sunnuntaina, joulukuuta 30, 2007

Subilla parhaillaan

Private-yhtiöt on lyönyt rahaa pöytään niin paljon, että eräässä pornoleffassa oikeasti naidaan painottomassa tilassa.

Kommentoi tätä maailmaa nyt sitten.

tiistaina, joulukuuta 25, 2007

USA:n ja Suomen ero

Elvis/Matti Nykänen.

maanantaina, joulukuuta 24, 2007

Söpöjä pikkueläimiä jouluksi

Minä ja älypää peura kiitämme kaikkia kaikesta ja toivotamme kaikille rattoisaa& rauhallista joulunaikaa. Aion levätä ja hengailla kavereiden kanssa, tehkää tekin samoin (mä olen se etummainen).

torstaina, joulukuuta 20, 2007

Kaikkeen saa aina olla puuttumassa

Kipaleessa "Savanni nukahtaa" lauletaan

Keltainen
ja okran värinen maa
se on leijonan osa.

Eikä ole. Leijonan osa on häntä. Häntä. Eikä mikään maa. Häntä on leijonan osa.

Junis-setä neuvoo vaihteeksi naisia

Mies kaipaa naiselta kolmea asiaa: ihailua, seksiä ja omaa rauhaa; tässä järjestyksessä.

Näistä yhdenkään kanssa ei pidä liioitella.

tiistaina, joulukuuta 18, 2007

How did it come to this?

4D: Maailman pienin penis

27-vuotias Lawrence kärsii peniksensä pienestä koosta. Lapsuudesta asti Lawrence on ollut vakuuttunut vehkeensä olevan liian pieni. Dokumentissa seurataan, kuinka kekseliäs Lawrence kokeilee kaikki konstit pumpusta pidennysleikkauksiin. Ohjelmassa kuullaan myös lähiomaisten ajatuksia miehen kiusallisesta kompleksista. Dokumentti.

Tommosenkin sitten esittävät. Pitää ehkä kattoa ihan vain, että tietää onko se päässyt sovittelemaan sitä alamittaista minnekään, jolloin juttu muuttuisikin XTM-mielessä kiinnostavaksi.

sunnuntaina, joulukuuta 16, 2007

Miten sen nyt ottaa

Kiitoksia kaikille eilisestä.

Siitä ei enempää, mutta olen kuulemma pelottava. Olenko?

Omasta mielestäni olen hellä ja lempeä, maailma vain on paha ja minkä minä sille mahdan.

sunnuntaina, joulukuuta 09, 2007

Vuosien armelias saatto

Olin ihan unohtanut miten kiinteä osa selvittäminen, säätäminen ja avautuminen on parikymppisten bileiltaa.

Munhan siis ei tarvinut siihen sekaantua, mitäs mulla mitään selvitettävää. Vierestä vain katselin.

keskiviikkona, joulukuuta 05, 2007

Itsenäisyyspäivän aattona eli
Kansakunnan muovautumisesta

Me olemme koko sakki puhuneet ihan vääristä asioista kaikki nämä vuosikymmenet.

Meidän pitäisi puhua 1920- ja 1950-lukujen nousukausista, ei niitä edeltäneistä verikekkereistä.

tiistaina, joulukuuta 04, 2007

Ei jaksaisi taas, mutta kun

Sieltä.

Kommentteja?

maanantaina, joulukuuta 03, 2007

Ensimmäinen annos on aina ilmainen

Torkkunappi ei ole mitenkään yksinomaan myönteinen keksintö.

lauantaina, joulukuuta 01, 2007

Pari pykälää kivempaan suuntaan

Jatkan edellisen aiheen naapuriaiheesta. Pari isoa askelta kivempaan suuntaan, mutta samoilla tonteilla.

Minähän opiskelen siellä tyttölyseossa ja ei-ketään-yllättäen olen vähän setä-ikäinen sinne. Koska kuitenkin tykkään hengailla mukana kaikenlaisissa puuhissa ja porukkaa ei näy häiritsevän paleokauden interventio, olen aina silloin tällöin osallistunut kaikenlaisiin ylioppilasrientoihin; tämä taustaksi.

Jokin aika takaperin juutuin joskus puolenyön jälkeen juttelemaan opiskelukaverini N:n kanssa, joka on älykäs, nätti ja kiva tyttö. Koska olin ainoa paikalla oleva setäfunktiota toimittamaan sopiva tapaus, puhe kääntyi siihen, miten vaikeaksi N. kokee lähestyä kiinnostavia nuorukaisia. Haarukoimme ongelmaa yhdessä aikamme, ja lopulta N. sai tiivistettyä itseään kiusaavat piirteet miehissä ja mieheydessä:

- Te olette... liian... maskuliinisia.

Tämä on mielestäni yhtä myöhäisillan bilekeskustelua isompi juttu. Mitä teistä tuossa sanotaan?