keskiviikkona, maaliskuuta 07, 2007

Haircut

Parturissa käyminen muuttuu vuosi vuodelta hankalammaksi, ainakin meille, jotka emme ole tottuneet varaamaan aikaa vaan kävelemään ovesta sisään.

Kynittäväksi sinänsä pääsee, kyllä, mutta siitä alkavat ongelmat.

Yleensä Stadin parturit ovat nuoria tyttöjä, ainakin niissä paikoissa, joissa minä käyn, ja sellaisten mielestä nuorten poikien kuuluu näyttää söpöiltä ja aikuisten miesten turvallisilta, ja ylipäätään miehinen särmä on sangen pelottava asia. Söpöähän minusta ei enää millään saa, joten ne pyrkivät parhaansa mukaan tekemään minusta oman isänsä näköisen.

Sitten on olemassa joitakin vanhempia mammoja, joiksi lasketaan myös venäläiset tytöt iästä riippumatta, ja ne leikkaavat, jos pystyvät, miehestä kahvikerhon hyväksymän ihannevävyn. Miehiä tulee harvoin vastaan ja niistäkin iso osa taitaa olla vasemmanpuoleisen liikenteen kannalla ja ketään väheksymättä sen osaston kundit eivät ihan oikeasti tajua mitään siitä, milloin mies näyttää hyvältä ja milloin ei.

Asematunnelissa vaikutti vielä jokin aika sitten kolme-nelikymppinen libanonilainen (tai sieltä päin) kundi, joka tajusi laakista eikä kertaakaan yrittänyt tehdä minusta setää, homoa tai homoa setää, mutta sillä ilmeisesti lähti bisnes pyörimään riittävän hyvin ja nykyisin sen liikkeessä on hommissa samoja venäläisiä pimuja kuin muuallakin.

14 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Porista tiedän yhden hyvän, mutta siitä ei taida hirveästi iloa olla...

Itseäni tympii hiustenleikkaajien hitaus: pitkien hiusten latvojen tasoitukseenkin saadaan kyllä tunti kulumaan, kun hiukset leikataan yksi kerrallaan. Tuo porilainen tekee saman työn seitsemässä minuutissa.

8:38 ip.  
Blogger Brim kirjoitti...

Kannattaa leikata itse, niin minäkin teen. Jos joku sohii terävien esineiden kanssa minun kasvojeni lähellä, se olen minä eikä kukaan muu.

9:29 ip.  
Blogger Mari(nadi) Koo kirjoitti...

Minun kampaajani on kalju mies. Hän ei käsittääkseni yritä tehdä minusta setää, homoa tai homoa setää. Ei edes tätiä, lesboa tai lesboa tätiä. Kai.

10:10 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tai sitten jos vaan antaa niiden kasvaa, eikä leikkaa, niin melko varmasti ei näytä sedältä eikä söpöltä.

Tai riippuu tietysti hiuksista. Sinähän varmaan näytät tosi söpöltä ihan miten päin vaan. (Kuulin juuri juttuja, että toivoit jonkun yrittävän iskeä sinua täällä)...

10:40 ip.  
Blogger IDA kirjoitti...

Kolmen millin sänki on hyvä, toimiva ja vapauttavakin ratkaisu. Ei se koske ;)

Itse muistan sen ihmeen, kun merillä opin, että parturit ovatkin maailman monista maista miehiä. Koko homma sujui yleensä jotenkin rennommin ja tehokkaammin kuin naispartureiden - kaikki kunnia kuitenkin heille - kanssa.

11:50 ip.  
Blogger Junakohtaus kirjoitti...

Tiina,

kiitos. Lopultakin tää homma alkaa toimia. Ikävä kyllä toi resepti ei skulaa: mä jotain puoli vuotta sitten tms ajattelin, että jos rupeaisi pitkätukkailemaan taas, mutta aika pian huomasi, että kasvatukseen sisältyy ainakin muutaman kuukauden vaihe, jolloin näytän aivan ikäiseltäni.

ida,

joo tää libanonilainen kundi esim. oli erittäin vapauttava kokemus mulle. Tollaset selkeästi miesten jutut, kuten vaatteiden ostaminen ja tukanleikkuu, pitäisi saada hoitaa kundkiporukassa.

10:09 ap.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Palstan isäntäkin on suosituksestani vieraillut Saigon Spa -nimisessä parturiliikkeessä Kluuvissa. Sen konseptiin kuuluu:

a) hyvännäköisiä, vähähköpukeisia vietnamilaistyttöjä korkeissa koroissa

b) ystävällinen palvelu

c) standardihinnat

d) laadukas työ.

Sinne kerran eksyneellä miespuolisella henkilöllä ei ole mitään syytä käydä enää koskaan missään muussa parturiliikkeessä.

11:15 ap.  
Blogger Junakohtaus kirjoitti...

Jaan Jussin ihastuksen Saigon Span konseptiin, mutta siitä huolimatta pidin enemmän siitä libanonilaisesta äijänretaleesta, joka teki duunin vartissa, kovaotteisesti ja täydellisen oikein. Pimuille saa aina olla selittämässä ja näyttämässä opiskelijakortista fotoa eikä ne sittenkään tajua miesten ja poikien eroa.

11:31 ap.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Nätin hammashoitajatytön käsittelyn jälkeen huomasin kerran, olin ollut pitkään pötkölläni, että session aikana farkkujeni vetoketju oli ollut auki. Hän ei tosin ollut ollut kiinnostunut kuplavolkkaristani - tai mistäs minä sen tiedän? Kunhan maksoin laskun. Mutta täytyy sanoa (onko teidän hampaita hiottu?) että ei mulla ainakaan päällimmäisenä tullu mieleen silloin "Se".

2:17 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Shittendaalis sentään! Mullahan on huomenna parturi. Nyt alkoi pelottaan sen tulevan kevyesti tupakantuoksuisen nuoren ja näppärän tyttösen visiot ja saksitekniikka. Tavoite: rento, itseänsä 10 vuotta nuoremman maailmanmatkaajan huoleton harkittu takkuisuus ja harotus. Tulos: säälittävä näkymä, jossa otsalohkon ylä- ja alapuolinen osa ovat molemmat huonoista mutta eri passikuvista. Doh!

4:17 ip.  
Blogger Mikko kirjoitti...

Voisitko junis selventää tuota miehen ja pojan leikkauksen eroa, sanoin tai vaikka kuvin?

7:59 ap.  
Blogger Junakohtaus kirjoitti...

Mikko,

klassinen miesten ja poikien eron määritelmähän on, että yksi tykkää äidistä ja toinen tyttärestä.

Tämä pätee toiseenkin suuntaan: tykkääkö tytär vai äiti, ja ihan nuoret pimuthan eivät tykkää aikuisista miehistä sillä lailla vaan yrittävät laittaa miehen sen näköiseksi, että se on mukava ja turvallinen ja sopii sisustukseen.

9:04 ap.  
Blogger ferrix kirjoitti...

Minä kävin aikanaan parturilla, joka oli mies ja ainakin siinä määrin suora, että piti liikettään vaimonsa kanssa. Siellä tulokset olivat ihan hyviä. Albertinkadun loppupäässä oli silloin se pulju. Nyttemmin olen siirtynyt tuohon surisevalla kammalla kampaamiseen. Lähes kaljut miehet harvemmin ovat turvallisia ja kalustukseenkin saattaa tulla vaurioita.

2:17 ip.  
Blogger Kami kirjoitti...

Onneksi ei ole enää tuota ongelmaa. Teininä oli hiukset harteille saakka.
Ennen armeijaa leikattiin pois ja sen jälkään olen hoitanut parturoinnin partahöylällä. Ei sillä ettenkö olisi yrittänyt kasvattaa, mutta aika harvaksi käyvät meikäläisen hiukset nykyään. Tyydyn kasvattamaan partaa.

12:11 ip.  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu