Jäsentenväliset revisited
Koska fiksut, sanavalmiit ja muutenkin hurmaavat daamimme eivät vielä ole ehtineet paikalle huomauttamaan asiasta, jatkan itse pari sanaa Terho Pursiaisen alempana linkitetystä kornista postauksesta ja omasta reaktiostani siihen.
Nimittäin tässä on kyseessä täydellinen mallikappale siitä, kun minä sanon, että feminismissä sangen usein ei ylipäätään ole kyse kaksisukupuolisesta ihmiskunnasta, puhumattakaan että miehistä tai miesten tekemisistä, vaan homma on puhtaasti naisten itsensä päänsisäinen tai jäsentenvälinen skaba jostain, milloin mistäkin.
Toki Pursiaisen alkutekstissä käytettiin monta kertaa sanaa "naiset" ja niin tein myös minä, mutta kun luette uudemman kerran, teidän pitäisi huomata että naiset eivät ole kummassakaan tekstissä läsnä. Heidän tehtävänsä on olla välineitä, pallo jolla Pursiainen ja Kohtaus pelaavat peliä, jonka panoksena on oikeus määritellä, mitä miehenä oleminen on ja mitä siitä pitäisi tulla.
Ehkä merkittävin ero feminismiin on teoreettisen pohjan ohuus. Pursiainen vähän heittää jotain Pareto-optimia ja minä en sitäkään, kun feministit, joilla on ollut pidempi aika sotia sotiaan, yleensä ovat kehittäneet itselleen varsin raskaan akateemisen tykistön. Tämä ei kuitenkaan muuta itse asiaa miksikään.
Nimittäin tässä on kyseessä täydellinen mallikappale siitä, kun minä sanon, että feminismissä sangen usein ei ylipäätään ole kyse kaksisukupuolisesta ihmiskunnasta, puhumattakaan että miehistä tai miesten tekemisistä, vaan homma on puhtaasti naisten itsensä päänsisäinen tai jäsentenvälinen skaba jostain, milloin mistäkin.
Toki Pursiaisen alkutekstissä käytettiin monta kertaa sanaa "naiset" ja niin tein myös minä, mutta kun luette uudemman kerran, teidän pitäisi huomata että naiset eivät ole kummassakaan tekstissä läsnä. Heidän tehtävänsä on olla välineitä, pallo jolla Pursiainen ja Kohtaus pelaavat peliä, jonka panoksena on oikeus määritellä, mitä miehenä oleminen on ja mitä siitä pitäisi tulla.
Ehkä merkittävin ero feminismiin on teoreettisen pohjan ohuus. Pursiainen vähän heittää jotain Pareto-optimia ja minä en sitäkään, kun feministit, joilla on ollut pidempi aika sotia sotiaan, yleensä ovat kehittäneet itselleen varsin raskaan akateemisen tykistön. Tämä ei kuitenkaan muuta itse asiaa miksikään.
lähettänyt Junakohtaus
7:09 ip.
46 kommenttia:
Sua sen kummemmin diggaamatta täytyy doteda että tilanne, ylivoimaisesti, on Sulle nyt 1 - 0. Mutta ärhäkkä karhurouva vastaa n. kymmentä ryss.. rysiä kokevaa ukko-ihmistä.
Varo, perkele!
Feminismi on aatteena aivan yhtä kaunis kuin kommunismi. Käytännön toteutus ei vaan tällä todellisuudentasolla toimi tai tule koskaan toimimaan.
And that's about all I have to say about the issue.
Mielenkiintoinen pointti.
Kommunismihan nimittäin kompastui ei suinkaan muuttumattomaan ihmisluontoon vaan terroriin ja virkavaltaisuuteen. Jotenkin tulee mieleen järjestäytynyt nykyaikainen naisasialiike, mutta ehkä olen vain huono ihminen.
En ihan ymmärrä. Mikä siinä Pursiaisen tekstissä oli ongelma?
Ja mikä feminismissä on ongelma?
Välillä kieltämättä tuntuu, että enemmistö naisista - siis ne, jotka eivät vielä ole saaneet kokea matriarkaalista valaistumista - ovat eri suuntauksia edustaville feministeille ennen kaikkea keskinäisen kilpailun pelinappuloita, joita melko häikäilemättömästi käytetään hyväksi omien näkemysten paremmuutta perusteltaessa.
Sillä, mitä mieltä pelinappuloiksi syrjäytetyt naiset itse asioista ovat, ei tietenkään ole merkitystä, koska käsitys Oikeasta Maailmanjärjestyksestä on jo selvillä. Mielipiteiden kyselemisellä voisi olla myös kiusallisia seurauksia, kun kaikki "siskot" eivät allekirjoittaisikaan, hieman kärjistäen, väitteitä joko a) täydellisestä heterosuhteista kieltäytymisestä tai vaihtoehtoisesti b) kotiäitiydelle ja perheelle omistautumisesta ainoina oikeina tapoina elää - ja ennen kaikkea olla Nainen.
Sukupuoli saattaakin olla feministille tärkeä ase nimenomaan valtataistelun aikana; sen avulla pelinappulat pakotetaan ruotuun - kyseenalaistamalla hangoittelevien yksilöiden naiseus ja toisaalta myös lojaalius kanssasisaria kohtaan. Feministin näkökulmasta vastaan hangoittelevaa miestä - joka sinällään toteuttaa luonnollista ja odotuksenmukaista rooliaan - suurempi saatana on vain nainen, joka kyseenalaistaa Oikean Maailmanjärjestyksen ja feministin aseman kaikkien naisten puolestapuhujana.
Muussa yhteydessä sukupuoleen voidaan viitata käsitteenä, jossa biologia sysätään statistin rooliin ja koko asia nähdään pelkkänä sosiaalisena konstruktiona, jota voidaan väännellä ja käännellä tarpeen mukaan.
Palkinto, joka voittajaa odottaa, on Junakohtausta mukaillen oikeus määritellä, mitä miehenä oleminen on ja mitä siitä pitäisi tulla - ja toisaalta myös oikea Naiseus. Mandaattina on koko naissukupuolen vankkumaton kannatus.
Ai, Mara-Katti. Tätä en tullut ajatelleeksi. (Nyt tää on itsestäänselvää.) Mutta ei me - vaikka et sitä ees väitä - olla auringosta kamalan kaukana.
Tuus.
Minä en jaksa enää provosoitua.
Vastoin työpaikan kahvipöydässä käytyjä keskusteluja on siis sittenkin väliä sillä, onko vauvan pöksyssä pippeli vai ei. Ja oli se siellä tahi ei, joku kuitenkin ryhtyy janoamaan valtaa jos ei vauva itse.
Ihmisen kohtaaminen on paljon haastavampaa kuin sukupuoliolennon kohtaaminen - etenkin jos sen antaa määritellä itse itsensä olemisellaan.
Terho Pursiainen = yöks aina ja ikuisesti.
Junakohtaus, voisitko selittää minulle ihan rautalangasta vääntäen, mitä oikeastaan tarkoitat feminismin päänsisäisyydellä ja jäsentenvälisyydellä? Millaiset feministien ajamat tai käsittelemät asiat luet kuuluvan tähän kategoriaan?
(Pursiaisen tekstistä vielä sen verran, että siinä oli mielestäni osin ihan asiallisiakin juttuja, mutta varsinkin loppupuolella suollettiin aikamoista jaddajaddaa. Eipä siitä sen enempää. Terhohan on nyt oikea sukupuolipetturi, vai mitä?)
Mara-katti, useissa feminismeissä aatteen on todellakin ajateltu ajavan kaikkien naisten asiaa, vaikka kyseessä onkin ollut todellisuudessa aivan tietynlainen naisryhmä. Vastaavasti varsinkin radikaalifeministisen liikehdinnän piirissä on hyvin rajattuja ja tiukkoja käsityksiä siitä, millainen on oikeanlainen ja hyvä nainen (ja feministi): on irrottauduttava heterosuhteiden kahleista jne.jne.
On kuitenkin huomattava, että tästä keskustellaan kriittisesti nykypäivän feministisessä keskustelussa. Naiset eivät olekaan mikään homogeeninen ryhmä, joka voidaan tunkea samaan muottiin. Itsekriittinen keskustelu on siis mahdollista (ja vilkasta) myös feminismin sisällä.
Aiemmin esitetty kommunismivertaus on muuten aika kaukaa haettu, koska feminismillä on ollut ja on ihan oikeasti vaikutusta oman yhteiskuntamme tasa-arvotilanteeseen - ja toivottavasti on tulevaisuudessakin.
En lainkaan epäile, etteikö itsekriittinen keskustelu voisi olla mahdollista feministisen liikkeen sisällä. Minulle tosin on epäselvää, miten eri feminismien keskenään käymä kriittinen keskustelu eroaa keskinäisestä valtataistelusta.
Olen itsekin käyttänyt joskus kommunismivertausta: kommunismilla aatteena oli aivan varmasti merkitystä Neuvostoliiton tasa-arvotilanteeseen, vieläpä laajemmassa merkityksessä kuin feminismillä omaan yhteiskuntaamme. Sielläkin kaikki olivat hyvin tasa-arvoisia - jotkut onnekkaat tosin toisia enemmän ;)
Persson,
siinä oli hanurista käsitys miehistä ja käsitys naisista.
mara-katti,
en oikeastaan tarkoittanut mitään tuonne päinkään, mutta toisaalta tekstisi kyllä tukee pointtiani oikein mukavasti.
siren,
esimerkiksi sinun kelailusi siitä, miksi tytöt ovat hiljaa ja pojat äänessä on minun vinkkelistä ehdottomasti feminististä puhetta, mutta varmaan itsekin myönnät että sillä tekstillä ei ole oikeastaan mitään tekemistä miesten kanssa.
mara-katti II,
100 miljoonaa vainajaa kurkkii selkäsi takaa ja pitää sinua pienenä ja hikisenä. Neuvostoliittovertausten kanssa kannattaa vähän pitää sordiinoa.
Junakohtaus:
Niin, tai sitten lukijan kannattaa, ennen sen suurempaa tuomitsemista, pitää mielessä, ettei kirjoittaja ihan välttämättä vakavissaan verrannut kommunistien ja feministien aiheuttamia inhimillisiä kärsimyksiä toisiinsa.
Makaaberi sarkasmi on kaikille osapuolille vaikea laji.
Alcinoe,
vauvan pöksyjen sisällöllä on tavalla tai toisella aina merkitystä jollekulle; jos ei kenellekään muulle, niin vauvalle itselleen.
Enemmän tai vähemmän voimakas vallanjano on ihmisen perusluonteelle tyypillinen ominaisuus, jonka seurauksia jokainen voi ihmetellä päivittäin valitsemastaan mediasta.
Minäkin toivon, että erityisesti suvaitsevaisuudestaan, avarakatseisuudestaan ja ennakkoluulottomuudestaan tunnetut feministit osaisivat kohdata minut ihmisenä, joka määrittelee itse itsensä, eikä pelkästään sukupuolensa edustajana.
Mutta Junakohtaus, totta kai kirjoituksellani on tekemistä myös miesten kanssa. On kyse esimerkiksi eri sukupuolten saamasta kasvatuksesta niin kotona kuin koulunpenkilläkin; siitä, millaisiin rooleihin tyttöjä ja poikia ohjataan. Vaikka kirjoitankin tytön ja naisen näkökulmasta käsin, millä tavoin teksti ei muka liity molempiin sukupuoliin?
MK: Äh, kommunismiheitollani tarkoitin lähinnä sitä, ettei feminismi ole mikään epäonnistumiseen tuomittu projekti, joka ei voisi käytännössä vaikuttaa yhteiskuntaan "tällä todellisuudentasolla". Oman tulkintani mukaan Turisti viittaa nimenomaan aatteen utopistisuuteen, ja minun mielestäni feminismi ei ole utopistinen aate.
Lisäksi itsekriittistä keskustelua ei käydä ainoastaan erilaisten feminististen liikkeiden välillä, vaan myös erillisten liikkeiden sisällä. Sinänsä eri feminismien väliset valtasuhteet ja jännitteet ovat kieltämättä kiinnostava kysymys, samoin kuin suhde naisiin, jotka eivät pidä itseään feministeinä.
Siren,
feminismi, kuten esimerkiksi kommunismikin, on rajatun sanakirjamääritelmänsä tasolla ("Feminismin päämääränä on poistaa sukupuolten välinen eriarvoisuus") rinnastettavissa pyrkimykseen yksilöiden välisestä täydellisestä tasa-arvosta, joka on riippumaton sukupuolesta, kansalaisuudesta, ihonväristä, varallisuudesta, ulkonäöstä ja muista tekijöistä. Sellaisenaan molemmat ovat kauniita, mutta täysin utopistisia tavoitteita.
Heti, kun feminismin, feministin ja erityisesti feministisen toiminnan määrittely omin sanoin annetaan nykyisten kannattajiensa tehtäväksi, muuttuu se huolestuttavan usein jo pelkästään teoreettisellakin tasolla pelkäksi tasa-arvopyrkimysten irvikuvaksi, joka on ja toivottavasti tulee myös pysymäänkin tuomittuna epäonnistumaan.
Feminismi ei nykyisessä muodossaan ole loppujen lopuksi mitään muuta kuin yksi kannattajiensa pilaama aate, joka käytännön tasolla jakaa kärjistetysti - mutta suhteellisuudentaju säilyttäen - ainakin yhden kommunismin merkittävistä ongelmista: kaikki ovat nimellisesti tasa-arvoisia, mutta jotkut onnekkaat vielä muita tasa-arvoisempia.
Mielipiteestäni huolimatta en ole missään tapauksessa kieltämässä sitä merkittävää positiivista vaikutusta, joka feminismillä ja feministeillä on aikanaan ollut naisten asemaan Suomessa ja maailmalla. En myöskään kiellä sitä, etteikö feministien joukossa olisi todelliseen tasa-arvoon pyrkiviä yksilöitä. Heidän epäonnekseen liikkeen keskuudessa pyörivien mätien omenoiden lukumäärä vain on liian suuri, eikä eroa näiden ongelmatapausten ja täyspäisten feministien välillä tehdä riittävän ponnekkaasti julkisuudessa - kaikesta feminismien sisäisestä ja välisestä (itse)kritiikistä huolimatta.
Liity ja liity. Siinä tekstissä miehet eivät ole läsnä, oikeastaan lainkaan. Miesten rooli on olla seiniä, joita vasten voi heitellä naisenaolemisen palloa ja katsoa miten mistäkin kimpoaa. Mitään omaa olemassaoloa ei ole.
En tietenkään väitä, että olisit tahallasi kirjoittanut tekstin juuri sellaiseksi (itse asiassa kaikkea muuta; paras arvaukseni on, että et miettinyt miesnäkökulmaa ollenkaan) tai että olisit siviilissä ihminen, joka ei suo miehille itsenäistä olemassaoloa.
Mara-Katti, itse ymmärrän feminismin aktiivisena pyrkimyksenä vaikuttaa yhteiskunnallisiin epäkohtiin, jotka juontavat juurensa sukupuolten välisestä epätasa-arvosta. Vaikka täydellisen tasa-arvoisuuden saavuttaminen olisikin mahdotonta, pyrkimys tasa-arvoon on mielestäni arvokas ja hyvinvointiyhteiskunnan kannalta välttämätön tavoite. Mahdollisuus vaikuttaa ympäristöön ja pyrkimys muuttaa sitä ei ole utopistinen ajatus, vaikka itse taustalla oleva ihanne olisikin. Se, millainen on hyvä yhteiskunta, on toki subjektiivinen käsitys. Omasta mielestäni sukupuolten välinen tasa-arvo on kuitenkin itsestäänselvä osa hyvinvointiyhteiskuntaa. Lisäksi feministinen projekti ei ole ohi myöskään Suomessa, jossa esimerkiksi naisiin kohdistuva parisuhdeväkivalta on todella suuri ongelma.
Millaisia feministejä tarkoitat, kun puhut ”mädistä omenista”? Osaatko antaa konkreettisia esimerkkäjä heidän määränsä oletetusta suuruudesta? Millaista on mielestäsi feminismiin kohdistuva julkisuus? En tunne kattavasti koko feminististä kenttää enkä ole ylipäätään viehtynyt minkäänlaisiin ääri-ismeihin, mutta omasta näkökulmastani käsin esimerkiksi Suomessa feministinen toiminta on suurimmaksi osaksi täyspäistä ja tervetullutta. Tästä esimerkkkinä vaikkapa Naisunioni, Tyttöjen talo, Kristiina-instituutti ja naisoikeuden laitos. Feministisen liikkeen tulisi kuitenkin ottaa mielestäni enemmän kantaa esimerkiksi syrjäytymiseen ja muihin lähinnä miehiä koskeviin epäkohtiin.
Junakohtaus, kirjoitan blogiani omista, henkilökohtaisista kokemuksistani ja siitä on turha tehdä mitään suurta feminististä pamflettia. Siteeraan itseäni: ”Lopuksi vielä se häiritsevä huomio, joka kirvoitti minusta tämän tekstin johdannon: istumme seminaariryhmässämme kuin peruskoulussa. Tytöt katsovat vierestä, kun pojat tekevät. Miksi?”
Oli ikään kuin tarkoitus kutsua lukijat (sekä miehet että naiset) ilmaisemaan vapaasti "omaa olemassaoloaan" ja keskustelemaan muun muassa siitä, miksi tytöt ja pojat toimivat oppimistilanteissa niin kuin toimivat.
Siren, googlaa Sheila Jeffreysin nimellä. Kyseinen "ihminen" oli Unionin kutsuma puhujana Suomessa.
Eikä ole ainoa kaistapää, jonka Suomen feministijärjestöt ovat kutsuneet.
Miksi Unioni ei olisi kutsunut Jeffreysiä puhujaksi? Siksi, koska hän on radikaalifeministi? Itse kannatan kriittistä ja avointa akateemista keskustelua, joten "kaistapäisyys" ei oikein nyt riitä perusteluksi.
Tunnen lähinnä hieman Jeffreysin pornokritiikkiä ja hänen näkemyksiään transsukupuolisuudesta, ja olen monista asioista eri mieltä hänen kanssaan. Olisin silti mennyt mielenkiinnosta kuuntelemaan Jeffreysiä, mikäli olisin tiennyt moisesta tilaisuudesta.
Siren,
vaikka kutsuinkin yhteiskunnan jäsenten välistä täydellistä tasa-arvoa tavoitteena utopistiseksi, en tietenkään tarkoittanut, etteikö jokaisen sivistysvaltion pitäisi siihen pyrkiä. Käsitys hyvästä yhteiskunnasta on toki subjektiivinen, mutta useimmat meistä ovat kysyttäessä hyvin todennäköisesti samaa mieltä tietyistä ideaaliyhteiskunnan peruspilareista - kuten esimerkiksi juuri sukupuolten välisestä tasa-arvosta.
Asia, jossa yksilöiden näkemysten subjektiivisuus tuntuu korostuvan on käsitys siitä, missä suunnassa ja miten kaukana me tällä hetkellä ideaaliyhteiskunnasta olemme, ja millä keinoin ideaalitilanteeseen pitäisi pyrkiä.
Joidenkin mielestä vaikkapa paljon puhuttu sairaanhoitajien kehno palkkaus on osoitus naisvaltaisten alojen arvostuksen puutteesta ja naisten työelämässä kokemasta järjestelmällisestä sorrosta ja väheksynnästä - ja sellaisenaan malliesimerkki sukupuolten välisessä tasa-arvossa vallitsevasta ongelmasta.
Toisten mielestä sairaanhoitajat ovat palkkakuopassa siksi, että yhteiskunnan näkökulmasta esimerkiksi vanhusten ja pitkäaikaissairaiden hoitaminen ei ole millään mitta-asteikolla taloudellisesti kovin kannattavaa, mikä puolestaan heijastuu "kovia arvoja" vaalivassa yhteiskunnassa alhaisena palkkatasona - kyseessä ei siis ole naisten sukupuolensa vuoksi kokema sorto.
Mitä taas työelämässä eri alojen välillä vallitsevaan sukupuolisegregaation tulee, on se joidenkin mielestä esimerkki patriarkaalisen yhteiskunnan pyrkimyksistä pakottaa nainen hoivarooliin, hellan ja nyrkin väliin. Toisten mielestä kyseessä on monitahoisempi ongelma, jossa insinööriksi halajavan abitytön päätöstä voivat kyseenalaistaa sukulaissetien lisäksi aivan yhtä hyvin sukulaistäditkin.
Mainitsemani "mädät omenat", myös radikaalifeministeiksi kutsutut, ovat feministien joukossa ehkä pieni, mutta sitäkin äänekkäämpi vähemmistö, jonka suuruudesta en ulkopuolisena osaa antaa arviota. Nämä radikaalifeministit ovat kunnostautuneet mm. vertaamalla naisen asemaa täällä Pohjoismaissa perinteisiin muslimimaihin, nimittämällä kaikkia miehiä potentiaalisiksi raiskaajiksi, eläimiksi ja niin edelleen. Esimerkiksi Ruotsin Feministisen Aloitteen keskeiset henkilöt ovat kunnostautuneet tällä saralla. Samuelin mainitsema Sheila Jeffreys on puolestaan mm. aikoinaan ollut kirjoittamassa pamflettia, jossa heterosuhteissa eläviä naisia on kutsuttu sukupuolensa pettureiksi, ja kaikilta feministeiltä on edellytetty lesboutta.
Kotimaisen Naisunionin toimintaa puolestaan kuvaa hyvin muutama vuosi sitten(?) julkisuudessa pyörinyt kannanotto, jossa paheksuttiin RAYn tukea naisten agressiivisuutta tutkivalle projektille, koska "lähes kaikki parisuhdeväkivalta on miesten tekemää" ja varat olisi Naisunionin mielestä pitänyt käyttää "parempiin" tarkoituksiin. Tutkimustietoa esimerkiksi naisten lapsiinsa kohdistamasta väkivallasta, joka ei todellakaan ole harvinaista, löytyy kyllä googlaamalla. Naisten parisuhteissa kokemaan väkivaltaan liittyen suosittelen tutustumista myös eduskuntavaaliehdokkaanakin olleen rikosylikonstaapeli Marja Vuennon kirjoituksiin.
Hyviä esimerkkejä radikaalifeministien ajatuksenjuoksusta löytyy Googlen lisäksi esimerkiksi Osmo Tammisalon ja Jussi K. Niemelän Keisarinna-blogista, Panu Höglundin tietyistä kirjoituksista ja valaisevia linkkejä vaikkapa Henryn Ihmissuhteet-blogista (ihmissuhteet.blogspot.com).
Mielestäni feminismin ja feministien suhdetta "mätiin omenoihinsa" kuvastaa erinomaisen hyvin se, että esimerkiksi Sheila Jeffreysin kaltaisia ihmisiä kutsutaan virallisiksi puhujavieraiksi.
Kuvitellaanpa tilanne, jossa Suomen yliopistoissa olisi itsenäinen miestutkimuksen oppiaine (naistutkimuksen alaisuudessa toimivaa _kriittistä_ miestutkimusta ei sellaiseksi lasketa) ja miesten asiaa ajavia järjestöjä, joiden edustajat kutsuisivat radikaalin miesaktivistin viralliseksi puhujavieraakseen. Miesaktivisti olisi tunnettu mm. näkemyksistään, joiden mukaan naiset ovat fyysisesti pienempien aivojensa vuoksi alkeellisia ja yksinkertaisia olioita, jotka eivät kuulu työelämän johtopaikoille, koska ovat hormonimyrskyjen vuoksi rationaaliseen päätöksentekoon kykenemättömiä. Olisiko kyseessä edelleen "akateeminen ja kriittinen keskustelu", vai sivistymätön kansanryhmää vastaan kiihottaminen? Minkälaisen käsityksen sinä muodostaisit miesjärjestöstä ja sen jäsenistä?
Välillä tuntuukin, että suosio ja arvostus feministien keskuudessa on sitä suurempi, mitä radikaalimpia ajatuksia henkilö kehtaa esittää. Liikkeen sisällä tapahtuvaa kritiikkiäkin varmasti on, mutta julkisuuteen se kantautuu kovin vaimeana.
Voisiko muuten syynä siihen, ettei feministinen liike ole aktiivisesti pyrkinyt korjaamaan miehiä koskevia epäkohtia (pelkkä epäkohtien mainitseminen ohimennen ei riitä) olla se, että feminismin tehtävänä monien kannattajiensa mielestä on naisiin kohdistuvien vääryyksien korjaaminen naisten asemaa parantamalla? Toki tälläkin tavoin toimitaan yleisen tasa-arvon hyväksi - mutta vain niissä asioissa, joissa naiset ovat toistaiseksi miehiä huonommassa asemassa. Tasa-arvoliikettä se ei feminismistä silti tee.
Onkin mielenkiintoista, että kommenttisi alussa annat ymmärtää feminismin edistävän yleistä tasa-arvoa, mutta esimerkkeinä feministisestä toiminnasta Suomessa mainitset mm. Naisunionin (joko jäseniksi otetaan myös miehiä?) ja Tyttöjen talon (lainaus etusivulta: "Olemme täällä juuri sinua varten n.10-28-vuotias tyttö tai nuori nainen."). Ellen väärin muista, Kristiina-instituuttikin on tarjonnut kursseja tai järjestänyt tapahtumia, joihin miehillä ei ole ollut pääsyä (tai sitten kyse oli Naisunionista).
Eli, mikä se feminismin ja tasa-arvon suhde käytännössä oikein olikaan? Teoriat sikseen, koska ne ovat lopulta vain (kauniita) sanoja, vain käytännön teot merkitsevät.
...tarkoituksena oli tietenkin mainita naisten aggressiivisuus, ei agressiivisuus.
Siren,
se nyt oli ensimmäinen mieleentuleva teksti, mutta onhan noita tullut luettua ihan painetuistakin kirjoista vastaavia.
Ja sano mitä sanot, minä miehenä en näe siinä tekstissä sanaakaan miehistä paitsi jo mainitussa välineen roolissa.
Itse en ole oikein perehtynyt radikaalifeminismiin, mutta kyllä musta näyttää sunkin vastausten perusteella siltä, että se osasto on teikäläisille vähän herkkä paikka. Syytäkin tietysti olla, kun äänessä ovat henkilöt, joiden mielestä kaikki poikasikiöt pitää abortoida (mikä siis joko on oikeasti jonkun sanoma asia tai sitten pelkkää legendaa) ja syistä, joita en ymmärrä, rivistä vedetty feministi kokee tarpeelliseksi esiintyä näiden kanssa periaatteessa saman lipun alla.
Mara-Katti,
aluksi muutama oikaisu. Ensinnäkin Kristiina-instituutin kaikille kursseille ovat tervetulleita sekä naiset että miehet. Viittaat todennäköisesti Unionin järjestämään Avoimeen Naisten Korkeakouluun, joka on todellakin suunnattu nimenomaan naisille. Toisekseen en pidä Höglundia ja Ihmissuhteet-blogia kovin hyvinä lähteinä minkäänlaisesta feminismistä. Heidän tekstinsä ovat mielestäni aivan yhtä värittyneitä ja ”objektiivisia” kuin vaikkapa paljon parjattujen radikaalifeministien.
Mielestäni varhaisella radikaalifeminismillä on ollut kiistattomia ansioita: se toi feministiseen keskusteluun mukaan esimerkiksi seksuaalisuuden, ruumiillisuuden, pornon ja prostituution.
Radikaalifeminismistä kiinnostuneille suosittelen lämpimästi esimerkiksi Rosemarie Putnam Tongin teosta ”Feminist Thought”, jossa hän analysoi selkeästi ja kriittisesti erilaisia radikaalifeministisiä liikkeitä. Samassa kirjassa esitellään myös feministisessä liikkeessä olevaa kritiikkiä radikaalifeminismiä kohtaan. Ja itse olen kyllä eri mieltä siitä, että radikaalifeminismi hallitsisi julkista feminististä keskustelua. Jos ”julkisuudella” tarkoitetaan esimerkiksi Höglundin blogia tai Internetin keskustelupalstoja, asia voi toki olla toinen. Onhan ääri-ilmiöihin keskittyminen toki mediaseksikkäämpää kuin tasa-arvotyön parissa tehtävä ruohonjuuritason puurtaminen.
Jeffreysistä vielä sen verran, että hän vaikuttaa ainakin verkkosivujensa (http://www.politics.unimelb.edu.au/
aboutus/jeffreys.html) perusteella kiinnostavalta vierailevalta luennoitsijalta. Hänellä saattaa siis olla muutakin sanottavaa kuin kehotukset syödä poikavauvoja tai "kiihottaminen kansanryhmää vastaan". Radikaalifeminismissä on paljon ongelmia, kuten jyrkät ja yksioikoiset käsitykset sukupuolista ja seksuaalisuuksista. Viittaamassasi Ruotsin-tapauksessa ollaan jo ylitetty kaikki terveen järjen rajat. On kuitenkin hyvä muistaa, ettei radikaalifeminismikään ole mikään demoninen monoliitti vaan liike, joka on tuonut esiin tärkeitä asioita raiskauksista pornografiaan, vaikka sitten hyvin poleemisesti. En siis tuomitse yksiselitteisesti koko radikaalifeminismiä.
Olen kuullut tuosta RAY-episodista, mutta minua mietityttää hieman se konteksti, jossa Naisunioni on mahdollisen lausuntonsa antanut: onko se kilpaillut samoista varoista mainitsemasi projektin kanssa? En löydä moista lausuntoa Naisunionin nettisivuilta, joilla on esillä kaikki heidän kannanottonsa vuodesta 2001 lähtien. Mikäli lausunto on kuitenkin olemassa, pidän sitä kummallisena ja typeränä. On itsestäänselvää, että myös naisten harjoittamaa väkivaltaa tulee tutkia. Naistutkimuksen piirissä aihetta on tutkinut muun muassa Emmi Lattu.
Feminismistä ja tasa-arvosta vielä sen verran, että kyseessä on mielestäni ehdottomasti tasa-arvoon pyrkivä liike. Feminismi juontaa juurensa naisasialiikkeestä ja on yhä perusteltua, miksi toiminnan painopiste on naisissa varsinkin globaalilla tasolla. Myös meidän yhteiskunnassamme naiset ovat edelleen heikommassa asemassa kuin miehet. Tämä on nähdäkseni se syy, miksi feministinen liike keskittyy enemmän naisten asioihin. (Tästä esimerkiksi erilaisilla miesliikkeillä voi toki olla erilainen käsitys.) Olen kuitenkin sitä mieltä, että feministisen liikkeen tulisi tuoda näkyvämmin esiin Unioninkin periaateohjelmassa mainittavaa pyrkimystä kummankin sukupuolen suurempaan liikkumisvapauteen.
Junakohtaus: Sano mitä sanot, mutta minä en ymmärrä sitä, miksi minun pitäisi omassa blogikirjoituksessani esittää muita näkökulmia kuin omani, koska kyseessä on henkilökohtaista kokemustani käsittelevä teksti. Analyyttinen pohdiskelu tyttöjen ja poikien erilaisista rooleista olisi aivan eri asia, ja siinä tapauksessa kritiikkisi olisi oikeutettua.
Minäkin olen muuten kuullut tuon jutun poikasikiöiden abortoinnista, mutta jonkinlainen lähde olisi kuitenkin hyvä olla olemassa. En sisänsä pidä mahdottomana, että tuollaistakin joku olisi heittänyt, mutta eipä nyt vielä innostuta.
Siren,
en tietenkään vaadi, että sinun tai kenenkään pitäisi kirjoittaa blogiinsa mitään muuta, kuin mitä itse tahtoo. Yritin vain käyttää sinulle tuttua tekstiä esimerkkinä asiasta, johon pyysit lisävalaistusta kantaani.
RAY-episodi puolestaan on juuri niin rujo kuin miltä vaikuttaa ja sitä rujompi, jos ne ovat kehvelit ja kieroilijat vielä menneet ottamaan lausuntonsa pois julkisuudesta. Vielä noin vuosi sitten sai todella karun kuvan suomalaisesta järjestäytyneestä naisasialiikkeestä, kun iski googleen hauksi "naisen väkivalta läheisessä ihmissuhteessa". Et kuule usko minkä kaikkien kerhojen mielestä on huutava vääryys edes yrittää tutkia mitään sellaista, koska kaikkihan tietävät väkivallan oikeasti olevan sitä, että mies lyö naista.
Siren,
taisin tosiaan olla väärässä Kristiina-instituutin suhteen. Mitä sen sijaan Unioniin tulee, jo pelkästään koulutuksen suuntaaminen ainoastaan naisille tarkoittaa varsin yksiselitteisesti sitä, ettei Naisliitto Unionin toiminta yksinkertaisesti voi olla yleistä tasa-arvoa edistävää.
En tarkoittanut julkisuudella Panu Höglundin blogia, enkä myöskään internetin keskustelupalstoja. Änkyräfeministien lausahduksia on saanut lukea aivan riittävästi maltillisista sanomalehdistäkin. Mitä Höglundin ja Ihmissuhteet-Henryn omiin teksteihin tulee, voidaan niistä ollaan montaa mieltä. Provosoivia, kärjistäviä ja hyvin subjektiivisia ne ovat varmasti. Herrat ovat kuitenkin ansiokkaasti tuoneet lähteiden - joissa feministit itse ovat äänessä - mainitsemisen muodossa esille feministisen liikkeen kannalta kiusallisia asioita, joista ei selviä pelkästään vetoamalla liikkeen heterogeenisyyteen.
Radikaalifeminismi ei varmasti olekaan mikään yhtenäinen liike, kuten ei muukaan feminismi. Minusta virallisen tunnustuksen antaminen yksittäisille terveen järjen rajat ylittäneille feministeille puhujavieraaksi kutsumisen muodossa kertoo kuitenkin jotain siitä, miten itseään ehkä maltillisina pitävät rivifeministit radikaaliainesten suoltamaan vihamieliseen propagandaan suhtautuvat. Ellen ihan väärin muista, suomalaiset naisjärjestöt ovat kutsuneet vieraikseen myös Ruotsin Feministisen Aloitteen totalitaristisista näkemyksistään tunnetuksi tulleita avainhenkilöitä. Taidettiinpa yhtä näistä radikaaleista myös konsultoida asiantuntijan roolissa uutta prostituution ostamisen kieltävää lakia sorvattaessa - varmasti puolueetonta asiantuntemusta.
Minäkään en enää löytänyt Naisunionin kannanottoa RAY:n avustuksia koskien. Se kuitenkin pyöri taannoin julkisuudessa, etenkin niillä parjaamillasi internetin keskustelupalstoilla, varsin näkyvästi ja muistaakseni myös eräät puolueet (tai niiden naisjaostot) kopioivat sen sivuilleen lähes sanasta sanaan. Saattaa hyvinkin olla, että ko. tapauksessa on kilpailtu samoista euroista, mutta naisten aggressiivisuutta tutkivalle projektille myönnetty tuki oli kuitenkin varsin pientä siihen verrattuna, mitä puhtaasti naisasiaa ajavat yhdistykset RAY:ltä ovat aikojen kuluessa saaneet ja edelleen saavat. Kyseessä tuntui olevan pikemminkin periaatekysymys.
Minunkin nähdäkseni syynä siihen, että feministinen liike keskittyy enemmän (tai sanottaisiinko ihan suoraan - pelkästään) naisten asioihin on väitteesi naisten huonommasta asemasta omassa yhteiskunnassamme. Samaa väitettä, jonka itsekin perustelematta esitit, tunnutaan feministien keskuudessa pitävän kiistämättömänä totuuteta, mikä puolestaan selittääkin näkökulman, josta feministit "tasa-arvoa" ajavat. Siitä olen toki samaa mieltä, että naisten asema globaalilla tasolla on monilla elämän osa-alueilla selvästi miehiä heikompi, mutta millä perusteella uskallat esittää saman yleistyksen Suomea koskien?
Esimerkinomaisesti voisin mainita, että miehet kuolevat nuorempina, joutuvat naisia useammin väkivallan kohteeksi, tekevät enemmän itsemurhia, ovat useammin yhteiskunnasta syrjäytyneitä, kuolevat useammin työtapaturmissa, kärsivät epäoikeudenmukaisesta kohtelusta huoltajuuskiistoissa ja suorittavat 6-13 kuukauden pakollisen ase- tai siviilipalvelun vankeusrangaistuksen uhalla, vain muutamia ongelmia luetellakseni.
Samalla tavalla naistenkin asemassa on monia vakavia epäkohtia, jotka vaatisivat ehdottomasti korjausta. Juuri tästä syystä onkin täysin absurdia ja yksisilmäistä väittää, että toinen sukupuoli kollektiivina olisi objektiivisella tasolla yksiselitteisesti sorrettuna. Subjektiivisesta näkökulmasta naisten on toki helpompi nähdä omaa sukupuoltaan koskevat ongelmat miesten vastaavia suurempina, ja sama toisinpäin. Suomestakin löytyy varmasti miesaktivisteja, joiden mielestä miehet ovat se sorrettu sukupuoli ja pelkästään miesten etujen ajaminen edistäisi jollain maagisella tavalla yleistä tasa-arvoa elämän kaikilla osa-alueilla.
Niin kauan kuin feministit/miesaktivistit työskentelevät aktiivisesti ainoastaan naisiin/miehiin kohdistuvien epäkohtien poistamiseksi, kyseessä ovat tiettyjen ryhmien etuja ajavat liikkeet, joiden toiminta asiasta riippuen _saattaa_ edistää yleistä tasa-arvoa. Erilaisia eturyhmiä on ollut iät ja ajat, mutta naamioituminen joksikin muuksi on lähinnä säälittävää ja herättää varmasti vastustusta vastapuolessa. Uskallankin väittää, että useimpia miehiä feministeissä ei ärsytä niinkään puhtaasti naisten asioiden ajaminen, vaan nimenomaan sen kieltäminen, että kyse on subjektiivisesta näkökulmasta toimivasta eturyhmästä.
Voitaisiinkin kysyä, onko käytännössä vain toisen sukupuolen edustajista koostuvan liikkeen edes mahdollista ajaa sukupuolten välistä tasa-arvoa muusta kuin omasta näkökulmastaan? Pitäisikö feministien toimia rehellisesti naisten eturyhmänä ja miesaktivisten oman sukupuolensa etuja ajavana vastavoimana, jolloin nämä kaksi ryhmää tasapainottaisivat toisiaan ja tuloksena syntyisi kenties sukupuolinäkökulmasta aidosti tasa-arvoisempi yhteiskunta?
Äh. Tarkoitin tietenkin seksin, enkä prostituution ostamista. Väsyneenä kirjoittamisessa on vaaransa.
Riittääkö radikaali-etuliite feminismin edessä tekemään raivokkaasta miesvihasta hyväksyttävää.
Tuolla metodilla Pekka Siitoin olisi voinut kutsua itseään radikaalinationalistiksi ja koti, uskonto, isänmaaporukat olisivat voineet kutsua Siitoimen kevätkokoukseen tuomaan radikaaleja ajatuksia keskusteluun.
Olisiko mennyt läpi?
Yhteistä radikaalifeministeillä ja natseilla on jonkin ihmisryhmän pahanlaatuinen! dissaus.
Kirjoitin aiemmin näin:
Eräiden yhteiskunnallisten liikkeiden radikaalijäsenet leikkaavat tukkansa millimetrin pituiseksi. He pukeutuvat maihinnousukenkiin ja reisitaskullisiin armeijan housuihin. Heidän retoriikassaan välkkyvät sodan ja taistelun mielikuvat. He puhuvat lakkaamatta vihollisesta. He käyvät sotaa.
Myös aikaisempi kirjoitukseni konstruktivismista pätee feminismiin.
Feminismi on ideologia. Ideologiaan kuuluu kannattajajoukko joka marssii yhden lipun alla. Metafyysisella retoriikalla rotuvihan peittelevä natsi on silti natsi.
Meemiteoria on liian yksinkertaistava. Se paljastaa kuitenkin tarttuvien ideologioiden, myös feminismin, keskeisen retorisen strategian.
Ideologian on oltava riittävän epäkoherentti, jotta se pystyy sopeutumaan esitettyyn kritiikkiin. Sisäinen koherenssi ei ole edellytys kannattajien löytämiselle, kuten feminismin ideologia osoittaa.
Menestyvistä uskonnoista löytyy sama piirre. Uusnatseiltakin löytyy eittämättä intellektuellisiipi, jonka tehtävänä on naamioida uusnatsismi tieteellisesti koherentiksi ideologiaksi.
Natsiksi julistautuva voidaan joissakin maissa pistää vankilaan. Kun julistaudut feministiksi, joudut vastuuseen kaikesta feminismin puitteissa tehdyistä väitteistä ja niiden seurauksista karvoineen päivineen. Olet vastuussa siitä, että viattomat humanistitytöt panevat feministisesti konstruoitua todellisuutta käytäntöön.
Feminismin jakaminen alalajeihin (radikaalifeminismi, maltillinen feminismi) ei hämää ketään. Todellisuus on todellakin niin vahvasti sosiaalisesti konstruoitu, että ideologian kannattajat ja vastustajat niputtavat ideologian kannattajat sen keskeisten retoristen ajatuksien taakse jaoittelusta piittaamatta. Kun pyrit olemaan ajattelematta norsua, ajattelet sitä väkisin.
Mara-Katti:
En jaksa juurikaan paheksua Unionin järjestämää luentosarjaa, vaikka se onkin suunnattu vain naisille. Tämän perusteella ei voi mielestäni mennä niin pitkälle, että väitettäisiin Unionin vastustavan yleistä tasa-arvoa. En myöskään paheksu esimerkiksi SETA:n homo- tai lesboryhmiä saati sitten miehille tarkoitettuja keskusteluryhmiä. Minulla ei kyllä olisi mitään sitä vastaan, jos ANK olisi kaikille avoin.
Eihän puhujavieraaksi kutsuminen tarkoita sitä, että ollaan asioista samaa mieltä. Esimerkiksi jo mainittu Jeffreys on paitsi lesbofeministiaktivisti, myös tieteentekijä ja politiikantutkija. Mielestäni on myös ymmärrettävää, että naapurimaassamme suurta julkisuutta herättäneitä Feministisen Aloitteen tekijöitä kutsutaan tänne keskustelemaan siitä, mistä on kyse. Todellisuudessahan minä en toki tiedä, millaisia nämä keskustelutilaisuudet ovat olleet. En ole järjestäytynyt feministi, mutta olen saanut Unionin toiminnasta suurimmaksi osaksi positiivisen käsityksen. Veikkaan, että sinunkin käsityksesi näistä tilaisuuksista pohjautuvat muuhun kuin ensikäden tietoon. Sen sijaan voin kyllä ilmaista, että minulla ei ole periaatteessa mitään sitä vastaan, että myös radikaalifeministit osallistuvat feministiseen keskusteluun. Oman tulkintani mukaan se ei kerro ”rivifeministien” munattomuudesta vaan pyrkimyksestä vuorovaikutukseen ja kriittiseen keskusteluun.
Tuntuu hieman makaaberilta kisailla sen kustannuksella, kummalla sukupuolella on paskemmat oltavat, mutta naisten heikommassa asemassa on mielestäni kyse siitä, että naiset tulevat todennäköisemmin syrjityksi sukupuolensa vuoksi kuin miehet. On siis kyse sukupuolisista valta-asetelmista, jotka hylkivät yhä naisia. Naiset ovat vakavan parisuhdeväkivallan uhreja. (Naisetkin harjoittavat parisuhdeväkivaltaa, mutta sen määrää, seurauksia ja käytäntöjä ei voi mielekkäästi verrata miesten tekemään väkivaltaan. Tämä ei ole ainoastaan minun mielipiteeni vaan monissa tutkimuksissa esiin tullut seikka, ks. esim. Leo Nyqvist.) Naisia raiskataan, ahdistellaan ja käytetään seksuaalisesti hyväksi. Monet tytöt joutuvat lapsesta saakka kokemaan ulkonäköönsä ja seksuaalisuuteensa kohdistuvaa ahdistelua, arvostelua ja paineita eri tavalla kuin pojat. Myös Suomessa prostituutio ja ihmiskauppa ovat ongelma. Varsinkin köyhemmistä maista tulevat naiset ovat Suomessa seksuaalista kauppatavaraa, ja on hyvä pitää mielessä, että prostituutiota ”omasta halustaan” tekevät ovat hyvin pieni vähemmistö. Myöskään työelämässä naiset eivät ole tasa-arvoisessa asemassa miesten kanssa: naisten palkkaus on kehnompaa kuin miesten ja he ovat miehiä useammin määräaikaisissa työsuhteissa. Lisäksi naisvaltaisten alojen palkkaus on lähes järjestään kehnompi kuin miesten. Naisten on miehiä vaikeampaa yhdistää työura ja perhe paitsi naisen rooliin kohdistuvien asenteiden ja odotusten vuoksi, myös siksi, että lasten kasvatus ja kotitöiden tekeminen ovat yhä enemmän naisten kuin miesten vastuulla.
Yllä siis muutamia syitä siihen, miksi feministinen liike keskittyy enemmän naisten asioihin. Oma listasi kertoo myös karuja seikkoja miesten kokemasta huonosta olosta ja yhteiskunnallisista epäkohdista. Ollakseen todellinen tasa-arvoliike, feministisen liikkeen tulisikin ottaa enemmän kantaa näihin asioihin. En kuitenkaan aivan täysin ymmärrä feministiseen liikkeeseen kohdistuvaa syyllistämistä siitä, että se keskittyy naisten asioihin. Huoltajuuskiistojen ja asepalveluksen kohdalla kysyn, mikä estää asianomaisia miehiä aktiivisesti puuttumasta näihin asioihin. Nyt en viittaa erilaisten rauhanjärjestöjen tekemään työhön vaan tahoihin, jotka kritisoivat asepalvelusta tasa-arvoon liittyvänä epäkohtana. Voisiko asepalveluksen epätasa-arvoisuuden kohdalla olla kyse esimerkiksi siitä, että suuri miesten enemmistö hyväksyy nykyisen käytännön? Voisiko olla kyse siitä, että muutosta ei edes haluta? Tästä on turha syyttää feminististä liikettä.
Sinänsä kritiikkisi yhden sukupuolen näkemisesestä yksiselitteisesti sorrettuna osuu mielestäni oikeaan. Meillä tuntuu olevan kuitenkin hyvin erilainen näkökulma siihen, edustaako feministinen liike ”todellista” tasa-arvoa vain pelkästään naisten tasa-arvoa naamioituna joksikin muuksi. Yhtäältä kritiikkisi on mielestäni oikeutettua ja osuvaa, toisaalta taas näen itse feminismin ja feministiset pyrkimykset toimintana, jonka edesauttaa (ja jonka pitäisi edesauttaa) kummankin sukupuolen hyvinvointia. Tietysti se, miksi kutsun itseäni feministiksi, lähtee omista, subjektiivisista lähtökohdistani ja kokemuksistani. Tiedostan senkin, että feministisessä liikkeessä on puutteensa ja sen piirissä on tehty virheitä. Tästä huolimatta feminismin ansiot ovat mielestäni suuremmat, ja sen vuoksi tohdin kutsua itseäni feministiksi.
Luulen muuten, että jotkut miehet syyllistyvät feministisestä puheesta, jota itsekin käytin kirjoittaessani esimerkiksi naisten kokemasta väkivallasta. Tämä voi olla myös yksi syy siihen, miksi feminismistä ärsyynnytään: se koetaan miehiä kollektiivisesti syyllistävänä. En kuitenkaan itse koe syyllistäväni koko miessukupuolta kirjoittaessani tietyn miesryhmän harjoittamasta väkivallasta. Miehisellä väkivaltakulttuurilla on yhteiskunnassamme pitkä perinne, ja siitä pitää mielestäni kyetä puhumaan, oli mies tai nainen.
Samuel, olenko minä missään vaiheessa ilmoittanut kannattavani silmitöntä miesvihaa tai ylipäätään minkäänlaisia ääri-ilmiöitä? Olen esittänyt radikaalifeminismiä kohtaan kritiikkiä ja myöskin muistuttanut, että radikaalifemmareitakin on moneen junaan.
Mikko esittää kirjoituksessaan mielenkiintoisen väitteen, joka vaikuttaa esiintyvän usein feminismistä keskusteltaessa. Feministiksi ilmoittautuessani minun olisi otettava vastuu kaikesta feminismistä ja suorastaan pyydettävä anteeksi asioita, joiden kanssa minulla ei ole mitään tekemistä.
Ilmoitan tässä nyt selvällä suomen kielellä, että minulla on vastuu ainoastaan omista teoistani, puheistani ja ajatuksistani. Muun väittäminen on aika absurdia. Lisäksi huomautan, että vaikka minun vertaamiseni natseihin on toki herttaista, se ei ole kovin hyvä lähtökohta minkäänlaiselle keskustelulle.
Siren, en minäkään ole sinua verrannut natseihin, vaan radikaalifeministejä, joiden toiminta maailmalla on saanut jopa väkivaltaisia piirteitä.
Tunnut sinäkin ymmärtävän heitä melko pitkälle.
Etkä ole ainoa, joka kokee tehtäväkseen puolustaa radikaaleja.
Könskriget-jupakka on oiva esimerkki siitä millaista on feministien "irtisanoutuminen" militanttifemuista.
Täällä Suomessakin ensimmäinen kritiikin kohde oli dokumentin tekijä, eivät seinähullut henkilöt, joista dokumentti kertoi.
Useampikin (femu)bloggaaja täällä Suomessakin kantoi kortensa kekoon puolustaessaan ruotsalaisia sisariaan, jotka kunnon ääriliike tyyliin uhkailivat toimittaja Rubaria. Osa heistä oli nähnyt dokumentin lyhennetyn version, osa ei ollut nähnyt sitä ollenkaan.
Siren, en nyt jaksa tässä toistaa juttuja ruotsalaisista akateemisista femuista tyyliin Eva Lundgren ja Tiina Rosenberg. Olet varmaan perillä molempien mielipiteistä. Heillä molemmilla on käsittääkseni yhteyksiä suomalaisiin feministijärjestöihin ja naistutkijoihin. Kuten muillakin ruotsalaisilla kovan linjan feministeillä on.
Ei niistä radikaalifeministeistä tarvitse, joka lauseessa irtisanoutua. Tollanen pari kertaa vuodessa riittää ensi alkuun.
Ymmärsin kyllä, että sinä et vertaa minua natseihin. Natsivertausten kanssa kannattaa muutenkin olla tarkkana.
Asiat eivät ole yleensä mustavalkoisia ja yksioikoisia, ja sen vuoksi radikaalifeminismiäkin voi katsoa monelta kantilta. Jos se tekee minusta radikaalifeminismin "puolustajan", lukija voi myös tarkistaa asenteitaan tai vaihtoehtoisesti luetunymmärtämiskykyään.
Feminismikeskustelujen leimallinen piirre on muuten tämäkin: radikaalifeminismistä vaahdotessa unohdetaan, että on olemassa oikeita sukupuoliin kohdistuvia yhteiskunnallisia epäkohtia.
Sekoamatta sen enempää natseihin tai muihin radikaaleihin, huomautan: jo vain on olemassa sukupuoliin kohdistuvia yhteiskunnallisia epäkohtia, mutta en ole huomannut naisasialiikkeessä erityisempää pyrkyä mihinkään tasapuolisuuteen.
Ei sillä, ei tarvitsekaan.
Naisasianaisilla on kaikki oikeus ajaa naisasiaa kuten sen ymmärtävät, mutta soisin silkan paskapuheen loppuvan. Silkkaa paskapuhetta taas tässä kontekstissa on juttu siitä, että reaalisesti olemassaoleva feminismi tai olemassaolevat feminismit ajaisi tai ajaisivat jotain tai mitään, joka on hyväksi molemmille tai kaikille sukupuolille. Parhaan ymmärrykseni mukaan nykyaikainen järjestäytynyt feminismi ei aja edes kaikkien suppeassa merkityksessä naisten asemaa vaan lähinnä sangen pössysti jo nyt pärjäävien kultapossukerholaisten sekä lisäksi akateemisen köyhälistön.
p.o. akateemiseen köyhälistöön kuuluvien.
Siren,
jos luet kirjoitukseni uudestaan huomaat varmasti itsekin, etten väittänyt Unionin _vastustavan_ yleistä tasa-arvoa. Sen sijaan esitin väitteen, jonka mukaan resurssien, erityisesti koulutuksen, suuntaaminen edes osittain vain naisille (ilman vastaavaa miehille tarkoitettua aktiviteettia) kertoo siitä, ettei Unionin toiminta käytännössä ole erityisen tasa-arvoista - eikä sinällään yleistä tasa-arvoa edistävääkään. Tämä epätasa-arvoisuus käytännön tasolla herättää myös tiettyjä kysymyksiä siitä, pyrkiikö Unioni aktiivisesti tasa-arvoon edes teoriatasolla.
Tilanteessa ei olisikaan mitään ihmeellistä, jos osa toiminnasta olisi SETA:n tapaan suunnattu vain naisille ja osa puolestaan vain miehille. Tiedostan kyllä tarpeen esimerkiksi sellaisten keskusteluryhmien olemassaolosta, joihin osallistuminen on yleisen ilmapiirin vuoksi evätty toisen sukupuolen edustajilta. Tässäkin asiassa, kuten tasa-arvossa yleensä, tasapuolisuus on kaiken A ja O.
En missään vaiheessa väittänytkään, että puhujavieraaksi pitäisi kutsua vain henkilöitä, joiden ajatukset kaikki kuuntelijat voisivat noin vain allekirjoittaa. Erilaiset mielipiteet ja näkökulmat tekevät keskustelusta mielenkiintoista ja ovat usein välttämättömiäkin kokonaiskuvaa muodostettaessa. Säilyttääkseen uskottavuutensa suuren yleisön silmissä - jonka elämään ja asenteisiin kuitenkin kai pohjimmiltaan pyritään vaikuttamaan - tulisi feministisen liikkeen mielestäni edelleen pidättäytyä minkäänlaisen tunnustuksen antamisesta aineksille, jotka ovat täysin todellisuudesta vieraantuneita - sillä minä muunakaan voidaan pitää esimerkiksi vaatimuksia siitä, että kaikki naiset olisivat feministejä ja kaikki feministit lesboja?
