maanantaina, huhtikuuta 04, 2005

Junakohtaus bussissa saa suurvaltakohtauksen

Kuten jo mainitsin sekä ennen että jälkeen, kävin pääsiäisenä Riian kaupungin lihahanojen ja kaljapatojen äärellä. Suosittelen lämpimästi.

Matkustimme bussilla Tallinnasta Riikaan ja vaimo-kullan nukkuessa autuaan unta bussin hurinassa minä valvoin, havainnoin ja mietin.

Tienpielessä nökötti kyltti, jossa oli saatanan isolla Unionin tähtilippu, alla paikallisella ja englanniksi että tämä tie on rakennettu Euroopan Unionin avustuksella. Ja silloin se iski: vittu se on kuulkaa hienoa olla suurvallan kansalainen. Eikä minkä tahansa suurvallan, vaan niistä parhaan! (Huomatkaa!) Unionin flaga tarkoittaa rauhaa, vaurautta, oikeutta, vakautta ja pullakaffeja kaikille (takarivi hiljaa Slovakian mustalaisista).

Minusta tämä on huolestuttavaa. Olen aina vastustanut kaikkia suurvaltoja enkä oikeasti lainkaan halua olla yhdenkään sellaisen kansalainen.

Unionista ei sitten niin perkeleen millään saa eikä pidä kehittää vanhanmallista suurvaltaa (btw päivän Stadari kertoo turkkilaisten laittavan uuteen rikoslakiinsa kiellon valtionvastaisen aineiston levittämiselle; sitäpaljon unionikuntoa sillä maalla ja tahtoa myös ynnä noin paljon ne oikeasti uskoo kun niille sanoo), mutta tuli siitä silti hyvät kiksit. Varmaan vähän samanlaiset kuin jenkit saavat omasta rätistään, mutta siinä on kyllä vissi ero.

Setä Säm meinaan osaa sen yhden ja ainoan konstin, mutta Unioni menee ytimiin. Lakiin ja rakenteisiin.

1 kommenttia:

Blogger Panu kirjoitti...

Niin sitä pitää.

Me olemme nyt vapauden valtakunta, jenkkilä sitä mitä ryssänmaa ennen.

Ja iiri viralliseksi!

1:06 ip.  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

Linkit tähän tekstiin:

Luo linkki

<< Etusivu