tiistaina, marraskuuta 29, 2005
maanantaina, marraskuuta 28, 2005
Elämä ei ole
Tämä faktake toimikoon johdantona seuraavaan: on jälleen koittamassa se aika vuodesta, jolloin todistamme rakastavamme toisiamme ryysäämällä talvipalttoot ja vitutus päällä pitkin stadia tsöpaamassa lahjuksia toinen toisillemme.
Mutta itse ajattelin ilahduttaa rouvaani lahjalla, jossa näkyy ajatus. Joka itse asiassa ei ole mitään muuta kuin ajatusta, eikä koskaan ollutkaan.
Mitähän mahtaisi maksaa saksalainen UMTS-lisenssi nykyään?
sunnuntai, marraskuuta 20, 2005
Onhan se hyvä tietää
Olet onnistunut sisäistämään tyttöystävän roolin syvimmän olemuksen. Suhtaudut kundiin samoilla periaatteilla kuin tyttökavereihisi – tämä ei saa mitään etuoikeutta hölmöilyyn vain siksi, että sattuu olemaan kaksilahkeinen. Otat hemmon näkemykset huomioon ja myönnät, että hänkin saattaa olla joskus oikeassa. Enimmäkseen teillä onkin hauskaa yhdessä, koska osaat antaa toiselle myös tilaa, etkä romahda pienimmästäkin vastoinkäymisestä. Jos suhde ei pidemmän päälle toimi, pystyt tunnustamaan sen itsellesi ja siirtymään uusille apajille. Etkä katkeroidu yhden luuserin perusteella.
Mukava tietää että olisin tarvittaessa noin näpsäkkä tyttöystävä. Jos vaikka joutuu amerikkalaiseen vankilaan tai jotain.
Tosta sitten meemiä kiertämään. Guys only. Ja vähintään Panu vastaa haasteeseen, eikö vaan.
perjantaina, marraskuuta 18, 2005
Haiseva vastalause
Hänen bloginsa kommentit ovat moderoituja ja, ylläri ylläri, ikäviä kommentteja ihan vaan ei julkaista. Äijältä näkyy paukut loppuvan ja onhan se nyt inhottavaa, jos omia kantoja oikeasti joutuu puolustamaan. Mitä sitä turhia, kun tietää jo valmiiksi olevansa niin saatanan oikeassa.
Vittu mikä vellihousu.
keskiviikkona, marraskuuta 16, 2005
Iskee kuin miljoona volttia
Lukekaa se toistamiseen:
"...suuressa rakkaudessani et laskenut minua alasti kouluun, vaan vedin jalkoihini valon ja pimeän kuin pitkät kalsarit."
Ja ettehän tekään voi olla muuta mieltä kuin "...temaattisesti hallittu, särmikäs kokonaisuus. Se haravoi pontevasti ihmistä, jumalaa, uskoa ja epäilyä. Eikä muuten ole tylsä."
Siis että "...temaattisesti hallittu, särmikäs kokonaisuus. Se haravoi pontevasti ihmistä, jumalaa, uskoa ja epäilyä. Eikä muuten ole tylsä."
Auktoriteettiuskoisena ihmisena olen valmis itse ensimmäisenä myöntämään, että minä tässä olen se, joka on tajunnut ihan kaiken väärin.
maanantaina, marraskuuta 14, 2005
Viisautta
Eräässä oppilaitoksessa, jossa mamuille opetetaan suomea, opetetaan myös työelämätaitoja ja yhteiskuntatietoa. Osana yleistä viisaudenjakamista inkkareille kerrotaan miksi on fiksumpaa mennä siivoamaan tai paistamaan pizzaa, vaikka Kela stikkaisi hynää yhtä hyvin ja näin se menee: aina kun on töissä, on kummassakin kainalossa rahasäkki, jonne kertyy. Toisessa kainalossa on eläke ja toisessa lomarahat.
Lisäksi, ja tämä kuulemma puree kovaa, työssäkäynnistä kertyy luottoa ja kun 15 vuoden päästä tahtoo ostaa lapselle 18-vuotissynttäreiksi auton, lainaa saa, jos työhistoriasta on luottoa kertynyt, mutta jos on tullut makoiltua Kelan siivellä, lainaa ei saa.
Sanoisin, että tämän kaiken sisäistäminen tekisi aika hyvää monelle kantasuomalaisellekin.
perjantaina, marraskuuta 11, 2005
Irtsikka VII: monikulttuurisuutta
Poliisit vastaan maahanmuuttajat 28.10. klo 19.30
keskiviikkona, marraskuuta 09, 2005
Onko mokomaa nähty, sika kehrää
Aito asiakaspalaute:
joo arvelinkin että tuota on tuossa on ammattilaisen näpit pelissä (tai
XXXX on kirjoittanut ilmestyksen vallassa autotallissa aamuöisin
kolmesta viiteen)
tykkäsin tyylistä muutenkin, riittävän keuliva mutta ei
hehkutus-sanoilla täyttetty. Joku olisi voinut helposti kyllästää
tekstin lainasanoilla, mutta tästä tulee mielestäni uskottavampi ja
rehellisempi vaikutelma.
Eli kiip on rokkaamista beibeet
Tää on vitun siistii!
tiistaina, marraskuuta 08, 2005
Voi elämä
Tuli vaan mieleen.
maanantaina, marraskuuta 07, 2005
Skådespelarna över Helsingfors
Edes hurrit, jotka yleensä ovat hilpeämpää väkeä (vituttavan hilpeää, mutta se on toinen juttu), eivät näköjään pysty parempaan. Ameriikkaan asti pitää lähteä narkkaamaan ja pikkulapset jäävät ratikan alle.
Kotitehtäväksi jää arvioida, miten kuva liittyy aiheeseen.
Eiku
Päätin laittaa mieluummin jotain hauskaa.
Tohtorit Hannu Rautkallio ja Lasse Lehtinen ovat nyt yhdessä paljastaneet, että sotasyyllisyysoikeudenkäynnit olivatkin kokonaan Kekkosen juoni. Tämän meille kertoo Loka Laitinen Iltalehdessä.
Siis: Rautkallio, Lehtinen ja Laitinen. Iltalehdessä.
Hilarious.
sunnuntai, marraskuuta 06, 2005
Happy happy. joy joy
Yön aikana sytytettiin tuleen yli 1 300 autoa, poliisi pidätti lähes 300 ihmistä. Autoja paloi nyt enemmän kuin aiempina öinä. Kaikkiaan viranomaiset ovat pidättäneet levottomuuksien aikana 700 ihmistä.
Levottomuudet jatkuivat sunnuntain vastaisena yönä edelleen Toulousen, Rennesin, Nantesin ja Lillen laitamilla sekä myös mm. Strasbourgissa, Avignonissa, Nantenissa ja Nizzassa.
Kaikkiaan levottomuuksien aikana on tuhottu jo yli 2 000 autoa ja poltettu kymmeniä rakennuksia.
Tää monikulttuurisetti näyttää skulaavan tosi kivasti. Ihan järjettömän hyvin. Ehdottomasti mä haluan myös Suomen sitoutuvan aitoon monikulttuurisuuteen.
Pitäkää junttina jos tahdotte, mutta tätä se mun uneni tiesi.
Eikä taaskaan, tälläkään kertaa eikä millään tulevalla kerralla (joita tulemme näkemään vielä paljon), kyse ole siitä, että kenen vika. Sanon tämän jo nyt, koska tiedän suunnilleen, millä kommenttiosasto muuten täyttyisi. Kyse ei myöskään ole siitä, että siellä, täällä ja tuolla valkonaamakristityt osaavat myös rekkaloida. Tämän sanon samasta syystä.
Kyse on ihan vain siitä, että monietnisen yhteiskunnan arki ei näytä kauhean mukavalta. Tämän pointin haastan kenet tahansa kumoamaan. Vaihtoehtoisesti voi esittää mitä sellaista hyvää monietninen yhteiskunta mukanaan tuo, että ongelmat ovat siitä kohtuullinen hinta.
perjantaina, marraskuuta 04, 2005
Frank Junakohtaus ylittää itsensä standardinsa alittaen
Mutta on asiakin tärkeä: blogit ovat lopullisesti asettuneet normaaliksi mediaksi.
Nyt voi senkin keskustelun lopettaa.
SIIS-EI-VOI-OLLA-TOTTA!!!!!!!!
Repikää siitä.
Meitä kaikkia, jotka olemme matkustaneet Penalla työn takia ja pakosta, tämä järkyttää syvästi. Miten se nyt tolla lailla. Ihan eka kerta.
tiistaina, marraskuuta 01, 2005
Hink hink, iih iih
Iltalehti on päättänyt jatkaa perinnettä.
Hieno homma.