Toki Jeffreysin kaltaisen henkilön kutsuminen puhujaksi voidaan nähdä pyrkimyksenä aloittaa akateeminen keskustelu, jossa äärimmäisiä näkemyksiä yritetään kumota asia-argumentein. Kolikolla on kuitenkin myös kääntöpuolensa: sama puhujavieraaksi kutsuminen voidaan yhtä helposti nähdä tilanteena, jossa feministinen yhteisö (tai yksittäinen järjestö) yhtyy esimerkkihenkilö-Jeffreysin kaltaisen vaikuttajan mielipiteisiin ja pyrkii saamaan niille lisää näkyvyyttä. Täytyy muistaa, että se suuri yleisö, jonka silmissä esimerkiksi Jeffreys saattaa olla ensisijaisesti "sukupuolensa petturi" -näkemyksistään tunnetuksi tullut "sekopää", ei ole kuulemassa, mitä hän eri tilaisuuksissa puhuu.
Radikaalinäkemyksissä ei sinällään ole mitään pahaa, niiden esittäjiä löytyy jokaisen aatteen kannattajista, mutta tietyn rationaalisuuden kynnyksen ylittäessään itse näkemyksiä tai niiden esittäjiäkään ei enää oteta vakavasti, kuten ei myöskään tahoja, jotka näiden äärimmäisyysainesten kanssa haluavat olla tiiviisti yhteistyössä. Edelleen voidaan myös kysyä, onko kaikkein radikaalimpien näkemysten paikka sittenkään akateemisessa keskustelussa, jonka kai pitäisi olla perusvireeltään edes suhteellisen sivistynyttä.
Minustakin kisailu siitä, kumman sukupuolen edustajat joutuvat paskemmissa olosuhteissa elämään on makaaberia, enkä koe sitä millään tavalla mielekkäänä. Tässä tapauksessa virikkeenä kuitenkin toimi perustelematon ja helposti muutaman esimerkin avulla kumottavissa oleva väitteesi, jonka mukaan "naiset ovat edelleen heikommassa asemassa kuin miehet". Kilpailuksi en esimerkkien luettelemista tarkoittanut, koska kuten jo aiemmin mainitsin, keskivertoihminen kokee omaan sukupuoleensa ja varsinkin itseensä kohdistuvat vääryydet kaikkein merkittävimpinä - vaikkeivät ne sitä mahdollisimman objektiivisen kokonaisuuden kannalta välttämättä olisikaan.
Voisitko tarkentaa väitettäsi siitä, että nimenomaan naiset tulevat todennäköisemmin syrjityksi sukupuolensa vuoksi? Nähdäkseni tämä ongelma koskee sekä naisia että miehiä. Esimerkinomaisesti voisin mainita, että mies, joka yhteiskunnassamme kokee keskimäärin enemmän väkivaltaa, joutuu sen uhriksi usein nimenomaan sukupuolensa vuoksi (vrt. tuntemattomien pahoinpitelyt kaduilla). Monet naiset edellyttävät miehiltä tiettyä luonteen kovuutta, heikkouksien piilottamista ja menestymistä, niin työelämässä kuin vapaa-ajallakin. Pojatkin joutuvat kokemaan ulkonäköönsä ja seksuaalisuuteensa kohdistuvaa arvostelua, paineita ja vähättelyä - ei niinkään vanhempien naisten taholta, mutta sitäkin enemmän suunnilleen ikäisiltään tytöiltä. Mieheyskin on muotti, johon miehiä ovat pakottamassa niin naiset kuin toiset miehetkin. Prostituutiota ja etenkin ihmiskauppaa mitenkään puolustelematta on pakko sanoa, että kyseiset ongelmat liittyvät myös hyvin kiinteästi köyhyyteen, eikä niiden syy-seuraus -suhteiden analysointi ole aivan yksinkertaista.
Lisäksi minua kiinnostaa väitteesi valta-asetelmista. Jos on yhä olemassa sukupuolisia valta-asetelmia, jotka hylkivät naisia, voidaanko myös sanoa, että on yhä olemassa vastaavasti valta-asetelmia, jotka suosivat miehiä? Voisitko antaa edes yhden konkreettisen esimerkin tilanteesta, jossa keskivertomiestä suositaan sukupuolensa vuoksi?
Naisten palkkaukseen liittyen suosittelen tutustumaan näihin kahteen linkkiin: http://www.vatt.fi/ajankohtaista/tiedoteold.asp?id=145&year=2007 ja http://www.ek.fi/?we_objectID=5287.
Mitä tulee parisuhdeväkivaltaan, suosittelen entistä lämpimämmin tutustumista mainitsemani rikosylikonstaapeli ja väkivaltarikostutkija Marja Vuennon kirjoituksiin, ennen kuin enää jatkossa esität varsin paljonpuhuvia väitteitä siitä, että naisten harjoittaman parisuhdeväkivallan "määrää, seurauksia ja käytäntöjä ei voi mielekkäästi verrata miesten tekemään väkivaltaan". En missään tapauksessa kiellä, etteivätkö naiset tässä maassa olisi edelleen selvästi useammin vastaanottavana osapuolena parisuhdeväkivallassa (vaikkakin tilanne on ehkä tasoittumassa), enkä missään tapauksessa pyri myöskään vähättelemään naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Väitteesi naisten harjoittaman parisuhdeväkivallan vähäisestä merkityksestä on kuitenkin taas yksi yleistys, jota tutkimustulokset eivät yksiselitteisesti tue.
On toki totta, että esimerkiksi Vuennon kirjoitukset edustavat vain yhden ihmisen näkemyksiä, mutta toisaalta karun todellisuuden kanssa päivittäin työskennelleen ammattilaisen sanoissa on tiettyä painoarvoa esimerkiksi viime aikoina julkisuudessa pyörineisiin varsin kyseenalaisiin kyselytutkimuksiin verrattuna, joihin Vuento myös ottaa kantaa. Tutkimuksiin liittyen ymmärrät varmasti itsekin, että pelkästään väkivallan määritteleminen ja tapa, jolla kysymykset esitetään vaikuttavat suuresti tuloksiin, puhumattakaan tilastojen tulkinnasta. Ikivanhaa argumenttia mukaillen pitää vielä muistuttaa, että on olemassa myös kyselytutkimuksia, joiden mukaan naisten harjoittama parisuhdeväkivalta ei ole läheskään niin harvinaista tai merkityksetöntä kuin sen monesti esitetään tai kuvitellaan olevan. Olennaista asiassa on mielestäni jälleen kerran se, että kaikki väkivalta on tekijän sukupuolesta riippumatta tasapuolisesti yhtä väärin; sen syitä ja vaikutuksia pitäisi tutkia mahdollisimman ennakkoluulottomasti ja laajasti.
Vaikka en kaikkia esittämiäsi näkemyksiä naisiin kohdistuvista vääryyksistä täysin allekirjoitakaan, on listassasi silti huomioita, joista olen samaa mieltä. Tämä ei silti riitä selitykseksi sille, että feministinen liike keskittyy käytännössä täysin naisten asioihin JA esiintyy silti yleisen tasa-arvon puolestapuhujana. Yritän muotoilla sanottavani hyvin selkeästi, vaikka joudunkin taas toistamaan itseäni:
Tässä maassa ja koko maailmassa on lukemattomia vääryyksiä, joista osa kohdistuu pelkästään miehiin, osa pelkästään naisiin, osa enemmän tai vähemmän tasapuolisesti kumpaankin sukupuoleen ja osa taas ihmisiin täysin sukupuolesta riippumatta. Sen sijaan tahoa, joka voisi nuijan kopautuksella vahvistaa päätöksen toisen sukupuolen yksiselitteisesti huonommasta asemasta ei ole olemassakaan. Sellainen ei ole Amerikan presidentti, ei Tarja Halonen eikä lesbofeministiaktivisti Jeffreyskään. Kaikki on pohjimmiltaan subjektiivista ja riippuu näkökulmasta.
JOS feministisen liikkeen tarkoituksena on toimia naisten eturyhmänä, ei sen nähdäkseni tarvitsekaan pyrkiä kummankin sukupuolen hyvinvoinnin edistämiseen. Naisaktivistit huolehtivat naisten eduista ja miesaktivistit miesten eduista (esimerkiksi puuttumalla juuri huoltajuuskiistoihin ja asepalvelukseen - joka monilta osin onkin miesten itsensä ylläpitämä järjestelmä). Hyvällä tuurilla nämä kaksi voimaa tasapainottavat sopivasti toisiaan. MIKÄLI feministinen liike kuitenkin halutaan nähdä yleisen sukupuolten välisen tasa-arvon edistäjänä, kuten itsekin tunnut tekevän, pitäisi tämän tavoitteen heijastua myös käytännön toimintaan.
Et ole tämän keskustelun aikana maininnut yhtäkään esimerkkiä tilanteesta, jossa feministien tavoitteena olisi nimenomaan miesten aseman kohentaminen.
Sen sijaan luettelit esimerkkeinä feministisistä toimijoista Suomessa mm. Naisliitto Unionin (edelleen, joko jäseniksi otetaan miehiä? Uskoakseni miesten olisi hyvä olla mukana, mikäli Unionin tarkoituksena on aktiivisesti edistää myös heidän asiaansa) ja Tyttöjen talon (edelleen, lainaus etusivulta: "Olemme täällä juuri sinua varten n.10-28-vuotias tyttö tai nuori nainen").
Nähdäkseni feministejä ei syyllistetä siitä, että feministinen liike keskittyy naisten asioihin. Feminististä liikettä parjataan (muiden asioiden ohella) siksi, että se keskittyy käytännössä täysin naisten asioihin JA pyrkii silti esiintymään julkisuudessa yleisen tasa-arvon puolesta kamppailevana liikkeenä.
Vielä kerran: Mitä sellaista feminismi on käytännössä tehnyt minun ja muiden miesten hyväksi, jonka vuoksi meidän kannattaisi suhtautua ko. liikkeeseen yleisen tasa-arvon tasapuolisena edistäjänä ja myös miesten etujen ajajana?
Sanottakoon näin etukäteen, että maininta feministisen liikkeen pyrkimyksistä esimerkiksi koti-isien aseman parantamiseksi ei kelpaa, koska samalla paranisi myös näiden isien töissä käyvien tyttöystävien, avovaimojen ja vaimojen asema työmaailmassa, joten feministien toiminnan motiiveja tämän asian suhteen ei voida pitää täysin pyyteettöminä.
Kerroit tekstissäsi, ettet ole "järjestäytynyt feministi", vaan toimintasi perustuu omiin subjektiivisiin lähtökohtiisi ja kokemuksiisi. Tällä tavoin määritellyn feminismin ja tasa-arvon suhteeseen minun on vaikea puuttua, mutta mikäli se vastaamista helpottaa, voit suhtautua kirjoitukseeni yrityksenä kyseenalaistaa se yhtäsuuruusmerkki, joka järjestäytyneen feministisen liikkeen ja tasa-arvon välille liian usein piirretään.
Mitä miesten syyllistymiseen ja feministiseen puheeseen tulee, on koko "feministisen puheen" käsite minulle epäselvä. Yksi suurimmista virheistä, johon osa feministeistä minun nähdäkseni naisiin kohdistuvasta väkivallasta keskusteltaessa syyllistyy, on joko miehille suoraan esitetty vaatimus siitä, että kaikkien miesten pitäisi kantaa kollektiivisesti vastuuta väkivaltaisten miesten toiminnasta - eli syyllistäminen, tai sitten vaihtoehtoisesti asioiden muotoileminen niin, että rivien välistä on turhankin helposti mahdollista saada käsitys tällaisesta vaatimuksesta.
En ole ikinä ollut väkivaltainen yhtäkään miestä (pikkupoikanahisteluja tuskin lasketaan), naista tai eläintä kohtaan, enkä myöskään ole koskaan ketään väkivallalla uhannut. Lainaan sinua ja ilmoitan itsekin selvällä suomen kielellä: "Minulla on vastuu ainoastaan omista teoistani, puheistani ja ajatuksistani. Muun väittäminen on aika absurdia." Tämän vuoksi koen monien feministien vähänkään yleistävät kannanotot asiaan liittyen syyllistävinä, mikä luonnollisesti herättää ärsytystä. Asiasta pitää toki pystyä keskustelemaan - kunhan sävy on rakentava ja osapuolet pitävät mielessä sen tosiasian, joka monilta feministeiltä tuntuu unohtuvan: miehetkin ovat yksilöitä.
Mikko esittää kirjoituksessaan mielenkiintoisen väitteen, joka vaikuttaa esiintyvän usein feminismistä keskusteltaessa. Feministiksi ilmoittautuessani minun olisi otettava vastuu kaikesta feminismistä ja suorastaan pyydettävä anteeksi asioita, joiden kanssa minulla ei ole mitään tekemistä.
Ilmoitan tässä nyt selvällä suomen kielellä, että minulla on vastuu ainoastaan omista teoistani, puheistani ja ajatuksistani. Muun väittäminen on aika absurdia. Lisäksi huomautan, että vaikka minun vertaamiseni natseihin on toki herttaista, se ei ole kovin hyvä lähtökohta minkäänlaiselle keskustelulle.
En vertaillut sinua natseihin. Osoitin esimerkillä mitä lauman jäsenyys tarkoittaa. Asia on hyvin yksinkertainen.
On vain yksi ainoa syy miksi lauma ihmisiä liittoutuu yhden nimikkeen taakse. Se on joukkovoima. Lauman kollektiivisena ideologiana näyttäytyy yhdistelmä sen jäsenten toimista. Tietysti radikaaleimmat toimet näkyvät eniten.
Olet julkisesti ilmoittautunut tietyn lauman jäseneksi. Siksi olet moraalisesti implisiittisesti allekirjoittanut kaikkien muiden lauman jäsenten toimet. Tämä on voimassa siihen saakka kunnes eroat laumasta.
Samasta syystä esimerkiksi rikollisjärjestöihin kuulumisesta on tehty laitonta.
Jos haluaisit toimia retoriikkasi mukaisesti ja kannattaisit tasa-arvoa mutta et haluaisi edesauttaa joukkovoimaa, eikä sinulla olisi mitään syytä ilmoittautua feministiksi.
En ole lukenut koko kommenttiketjua kuin silmäillen läpi, mutta Mikko, takerrun nyt viimeiseen viestiisi melko irrallisena kokonaisuutena, koska se herätti uteliaisuuteni.
Osoitin esimerkillä mitä lauman jäsenyys tarkoittaa. Asia on hyvin yksinkertainen.
Minusta tuntuu, että yksinkertaistit asiaa nyt vähän liikaakin.
On vain yksi ainoa syy miksi lauma ihmisiä liittoutuu yhden nimikkeen taakse. Se on joukkovoima.
Sikäli ymmärrän tämän väitteen, että ideologioita tai aatteita voi kannattaa ilman, että julistautuu kannattajaksi. Toisaalta voi olla helpompaa mainita jokin kategoria, johon voi tulla niputetuksi sen sijaan, että alkaa luetella ajatuksiaan tarkemmin läpi. En sitten tiedä, kannattaako tuollainen helppous.
Lauman kollektiivisena ideologiana näyttäytyy yhdistelmä sen jäsenten toimista. Tietysti radikaaleimmat toimet näkyvät eniten.
Ehkä, mutta jos haluaa leimata kaikki lauman jäsenet samaan kastiin kuuluviksi, lauman rajat kannattaa miettiä tarkkaan. Jos esimerkiksi kaikki jalkapallojoukkueiden kannattajat laittaa saman sateenvarjon alle väkivaltaisten huligaanien kanssa, tulee leimanneeksi muutamia miljoonia viattomia rikollisiksi.
Olet julkisesti ilmoittautunut tietyn lauman jäseneksi. Siksi olet moraalisesti implisiittisesti allekirjoittanut kaikkien muiden lauman jäsenten toimet. Tämä on voimassa siihen saakka kunnes eroat laumasta.
Jos asiaa ajattelee noin, kannattaa tosiaan pitää laumojen rajat aika tiukkoina. Yllä mainittu futisfaniesimerkki lienee aika lievää kauraa verrattuna esimerkiksi siihen, että niputtaisi kaikki tiettyä uskontoa harjoittavat samaan laumaan. Tämä on toki yleistä, mutta siitä huolimatta pohjattoman typerää.
Itse olen tavallaan ilmoittautunut bloggaajaksi, mutta en todellakaan allekirjoita kaikkien blogia pitävien idioottien toimia. En tiedä, pitäisikö minun siis näennäisesti irtautua bloggaajien laumasta ja alkaa kutsua polkkaamistani jollain toisella nimellä.
Samasta syystä esimerkiksi rikollisjärjestöihin kuulumisesta on tehty laitonta.
Ja koska muutama rikollisjärjestö mainostaa itseään moottoripyöräjengeinä, motoristit viitsivät yhä harvemmin mainostaa kuuluvansa jonkinlaiseen moottoripyöräkerhoon. Syynä ovat idiootit, jotka länttäävät rikollisleimaa kaikkeen, mikä liittyy (tai minkä he luulevat liittyvän) organisoituun moottoripyöräharrastukseen. Idiootit siis käyttänevät turhan väljiä laumarajoja.
Jos haluaisit toimia retoriikkasi mukaisesti ja kannattaisit tasa-arvoa mutta et haluaisi edesauttaa joukkovoimaa, eikä sinulla olisi mitään syytä ilmoittautua feministiksi.
Jonkinlaisen leiman lyöminen itseen tai toisiin on vielä sikälikin hankalaa, että nimikkeillä on lähes yhtä monta tulkintaa kuin on kuulijoita. Jos feministillä haluaa tarkoittaa tasa-arvon kannattajia, voin leimata itseni saman tien. Jos sanalla taas tarkoittaa noitia, jotka keittävät heteroita kiehuvissa padoissaan, taidan jättää leimautumisen väliin.
Naisunionin Internet-sivuilla todetaan seuraavasti: "Naisasialiitto Unioni on feministinen naisjärjestö, jonka tavoitteena on naisten aseman parantaminen ja sukupuolisyrjinnän poistaminen." Tämä siis todetaan sivuilla eksplisiittisesti. Unionin periaateohjelmassa käsitellään naisten ja miesten välistä tasa-arvoa näin: "Jokaisella on oltava vapaus valita itse, minkälainen ihminen hän on. Sekä naisten että miesten tulisi saada olla vapaita ympäröivän yhteiskunnan ennakkoluuloista ja historiallisista sukupuolirooleista. Miesten ja naisten perinteiset roolit ovat jo väljentyneet ja lähentyneet toisiaan. Ne ovat silti vielä selkeästi erilliset. Miehiin ja naisiin kohdistetaan erilaisia odotuksia, ja eri asiat ovat sallittuja ja sopivia vain miehille tai naisille. Miehiä ja naisia tulisi kuitenkin kohdella ensisijaisesti yksilöinä ja vasta toissijaisesti sukupuolensa edustajina."
Edustaako tämä näkemys mielestäsi sellaista kritisoimaasi tasa-arvotyötä, joka verhoutuu muuksi, kuin mitä se todellisuudessa on?
Jeffreys-keskustelustamme totean vielä sen verran, että ymmärrän kyllä, miksi hänen kaltaistensa puhujien kutsuminen voi vaikuttaa suuren yleisön silmissä kummalliselta tai ongelmaiselta. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kaikkia päätöksiä ei voi tehdä miellyttääkseen suurta yleisöä. Onko sinulla vielä lisättävää tähän keskustelunaiheeseen? En tiedä, pääsemmekö rakentavalla tavalla tästä eteenpäin.
En ole missään vaiheessa ilmaissut, etteikö mieheyskin olisi muotti tai että miehiä kohtaan ei esitettäisi vaatimuksia tai odotuksia. Olen lisäksi sitä mieltä, että myös naiset pitävät yllä sukupuolijärjestelmiä, jotka kohdistuvat heihin itseensä ja miehiin. Tekemiemme ulostelistojen keskeisin ero on mielestäni kuitenkin se, että omat esimerkkini liittyvät keskeisesti sukupuolten välisiin valtaeroihin, kun taas esimerkiksi miesten varhaisempaa kuolleisuutta ja itsemurha-alttiutta minun on vaikea nähdä nimenomaan sukupuolisen vallankäytön seurauksina. Muistuttaisin myös, että miesten kokema väkivalta ei liity sukupuolten välisiin valtasuhteisiin vaan väkivaltaiseen mieskulttuuriin, jonka olen jo maininnut aiemmissa kommenteissani. Perään yhä syitä siihen, miksi miehet eivät nosta aktiivisemmin esille oman sukupuolensa kokemaa syrjintää, kuten esimerkiksi asepalvelusta ja huoltajuuskiistoja.
Konkreettisen esimerkin naisten todennäköisemmästä syrjityksi tulemisesta voin ottaa vaikkapa omasta elämästäni. Jahka valmistun, olen korkeakoulutettu nuori nainen, jolta tiedustellaan laittomasti työhaastatteluissa lapsentekosuunnitelmia. Minulla on suurempi riski joutua määräaikaisten työsuhteiden kierteeseen kuin miehillä. Sinänsä ymmärrän työnantajan haluttomuuden antaa työtä hedelmällisessä iässä olevalle naiselle nykyisen järjestelmän puitteissa. Merkillepantavaa onkin se, että lainmuutosta epäoikeudenmukaiseen systeemiin ei olla tehty vieläkään: 95 % perhevapaiden pitäjistä on naisia, ja kaikki kulut kasaantuvat naisten työnantajien harteille. Lisäksi minulla on huonommat mahdollisuudet edetä työssäni johtotehtäviin kuin miehillä. Suomessa naiset ovat keskimäärin paremmin koulutettuja kuin miehet, joten vaikeampi eteneminen ei voi johtua naisten osaamisen puutteesta. Lasikatto ei olekaan pelkkä tyhjä fraasi. Tasa-arvoisen työelämän toimimattomuudesta yliopistoympäristössä voit lukea esimerkiksi Anna Rotkirchin kirjoituksesta. Minulla on lisäksi edelleen suurempi todennäköisyys saada samasta työstä vähemmän palkkaa kuin miehillä. Myös viittaamasi väitöskirjatutkimus tukee tätä väitettä, vaikka palkkaerot ovat siinä pienemmät, kuin mitä yleensä väitetään. Joten kyllä, on yhä olemassa yhteiskunnallisia rakenteita, jotka ovat edullisempia miehille kuin naisille.
En myöskään missään nimessä hyväksy kummankaan sukupuolen harjoittamaa väkivaltaa ja pidän väkivaltaista käyttäytymistä aina vakavana tekona, oli kyseessä sitten mies tai nainen. Onhan esimerkiksi tutkittu, että miehet ja naiset harjoittavat lapsiaan kohtaan yhtä paljon väkivaltaa. On myös selvää, että naisetkin harjoittavat väkivaltaa puolisojaan kohtaan. Miesten ja naisten harjoittamassa väkivallassa on kuitenkin havaittu eroja, joiden vuoksi esitin "paljonpuhuvan" väitteeni. Ensinnäkin miehisen väkivallan on havaittu olevan yleisempää, rationaalisempaa (vammojen vakavuutta säädellään), järjestelmällisempää, suunnitelmallisempaa ja aiheuttamiltaan vammoiltaan vakavampaa kuin naisten tekemän väkivallan. Naisten käyttämä väkivalta aiheuttaa miehille lievempiä fyysisiä vammoja ja vaikuttaa pikemminkin affektiiviselta kuin suunnitelmalliselta. Näiden tutkimustulosten tuominen esiin ei mielestäni tee minusta naisellisen väkivallan vähättelijää.
Jostakin syystä miesten harjoittamaa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ei kuitenkaan usein pidetä sukupuolittuneena ilmiönä, ja sen merkitystä vähätellään. Vaikka parisuhdeväkivallasta nykyään jo keskustellaan, uhreina oleviin naisiin liittyy yhä paljon ennakkoluuloja. Parisuhdeväkivaltaa pidetään yhä yksityisasiana, eikä sovittelemiseen pyrkivä oikeuslaitoskaan vastuuta miestä väkivallan harjoittajana. Tilanne on onneksi parantunut sitten menneiden vuosikymmenten, mutta se ei valitettavasti riitä. Oma lukunsa ovat lisäksi olemattomat raiskaustuomiot. Ne tosin liittyvät myös muihin väkivaltarikosten tuomioihin, jotka ovat suomalaisessa oikeuslaitoksessa olleet perinteisesti pienempiä kuin vaikkapa talousrikoksista saadut tuomiot.
Oletko muuten ottanut huomioon, että olen useassa kohdassa tuonut esiin suhtautuvani itsekin kriittisesti siihen, ettei feministinen liike ota enemmän kantaa miehisiin tasa-arvokysymyksiin? Se on mielestäni ihan oikea ongelma. Mielestäni feministisen liikkeen kannustusta miesten pitämiin perhevapaisiin ei kuitenkaan voida pitää mitättömänä, vaikka et itse hyväksy sitä esimerkkinä feministisen liikkeen konkreettisista teoista miesten hyväksi. Mielestäni sen taustalla on järjestelmää kohtaan esitetyn kritiikin lisäksi myös aito pyrkimys feminiinisten ja maskuliinisten roolien vastakkainasettelun vähentämiseen. Lisäksi esimerkiksi Naisjärjestöjen keskusliitto osallistuu kansalliseen väkivallan vähentämisen projektiin, ja naisjärjestöt tukevat muun muassa Lyömätöntä linjaa. (Tämäkään ei kelvanne vastaukseksi, koska myös naiset hyötyvät väkivallan vähenemisestä.) Ylipäätään feministisessä liikkeessä korostetaan myös miesten oikeutta olla yksilöitä, joiden ei tarvitse mahtua perinteisen, maskuliinisen miehen muottiin. Onkohan tämä liian abstraktia? Akateemisen feminismin puolelta voisin ottaa esimerkikseni seksuaalivähemmistöjen ja myös homomiesten aseman ajamisen. Lisäksi Suomessa on tehty oma Feministinen aloite, joka käsittelee nähdäkseni kumpaakin sukupuolta koskevia asioita.
Jollakin järjestöfeministillä saattaisi olla tähän laajempi ja parempi vastaus, ja voit hyvin vetää tästä johtopäätöksen, jonka mukaan feministisellä liikkeellä ei ole sinulle mitään annettavaa. Voisin kuitenkin asettaa kysymyksen myös toisinpäin: miksi sinä et kannattaisi feminististä liikettä? Onko naisasian (mikäli käsität feminismin sellaiseksi) ajaminen sinulta pois? Eikö esimerkiksi SETA pyri yleiseen tasa-arvoon, koska se ajaa nimenomaan seksuaalivähemmistöjen asiaa? Feminismi on monimutkaisempi ilmiö kuin "tasa-arvoliike", mutta se on edelleen mielestäni myös sellainen. Olen sitä mieltä, että sukupuolten välinen tasa-arvo hyödyttää sekä naisia että miehiä, enkä näe kannattamaani feminismiä vastakkaisena tälle tavoitteelle. Minun kannattamani feminismi pyrkii aidosti kummankin sukupuolen väliseen tasa-arvoon, ja ehkä sen vuoksi näkökulmamme eivät oikein kohtaa. (Tämä ei tarkoita sitä, että sinun tulisi toistaa minulle omia mielipiteitäsi, jotka olet jo tehnyt hyvin selväksi ja ymmärrettäviksi.) Jotta keskustelumme ei menisi silkaksi miehet vastaan feminismi -puheeksi, muistutan, että on olemassa myös feministeiksi tai profeministeiksi julistautuvia miehiä. Lisäksi huomautan, että syyllistäminen ja syyllistyminen ovat eri asioita. Kumpienkin osapuolten olisi varmaankin hyvä pohtia omia lähtökohtiaan ja katsoa peiliin.
Ja edellinenhän litania oli luonnollisesti vastaus Mara-Katille...
Feministinen aloite. Pitikö tuohonkin projektiin nimi lainata ruotsalaiselta alan puolueelta. Juuri siltä puolueelta, jonka piirissä vaikuttaa näitä radikaali(lesbo)feministejä.
Kyseisen puolueen kunniaksi on kyllä todettava, että Suomen lahja Ruotsille, Tiina Rosenberg joutui eroamaan puolueesta.
Junakohtaus: Kyllä minun jo mainitsemani asiat koskettavat hyvin suurta osaa naisista ihan käytännön tasolla, vai voitko väittää muuta? Esimerkiksi parisuhdeväkivalta ei ole ainoastaan "kultapossukerholaisten" ja "akateemisen köyhälistön" ongelma. Akateemisessa feministisessä diskurssissa kyllä käydään keskustelua, joka koskettaa epäilemättä nimenomaan tietynlaisia naisia. Tiedostan itse myös esimerkiksi sen, että blogissani oleva ruumiillisuusteema ei kiinnosta/kosketa kaikkia naisia pätkän vertaa.
Mikäli kiinnostaa, täältä löytyy jänskän oloinen gradu, jossa käsitellään miesten ja feminismin suhdetta. Siellä käsitellään mm. sitä mainitsemaasi seikkaa, jonka mukaan miehet ovat vain seiniä, joita vasten feministit pompottelevat omia kokemuksiaan ja huomioitaan.
Samuel, jos lukisit pidemmälle, saattaisit huomata, että UKK:ssa mainitaan projektin olevan aivan erilainen kuin Ruotsin Feministisk initiativ. Minun mielestäni nimi sopii kuin otsatukka porsaalle. Ei hullumpaa, siis.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Mielenkiintoista, että feministinä vetoat Anna Rotkirchiin. Hän on tunnettu yhtenä niistä ainoista naistutkijoista on järki päässä. Siksi hän kritisoikin muuta naistutkimusta voimakkaasti. Tässä muutamia lainauksia täältä:
”Eivätkä naiset tarvitse mitään valheellisia teorioita naisten asemasta yhteiskunnassa vaan konkreettista tietoa. Keskusteluja ja naisverkostoja, niistä saa voimaa.”
...
"Väitän että sosiologian paradigma on muuttumassa. Teoreettisesti orientoitunut sosiologia on hyvin kauan käpertynyt itseensä ja ollut välittämättä siitä mitä luonnontieteissä tapahtuu. Siellä tapahtuu paljon, joka vuosikymmenellä on tullut muutama todella iso oivallus, joka on mullistanut kentän.”
...
“Aiemmin tutkijana olin konstruktionistinen eli ajattelin, että ihminen on tyhjä taulu. Mallin nurjista seurauksista on vanhempien vastuun ylikorostuminen. Vanhempana on ollut helpottavaa huomata, ettei lapsi olekaan vain vanhempien ja lähiympäristön ohjattavissa. Jos lapsi laiskottelee, ei vanhemmat ole epäonnistuneet tai onnistuneet, jos toinen lapsi lukee kirjoja.”
Siren,
kiitos linkistä. Vaikuttaa mielenkiintoiselta.
Kenties tosiaan vähän hosuin edelliseni kanssa. Sovitaan minun väittävän, että kultapossujen ja akateemisen köyhälistön asiat saavat nuppilukuun nähden suhteettoman painoarvon.
Minun mielestäni homma on lyhykäisyydessään näin. Feministi tunnustaa että heillä on ikävä radikaalisiipi, siitä ei pääse eroon, ne ovat kuitenkin ansioituneet joissakin, sitä on ehkä joskus tarvittu - ja onhan muillakin äärisiipiä!.
Tällöin feministi myöntää että miesviha on erottamaton osa feminismiä, koska siitä radikaalisiivestä ei päästä eroon, eikä se ole mikään eksoottinen ilmiö jos siitä kirjoitetaan kirjoja ja he onnistuivat boikotoimaan Erin Pizzeyn Prone to violencen.
Luin postauksista puolet, olisin lukenut kaikki mutta nyt on vähän kiire. Omassa päässäni asia on jo päätetty, miesviha on osa feminismiä koska radikaalifeministi luetellaan yhdeksi feminismin suuntaukseksi, eikä siitä päästä eroon ja useat feministit ovat minullekin puolustaneet sitä sillä että onhan muillakin ääriliikkeitä onhan muillakin.
Ymmärrän rivifeministin hyvän tahdon, ja sen että hän ei oikein ole aina perillä radikaalisiivestä, se muuten erottaa monikulttuurikriitikon feministeistä. Mokukriitikko on vähän turhan hyvin perillä mitä hänen mielipiteissään pelätään, ja ymmärtää että liimaskinit vain haittaavat hänen asiaansa. Kunnes taas feministi harvemmin on täysin perillä miksi noi sanovat minua miestenvihaajaksi.
Russ,
hyvä pointti. Itse ainakin soisin, että amisviiksinazzet ihan vain sanoisivat puff ja katoaisivat enkä sitten yhtään millään tavoin koe olevani heidän kanssaan samalla asialla. Syistä, joita en ymmärrä, geneerinen feministi ei näy kokevan kovinkaan kiusalliseksi munanleikkaajasiiven olemassaoloa ja yllättävän usein pitää jopa tarpeellisena puolustaa "omia" radikaalejaan.
Tällä voi olla jotain tekemistä sorrettuvähemmistöidentiteetin kanssa, joka, kuten tunnettua, tekee todella pahaa jälkeä milloin sorrettuvähemmistöidentiteettinen ryhmä pääsee faktisesti valtaan.
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu