Minähän olen jossain määrin fiksoitunut toiseen maailmansotaan, enkä liene ainoa suomalaisäijä, jota sama vaivaa.
Vastaan tuli yksinkertainen simppeli tarinan sirpale, villi ja koskettava.
Katsoin elokuvan A bridge too far. Lisälevyllä vanhat ukot muistelevat Operaatio Kauppapuutarhaa ja osaansa siinä ja ukoista eräs kertoi, että melkein ennen kuin oltiin ehditty maahan asti Arnhemissa, puolen Hollannin tytöt juoksivat paikalle dyykkaamaan laskuvarjosilkkiä.
Tämä on oikeasti aika hurja detalji.
Olihan se tietysti tytöiltä melko hyvä arvaus, että sieltä tulee enemmän tai vähemmän liittoutuneita, mutta toisaalta jokainen ymmärtää ison maahanlaskuoperaation miesten olevan hermona ja liipasin herkällä, eikä mitään takeita ole etteikö sotapoika ihan vain kylmästi raiskaisi naista, johon käsiksi pääsee. Ja vaikka hollantilaiset ehkä saattoivatkin luottaa liittoutuneisiin, oli päivän selvää, että kunhan saksalainen saa pelinsä kuntoon, rautaa alkaa sataa maahanlaskujoukkojen niskaan, eikä silloin tahdo olla paikalla.
Yhdestäkin laskuvarjosta kuitenkin tekee aika monta puseroa ja alushametta ja syksyllä -44 saattoi hyvinkin olla kulunut viisi vuotta siitä, kun Hollannissa kukaan oli saanut ainuttakaan uutta, vain itselle tehtyä vaatekappaletta, silkkisestä puhumattakaan.
Ja ennen kaikkea miehitys lienee opettanut tytöt aina välillä katsomaan pyssyä piippuunkin, jos ylipäätään aikoo saada ruokaa pöytään.