tiistaina, toukokuuta 30, 2006

Jehna

Löytyi blogiuutuus.

Olen häkeltynyt. Jokku rakastavat nätei flikoi, ja sen mää ymmärrän.

maanantaina, toukokuuta 29, 2006

Hyvä pössis

Tietänette Käsikirja-sivuston?

Se on niin hienoa settiä, että oli ihan pakko tilata niiden viikottainen uutiskirje, jossa kerrotaan mm.

"Monesti kun soitin naiselle jos olin
kiinnostunut, hän ei vastannut puhelimeen?

Ajattelin, että hän ei ollut kiinnostunut minusta

Joskus kun olin menossa naisen kanssa
sänkyyn, nainen kerkesi matkalla sanomaan,
että ”Me ei sitten harrasteta seksiä tänä iltana”

Ajattelin siinä vaiheessa, että hän ei halunnut
harrastaa seksiä kanssani, että hän ei ollut
kiinnostunut minusta sillä tavalla

Joskus lähestyin naista ravintolassa ja
hänen vastauksensa oli erittäin ylimielinen

Ajattelin siinä vaiheessa, että hän ei ole
kiinnostunut minusta

Mutta mielenkiintoinen kohta tulee nyt

Kaikki yllä mainitut asiat kertovat, että
nainen on kiinnostunut sinusta

Okei, ymmärrän jos menit sekaisin

Mutta katsotaanpa asiaa vähän syvemmältä?

Ensimmäiseksi on ymmärrettävä,
että naiset eivät ole loogisia olentoja

He eivät näytä tai sano kiinnostustaan
suoraan elleivät he ole TODELLA,
TODELLA IHASTUNEITA

Oletko esimerkiksi huomannut kuinka
nainen on valittanut, kuinka joku tyyppi
on ihan idiootti häntä kohtaan

Nainen on valittanut, kuinka tyyppi
tekee sitä tai tätä hänelle

Ja olet myöhemmin nähnyt kun hän
suudellut tämän tyypin kanssa kiihkeästi

Tai juoksee tämän tyypin perässä

Tai soittelee tälle tyypille

Hetkinen, nyt ei joku käy tässä asiassa
oikein järkeen

Tervetuloa maailmaan naisten kanssa

Olen havainnut, että naiset puhuvat
monesti toista ja tekevät aivan toista

Ja olen oppinut katsomaan naisen
käyttäytymistä, enkä välitä heidän puheistaan
juuri mitään

Nimittäin jos nainen sanoo sinulle,
että ”Me ei harrasteta seksiä tänään”

Se ei tarkoita, että hän ei halua harrastaa
seksiä tänään kanssasi

Itse asiassa se tarkoittaa, että ”Hän
ajattelee harrastavansa seksiä sinun
kanssasi juuri sillä hetkellä”

Ja hän vain jarruttaa itseään

Eli hän on kiinnostunut harrastamaan
seksiä sinun kanssasi

Toiseksi jos nainen ei vastaa sinulle
puhelimeen

Se ei tarkoita, että ”Hän ei ole kiinnostunut
sinusta”

Itse asiassa hän leikkii vaikeasti tavoiteltavaa
ja katsoo, kuinka kiinnostunut sinä olet hänestä
"

... missä ainakin minun mielestäni sanotaan, että ylipäätään naiset eivät koskaan anna pakkeja, koska kaikki konkreettinen pakinantaminen oikeasti tarkoittaa piparintyrkyttämistä.

Vaan eipä siinä kaikki. Muuan huippukonsultti (mitä se sitten tarkoittakaan) järjestää aiheesta myös seminaarin. Hinta ei ole kuin hikiset 790 erggiä, mikä on tietysti tappavan halpa hinta kaikesta siitä hienosta, mitä tarjolla on. Huippukonsultti tarjoaa myös yritysvalmennusta, enkä voi kuin hämmästellä onneani, kun tarjolla on seuraavaa:

"Yrityksille kehitetty korkealaatuinen huippukonsultointi auttaa sinua kasvattamaan yrityksesi liikevaihtoa tai tulosta huomattavasti, joka kasvattaa kokonaisuudessaan yrityksesi vaurautta. Konsultointiohjelma on rakennettu yksityiskohtaisesti yrittäjille, yritysten johdossa ja esimiestehtävissä oleville, joka ovat suoranaisesti tekemisissä yrityksen talouden, menestyksen, myynnin, markkinoinnin, liikevaihdon tai tuloksen kasvattamisen kanssa. Konsulttimme opettavat menestyksen ja saavuttamisen takana olevan psykologian, joka antaa yrityksellesi lopulliset ratkaisut jopa moninkertaistaa yrityksen vaurautta ja menestymistä suomen ja ulkomaan markkinoilla. "

Miettikää tätä ankarasti.

keskiviikkona, toukokuuta 24, 2006

Vastakkainasettelun aika ei ole ohi

Tarina, joko joko on tosi tai ei ole, väittää Japanissa lakkoiltavan siten, että duunarit vetävät päähänsä rätin, jossa lukee "Olen lakossa" ja heiluttavat sorvia kahta kauheammalla tahdilla.

Homma toimii, koska yrityksen johdon kunnia ei kerta kaikkiaan kestä moisia otsanauhoja, vaan ratkaisu on löydyttävä tai joka iikka joutuu tekemään seppukun.

Miettikää hetki miten hyvin moinen konsti toimisi Suomessa. Palataan sitten siihen juttuun, että samalla puolella tässä kaikki ollaan.

maanantaina, toukokuuta 22, 2006

Irtsikka XIV: antakaa Tampereelle, mikä Tampereelle kuuluu

Google Earth sijoittaa Tampereen Näsijärven pohjalle.

Idea ei ole huono.

Nakutaiteen tukija

Minähän en yleensä linkitä pårnåån, mutta nyt kopsahti meiliin gallerialinkki, joka on pikku pakko jakaa.

Vassoq.

sunnuntai, toukokuuta 21, 2006

Ole tässä nyt sitten suvaitsevainen

On monia keinoja, joiden avulla Musliminainen voi osallistua Jihaadiin, niin olemalla Mujaahideen'n mukana taistelukentillä, kuin pysymällä taka-alalla:

Siskojen tehtävä Taistelukentällä
1. Osallistuminen itse Taisteluun

2. Taistelijoiden tukeminen taistelukentällä
3. Vartiointitehtävä tai Suojelu

Siskojen tehtävä Taistelukenttien ulkopuolella
1. Mujaahid-lasten kasvatus

2. Fyysinen valmennus
3. Rakkaiden kannustus Jihaadiin
4. Valmennus taistelulääkinnässä ja ensiavussa
5. Akateemisellä tasolla
6. Varojenkeruu
7.Du'aa!

----------

Aseiden ja ammusten hankinta - Tämä on myös alue, jossa siskot voivat auttaa. Yksi sisko hänen viisissäkymmenissään, kotoisin Isosta-Britanniasta, kantoi aseita ja ammuksia Bosnian Muslimeille vuorten yli, sillä hän tiesi, että vihollinen ei epäilisi häntä.

--------

Painota, kun kasvatat pieniä lapsia, että heidän ei tule lyödä Muslimia, mutta mieluummin antaa anteeksi, ja että heidän tulisi suunnata vihansa Allaahin vihollisiin, jotka taistelevat Muslimeita vastaan. Opeta heille tämän lauseen tarkoitus: "Ashiddaa'u 'alal-kuffaari ruhamaa'u baynahum" (Vahvoja uskottomia vastaan ja armollisia keskenään). Jos on tarvetta, voit tehdä korvikevihollisen (voi olla esim. nyrkkeilysäkki) ja rohkaista lapsia, etenkin poikia, käyttämään sitä ja näin keräämään voimaa samalla kun he oppivat hallitsemaan ja suuntaamaan vihaansa.

---------

... on hyvä idea tutustuttaa lapsesi nuorena (turvallisten lelujen kanssa) maaliammuntaan aikuisten valvoessa. Tee heille hyvin selväksi keitä heidän maalinsa tulisi olla ja kuka heidän maalinaan EI tulisi olla. Tämä voidaan toteuttaa leikkiaseiden ja leikki sotapakettien avulla, ja osallistumalla urheilulajeihin jotka kehittävät hyvän käsi-silmä kordinaation, kuten tikanheitto ja jousiammunta. Jos sinulla on aikaa lapsillesi, niin voit leikkiä heidän kanssaan armeija- ja sotaleikkejä hauskalla tavalla, ja saada heidät näistä kiinnostuneeksi (vastakohtana hyödyttämiin, mutta hyvin suosittuihin urheilulajeihin), sitten tämä, In shaa Allaah, lasketaan Jihaadiksi itsekseen (sillä Jihaadin valmistelu on itse osa Jihaadiä). Voit harjoitella heidän edessään omassa kodissanne käyttäen heidän lelujaan. Lapset oppivat matkomaan mitä aikuiset tekevät. In shaa Allaah huomaat pian että he ovat kiinnostuneita ja matkivat tekojasi ja heistä tulee järjestelmällisiä mestareita ennen kuin huomaatkaan. Tottakai, jos omistat oikean aseen, niin pidä se hyvin hyvin kaukana lasten ulottumattomissa äläkä käytä sitä heidän edessään.

---------

... Saa lapsesi innostumaan Jihaadista hankkimalla sotakirjoja (mieluiten kuvallisia) ja muita vastaavia kirjoja, CD:tä jne. ja vieraille eri www-sivuilla, kuten http://www.qoqaz.net lastesi kanssa, ja käytä hyväksesi myös muita internetlähteitä. Näytä heille kuvia Mujaahideen:stä (tekemässä du'aa, rukoilemassa, harjoittelemassa etc. - ei mitään 'havainnollista', kiitos) ja kannusta heitä tulemaan samanlaiseksi kuin nämä ihmiset vähintään. Tutustuta heidät erilaisiin aseisiin ja sota-ajoneuvoihin kuvien ja lelujen kautta. Ole kiltti ja pidä huoli siitä, mitä nuoret lapset näkevät ja mitä eivät. Voit huomata, että sinun pitää jättää ulos monia asioita, joten ole varovainen (voit tehdä leikekirjan leikkaamalla vain ne kuvat mitä haluat heidän näkevän). Älä aliarvioi sen pysyvää vaikutusta mitä nuo pienet silmät ja korvat ottavat vastaan ensimmäisten elinvuosien aikana!

----------

Tuolta.

Kommentteja?

Suomi vuonna nolla

Hyvin se Loiri laulaa, mutta kaamean näköiseksi on itsensä juonut.

Tuttavapoikienkin kihlajaismatka sai sitten komean käänteen.

Eikä mulla siihenkään muuta kuin onnea vaan pojille, mutta se on kyllä ihan paatuneen homoa mennä euroviisuissa kihloihin. Siis ihan.

perjantaina, toukokuuta 19, 2006

Vitun jees

Löytyi linkki. Minusta linkin takana on hieno ja iloinen uutinen.

Tosin veikkaan, että alkup. lainaajan mielestä asiaa tulee paheksua tai vähintään käyttää tukena jo omaksumalleen paheksunnalle.

Sellaista se on. Rouvani tosin huomauttaa sohvalta, että nostaahan se pyssyjen käsittely naistenkin testosteronitasoa, hyvänen aika.

The psychologists said those handling the gun put in about three times as much hot sauce as the others.

Hähä.

torstaina, toukokuuta 18, 2006

Täyttä dadaa

Tossa edellisessä piti lukea, että vittu että mä vihaan, kun joka kurssille pitää vääntää joku vitun luentopäiväkirja, mutta mun hieno mobiili-atk, jolla mä rustailin juttua luennolla (hähä) ei oikein skulaa bloggerin kanssa yhteen = en osaa kunnolla käyttää hienoja työkalujani.

Aika hyvä postaus siitä kyllä tuli ihan noinkin.

Tiedoksi

tiistaina, toukokuuta 16, 2006

Poikien on syytä silloin olla varuillaan

Mikroshortsikelejä odotellessa tiedeuutinen.

Tuore Tiede-lehti (4/2006, sivu 6) kertoo seuraava:

Mitä machompi bisnesmies, sitä huonompia kauppoja hän saattaa tehdä, jos hän on juuri ennen niitä ihaillut vaikkapa mainoskuvasta vähäpukeista kaunotarta. Tähän viittaavat belgialaistutkijoiden havainnot (...).

Leuvenin yliopiston taloustieteilijät Bram Van den Bergh ja Siegfried Dewitte peluuttivat miehillä peliä, jossa nämä jakoivat keskenään tietyn rahasumman. Ne, joiden veren testosteronipitoisuus oli suurin, yrittivät tarmokkaimmin saada leijonanosan.

Tilanne muuttui, kun miehet saivat ennen peliä katsella bikinimallien kuvia tai hypistellä rintaliivejä. Sen jälkeen testosteroniuroot olivat muita halukkaampia huolimaan huononkin diilin. Samaa vaikutusta ei ollut maisemakuvilla, ikäneitojen potreteilla tai t-paidoilla, joita käytettiin vertailukohteina.


(...)

Mitä tästä opimme?

Emme mitään, emme yhtään mitään.

lauantaina, toukokuuta 13, 2006

Kerran mainosmies, aina mainosmies

Veli Juuso yllyttää jokaista ja itse kutakin rustaamaan blogistaan mainosfilmin.

Ja minähän teen aina, mitä käsketään.

Tuolta voi käydä katsomassa tulosta. Ikävä kyllä zydeemi ei näy mahdollistavan suoraa urlia filkkaan, mutta blogin nimellä se sieltä löytyy.

Edit: kiitokset anonyymille kommentoijalle, filmi löytyy suoraan täältä.

torstaina, toukokuuta 11, 2006

Setä sai sähköpostia

LUULETKO OLEVASI NUORI ( tai ainakin nuorekas ) ? Unohda! Kun luet tämän, niin ymmärrät miksi...

Ne, jotka tänä vuonna kirjoittivat ylioppilaiksi ovat 19-vuotiaita, syntyivät vuonna 1986 ja he ei olleet vielä syntyneetkään, kun Whamin " Wake me up before you GoGo " ja A-han " Take on Me " olivat hittejä.

He eivät muista aikaa, kun irtojäätelöä oli vain vaniljan, suklaan ja mansikan makuisena ( No OK, olihan myös tiikeri ... ).

Irtokarkkeja on aina voinut valita ja poimia itse (kioskin luukusta annostelluista pennin nallekarkeista heillä ei ole tietoakaan)

Suomessa on aina ollut tarjolla kebabia ja pizzaa.

Painogrillissä valmistettu hampurilainen on heille tuntematon ... samoin versiot ananashampurilainen ja munahampurilainen.

Videoiden vuokraaminen on aina ollut mahdollista.

He eivät tiedä, että Melrosen Placen henkilöt ovat joskus olleet psyykkisesti terveitä.

AIDS on aina ollut olemassa heidän käsitemaailmassaan.

Musiikin nauhoittaminen radiosta c-kasetille ei tulisi heille mieleenkään.

Mikä Nuorten sävellahja ?

Limsapulloja on aina avattu korkinavaajilla eikä reunaliuskasta repäisemällä.

Käsite pussimaito aiheuttaa ihmettelyä, mutta entäs maitopullot tai -kannut ?

Berliinin muuri ja Neuvostoliitto, Vietnamin sodasta puhumattakaan, ovat esihistoriaa.

CD-levy keksittiin kaksi vuotta ennen heidän syntymää. Mitä, pitikö LP kääntää !?!

He eivät ole juoneet Trip-mehua pyramidinmuotoisista tetrapakkauksista.

He eivät voi kuvitellakaan elämää ilman kaukosäätimiä.

Rullaluistimet ovat aina olleet yksirivisiä in-linesejä. Popcorneja on aina popattu mikroaaltouunissa.

Hai-saappaat ja Retu-kengät - siis mitkä ?

He eivät koskaan ole uineet meressä ja miettineet samalla "Tappajahaita".

Pyöreällä valintalevyllä varustettu puhelin aiheuttaa heissä ihmettelyä.

He eivät tiedä, kuka JR on, eivätkä he todellakaan välitä siitä, kuka hänet ampui.

Michael Jackson on aina ollut valkoihoinen.

Ja he eivät hätkähdä ajatusta pakastimeen jäätyneestä Ossi Ahlapurosta sarjassa Pidättekö ostereista...

Hauskaa fossiilipäivää !

P.S. Yksi pysyy kuitenkin ja lohduttaa : Aku Ankka, joka ilmestyy edelleenkin keskiviikkoisin.

----------------

Tää on tätä.

keskiviikkona, toukokuuta 10, 2006

Kiistämättömiä tosiasioita

Fakta 1: hedelmäsalaatti on hyvää ja terveellistä; sitä tehdessä kannattaa appelsiinit pilkkoa veitsellä ei lohkojen rajoja pitkin vaan lohkon keskeltä. Näin salaatista tulee mehukkaampi eikä kukaan kuitenkaan oikeasti jaksa hifistellä niin paljon, että kuorisi lohkoista sen ohuen kuoren pois.

Fakta 2: Se og Hør -pimut ovat paljon parempia kuin Seiska-pimut, koska ensimmäiset ovat kokonaan nakuina ja jälkimmäiset uikkareissa.

tiistaina, toukokuuta 09, 2006

Luulen tietäväni

Oletteko koskaan ihmetelleet, miten HYY:n, tuon maailman ylioppilaskunnista kenties varakkaimman, omaisuutta ei ole pistetty taivaan tuuliin jo sataan kertaan, kun jälleen uusi ylioppilaspolvi näkee valon ja keksii, mikä kaikista maailman asioista on kaikkein tärkein ja vaatii kaikkien kaikkia voimavaroja?

Uskon tietäväni. Ensinnäkin luottamuselimissä puolueet vahtivat toisiaan, osakunnat ainejärjestöjä, ainejärjestöt osakuntia ja kaikki kaikkia, mutta tämä on vasta ensimmäinen puolustuslinja.

Varsinainen juoni on, että ylioppilaskunta ei omista omaisuuttaan, vaan HYY-Yhtymän, johon nähden se käyttää omistajavaltaa. Tämä tuplavarmistus pitää huolen siitä, että rahat jatkossakin menevät muualle kuin päivän tärkeimpään tärkeäänasiaan.

Tuli vaan mieleen kertoa.

Amen

Veli todistaa väkevästi.

sunnuntai, toukokuuta 07, 2006

Kylmässä sodassa oli puolensa

Kun jenkin ja ryssän oli pakko saada nokittaa, mutta mieli ei tehnyt ampua koko palloa paskaksi, päättivät sitten skabata että kuka eka kuussa. Sitten ne menivät sinne 1960-luvun tekniikalla.

Sen jälkeen hommaan kyllästyttiin, ja tämä on sääli. Länsimaisena rationaalis-isoloivasti sekä peneteroivasti ja lineaarisesti ajattelevana valkoisena heteromiehenä olen sitä mieltä, että jos Marsiin voi mennä, sinne kuuluu mennä.

lauantaina, toukokuuta 06, 2006

Irtsikka nro 13

Muuan nuorimies, liekö ollut iältään 9, pyysi äitiään kertomaan mitä ne kukistajamehiläiset ovat.

Jos ei heti aukea, mieti vähän.

Asioita, joita ei pitäisi tunnustaa

Ymmärtääkseni on ihan helvetin uncool tykätä tietyistä kirjailijoista, mutta koska minä muka cool olen ollut?

Nimittäin pidän höpöttävistä ja jaarittelevista äijäkirjailijoista eli herroista Kilpi, Hemingway (tosin Hemingway on hyvä vain yhdessä ainoassa kirjassa; siitä toiste) ja le Carré.

Näistä kolmesta pidän eniten viimeisestä. le Carrén teemat koskettavat jotenkin hyvin oikean oikeasti. Sillä ukolla on paljon sanottavaa siitä, mikä identiteetti oikeastaan on ja millaisille valheille ihmiset sitä rakentavat.

Sitä hassumpaa, kun sen oikea nimi ei ole mitään sinne päinkään kuin le Carré ja vaikka se kuinka itse kiistää, kaikki tietävät sen ihan hyvin poikana olleen itsekin oikea vakooja.

TJEU: Sankari vai vakooja.

torstaina, toukokuuta 04, 2006

Oudossa seurassa

Sattuipa käpälään SKP:n (kyllä, se on olemassa) Hgin piirin vappujulkaisu "Eespäin".

Yllättävän monessa kohtaa sitä joutui ihan vain olemaan samaa mieltä. Että on perseestä kun palkalla ei tule toimeen ja se johtuu siitä, että firmat on niin saatanan ahneita.

tiistaina, toukokuuta 02, 2006

Hyviä uutisia

Meidän kaikkien yhteinen pikkuveljemme Brim on tehnyt hyvän päätöksen.

Brim ei mene faijansa synttäreille.

Brim jättää väliin. Brim ei mene sinne hakattavaksi.

Brim on rohkea.

Nostan hattuani Brimille.

Tämä on loistavan hyvä uutinen.

Mädätköön äijänperkele siinä helvetissä, jonka on itselleen valmistanut.

maanantaina, toukokuuta 01, 2006

Sanon muistaessani

Kansalaisen pitää osata käsitellä ompelukonetta, moottorisahaa ja rynnäkkökivääriä.