan - etenkään jos tyytyy siihen, että osa ihmisistä muuttuu edes vähän parempaan suuntaan.
Eli ehkä sen toiveen tulisi liittyä toivoon kumppanin löytymisestä? Eikö kumppani voisi löytyä, tai edes toivo löytymisestä säilyä, vaikka ei toivoisikaan muiden/maailman muuttuvan? Tai ehkä asianlaidan hyväksyminen jopa vapauttaisi voimavaroja kumppanin etsintään?
Ehkä, mutta aika vaikeaa olisi ulkopuolisena saada joku kohdistamaan toiveensa toisin. Jos sitä kuitenkin haluaa yrittää, niin mieluummin niin päin, että pyrkii herättämään toivoa siitä kumppanin löytämisestä muuten (riski sortua pelkkään tyhjien latteuksien toisteluun on tosin tuossa suuri).
Toisaalta, kritisoivatko juuri nämä pukeutumisen muutoksesta keskustelevat henkilöt tuota valitusta? Itsehän satuin siinä ketjussa lähinnä painottamaan käsitystäni ensivaikutelman tärkeydestä, jossa osansa on vaatteilla, ja kertomalla oman mielipiteeni vaatekappaleista, joista en tykkää. Jos joku tahtoo, hän voi toki ryhtyä ei-tykkäämisteni perusteella muuttamaan pukeutumistaan, mutta tällöin aktiivisuus on nähdäkseni enemmänkin hänen puolellaan. Perusmielipiteen kertomista en itse pidä pyrkimisenä toisen muuttamiseen.
Minusta vaikuttaa siltä, että tässä voi olla ongelmana se, että käsitämme tuon muuttamiseen pyrkimisen hieman eri tavalla. Toisaalta näytät rajaavan sen huomattavasti tiukemmin kuin minä, mutta sitten toisaalta ATM:t ilmeisesti tulkintasi mukaan "syyllistyvät" siihen usein.
Onko siis löytynyt asia, josta olemme edes suht samoilla linjoilla? Vai onko tämä vasta raaka-ajatus? :)
Siltä vähän vaikuttaa, vaikka kyllähän tuota ajatusta voisi vielä kehitellä ja täsmentää - pitäisi ehkä jotenkin huomioida sekin mahdollisuus, että ihan kaikkien ominaisuuksien haluttavuus kumppaniehdokkaassa ei riipu siitä, onko itsellä se ominaisuus.
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu