tiistaina, maaliskuuta 29, 2005

Näön vuoksi

Sitä menee kapakkaan ja juo olutta.

Tarpeeksi olutta juotuaan sitä menee vessaan.

Vessassa sitä kusaisee ja kusaistuaan ottaa ja pesee kädet.

Kädet pestyään sitä huomaa jälleen kerran, että on tää maailma kumma paikka.

Mitä hemmetin virkaa toimittaa käsienkuivauspuhallin, jonka teho ei riitä kuivaamaan käsiä?

Hä?

Ja kun niitä virattomia on vehkeistä kaksi kolmesta. Miksi niitä ostetaan sinne? Miksi niitä laitetaan sinne ihmisten kiusaksi? Kenen mielestä on riittävän hyvä, kun siellä on jotain sinne päin, vaikka kaikki tietävät että ei se toimita mitä pitää?

Niin, tuli sitten pääsiäisenä käytyä Riian kaupungissa. Enemmän toiste, mutta nyt sanon yhden: 1980-1990-lukujen vallankumoukset menivät niin nätisti, että ajoittain sitä unohtaa miten isoista asioista oli kyse. Matkaopaskirja kertoo, että Riiassa vanhat ihmiset osaavat saksaa, keski-ikäiset venäjää (vaikka eivät puhu sitä mielellään) ja nuoret englantia.

Siinä se Latvian 1900-luku sitten tulikin.

Ja tarinan alkupuoli kertoo siitä, että oli sitä semmoinen Neuvostoliittokin eikä se suinkaan ole kuollut, vaan elää yllättävissä paikoissa.

tiistaina, maaliskuuta 22, 2005

Looks like you're about to commite a suicide. May I assist?

Valitettavan aniharva on nykyisin säästynyt ystävämme Mikkisoftan aina ah niin mukavilta ohjelmilta Word ja PowerPoint.

Olisi mielenkiintoista tietää paljonko maailmassa hukataan työaikaa vain namiskuukkeleiden kääntelyyn, kun näistä jokapojan perustyökaluista yritetään, yleensä turhaan, saada pois päältä erilaisia edistyksellisiä ominaisuuksia, jotka tekevät työnteon käytännössä mahdottomaksi.

Minä esimerkiksi ammattikirjoittajana en kerta kaikkiaan tahdo, että tekstinkäsittelyohjelmani viskoo omin päin isoja alkukirjaimia irrationaalisiin kohtiin tekstiä. Enkä tahdo, että PP päättää puolestani milloin on tullut aika muuttaa presentaation kirjasinkokoa.

Enkä saatana tahdo, että se vitun perkeleen helvetin klemmari tulee vielä kuittailemaan päälle.

Mihin saan lähettää laskun? Ketä saa lyödä? JA KUINKA KOVAA?

lauantaina, maaliskuuta 19, 2005

Russia Lite

Ensi kerralla Tallinnassa *) poiketkaa vähän vanhan kaupungin ulkopuolelle. Ottakaa spåra ja ajakaa rautatieasemalle (Balti Jaam on ihan neuvostonimi, ei ne itse olisi nimenneet ainoaa asemaansa Baltian asemaksi) ja katselkaa huolella ympärillenne. Samassa rakennuskompleksissa nimittäin on kevyt-Venäjä.

Kevyt-Venäjällä on oikea kauppahalli, ihan ryssän kauppahalli, jossa myydään rahkatorttuja, tyttöjen pitsejä ja lihaa. Hajumaisema on venäjää, vahvaa hajuvetta ja pesuainetta, miinus kusi ja roskis, eikä seinällä lue mikä on Straf lattialle räkimisestä.

Jatkakaa asemalta Pohjois-Tallinnaan ja kokemus syvenee. Siellä on ehta Hrusovka-alue, mutta paremmassa ja siistimmässä kunnossa kuin Izhevskin Metallurgiassa (jossa taas on siistimpää kuin monessa paikassa) eikä kaduilla pyöri kulkukoiria. Musikat ovat päissään, mutta eivät yhtä päissään kuin tuhat kilometriä idempänä ja autot ovat parempia.

Käykää ihmeessä katsomassa.


*) Kaikkihan me käymme Tallinnassa pienestäkin tekosyystä. Rääveli ruulaa.

perjantaina, maaliskuuta 18, 2005

A Farewell to Harms

Leikitään vähän.

Sota joka lopettaa kaikki sodat, lopetti kaikki sodat. Euroopan kansat ottivat opikseen Maailmansota 1.0:sta ja 2.0:aa ei koskaan tullut.

Suuren sodan loputtua voittajavaltiot totesivat, että juuri tällä historiallisella hetkellä on syytä osoittaa kaukonökäisyyttä ja armoa eivätkä Saksan rauhanehdot niin ollen olleet kovat. Saksa ja Ranska päättivät perustaa Hiili- ja teräsunionin uuden, rauhallisemman Euroopan ytimeksi. Venäjällä vallankumouksessa selviävät niskan päälle maltilliset voimat ja bolshevikit joutuvat yleisen naurun kohteeksi. Saksassa kansallissosialistien jäsentenvälisessä voittajaksi selviytyvät maltilliset rauhan miehet ja vaikka ks-puolue pääsee valtaan, se ei käynnistä sotavalmisteluja eikä ryhdy suunnittelemaan joukkotuhontaa. Mystiset ja sekavat arjalaisuuselementit jäävät koko aatteesta pois. Eurooppa ei koskaan jakaannu kahteen blokkiin eikä USA saa globaalia hegemoniaa.

Ja niin edespäin.

Ja missä ollaan nyt? Tämän minä haluaisin tietää. Toinen maailmansota on niin syvällä meissä kaikissa ja kaikessa mitä meillä on ja tehdään. Luuleeko joku, että Bröderna Lejonhjärta olisi koskaan tullut kirjoitetuksi ilman maailmansotaa? Sormusten herrasta puhumattakaan? Ihan vain kevyempiä vaikutuksia mainitakseni.

Miten ajatella maailmaa ilman Toista maailmansotaa?

sunnuntai, maaliskuuta 13, 2005

Interblogistinen pläjäytys

Feministibloggaamisen suurmufti puhuu uusimmassaan outoja.

Tunnistamattomia, tarkemmin sanottuna.

Tienaan leipäni leimallisesti sekasukupuolisella alalla, ystäväpiiriini kuuluu runsaasti myös naisia, olen naimisissa, minulla on ollut useita naispuolisia esimiehiä ja heistä osa on ollut oikein päteviä ja osa totaalisia pissapäitä. Pystyn mielestäni havainnoimaan ympäröivää maailmaa vähintään normaalilla tarkkuudella, mutta mahdollista on että havaitsen keskimääräistä tarkemmin ja oleellisia asioita.

Enkä lainkaan tunnista esitettyä perusjakoa juhla- ja taistelunaaraisiin.

Ymmärrän väitteen, mutta mielestäni se ei kuvaa ulkoista todellisuutta.

Täältä katsottuna sukupuolten suhteet sujuvat suurimman osan aikaa melko leppoisissa yhteistyön merkeissä. En vaadi ketään tekemään pentueleitä itselleni, en ylipäätään pidä sukupuolta kauhean oleellisena asiana (tiedän, tiedän, tiedän; kohta tulee joku kertomaan että hyvähän sun on jne jne, mutta tältä tämä maailma mielestäni näyttää) ja tiedän erittäin satavarman tarkkaan, että ainakin meikäläisen hommissa naiset pääsevät etenemään tasan siinä missä miehetkin eikä kummiltakaan vaadita mitään mitä ei vaadittaisi myös toisilta.

Jostain syystä isossa osassa tasa-arvoajattelua näyttää olevan julmettu apartheid sisäänrakennettuna. Täältä katsottuna esitetty jako juhlapimuihin ja sotaurhottariin ei näyttäydy mielekkäänä millään muulla ehdolla, kuin että miehet ja naiset ovat a priori eri puolilla, toisiaan vastaan ja jakamassa rajallista hyvää.

Itse koen miesten ja naisten olevan lähtökohtaisesti samalla puolella, tekemässä yhteistyötä ja nauttimassa sen tuloksista, iloitsemassa toistensa seurasta ja rakkaudella & kunnioituksella toisiaan tukemassa kaikenlaisissa ongelmissa, joita kummillakaan ei olisi ilman vastakkaista sukupuolta.

lauantaina, maaliskuuta 12, 2005

Vihdoinkin lottovoitto!

THE FREEDOM UNIVERSAL LOTTO COMPANY
UK HEAD OFFICE
55 HARLEY STREET
LONDON. W1G 7JP
ENGLAND

Dear Winner,

We are please to announce you as one of the 10 lucky
winners in the Freedom Universal Lotto draw held on the
10th of January. All 10 winning addresses were randomly
selected from a batch of 50,000,000 international
emails.Your email address emerged alongside 9 others as a
category 2 winner in this year's Annual Freedom Universal
Lotto Draw.

Consequently,you have therefore been approved for a total
pay out of US$4,000,000 Dollars (Four million Dollars)
only.The following particulars are attached to your lotto
payment order:

(i) winning numbers: 37-13-43-85-67-11
(ii) email ticket number: FUL754/22/76
(iii) lotto code number: FUL09622UK
(iv) the file Ref number: FUL/04/736207152/UK

Please contact the underlisted claims Agent as soon as
possible for the immediate release of your winnings:

Mr.Jack Daniel
Payment Agent
The Freedom Universal Lotto Company
TEL:+ 44 7040 115 608
FAX:+ 44 8701 203 445
EMAIL: lloydscompany3@fastermail.com
or jack_d2@katamail.com

N.B:Steps to claiming your prize;
1.Winners must pay £480 pounds only or its equivalent in
your local currency as fee before claiming their prize for
the processing and handling of award by agent.

2.Please quote your Reference number in all correspondence
with the claims officer.

3.Winners should send to claim officer account detail or
address where they want their prize paid or sent.

4.Winners must send thier names,address,telephone number
and means of identification (international passport or
drivers licence)to claim officer to process immediate
payment of their prize.

Once again on behalf of all our staff,

CONGRATULATIONS!!!

Sincerely,

Mrs. MONICA KELLY
Promotions Manager
Freedom Universal Lotto company
UK & Europe.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

The Freedom Universal Lotto Awards is proudly sponsored by
the Microsoft Corporation,the Intel Group,Toshiba, Dell
computers,Mckintosh and a conglomeration of other
international IT companies.The Freedom Universal Lotto
internet draw is held once in a year and is so organized to
encourage the use of the internet and computers
worldwide.We are proud to say that over 200 Million Euros
are won annually in more than 150 countries worldwide.

perjantaina, maaliskuuta 11, 2005

Musiikkia, Maestro

Sävel What shall we do with the drunken sailor:

Tyhmästä päästä kärsii ruumis
tyhmästä päästä kärsii ruumis
tyhmästä päästä kärsii ruumis
kärsii koko ruumis

Hei juu ja ruumis kärsii
hei juu ja ruumis kärsii
hei juu ja ruumis kärsii
kärsii koko ruumis

Ei niin että tässä mitään tavattoman ihmeellistä olisi tapahtunut, mutta joudun kuitenkin huomenna ryysäämään tarpeettomasti kaupassa, johon en tahtoisi mennä lainkaan.

keskiviikkona, maaliskuuta 09, 2005

Sota ja rauha

Koska tiedän kaiken, kerron nyt teille miksi sodat syttyvät ja miten ne voidaan välttää.

Sodat syttyvät, kun intressikonflikti on tarpeeksi suuri ja voimankäytön riski tarpeeksi pieni. Joka kerta kun tilanne on tämä, ei syty sotaa, mutta ennemmin tai myöhemmin joku honkkeli harkitsee voimankäytön palvelevan intressejään parhaiten.

Jos intressikonflikti on riittävän suuri (Talvisodassa Neuvostoliitto halusi, että Suomi lakkaa olemasta), voimankäyttöä ei pidättele mikään, vaikka riski olisi kuinka suuri(Suomen täydellinen häviö). Jos riski on riittävän pieni (Irakin armeija ottaa turpaan viikossa että tukka lähtee ja se on siinä), voimankäyttöön ei tarvita mitään asiallista intressikonfliktia (Bush ibn Bush ei tykkää Saddamin naamasta ja jonnekin pitää hyökätä kun kerran on julistanut sotivansa.)

Näin ollen tulee pitää intressikonfliktit riittävän pieninä, mistä fiksumpi rauhanliike on aina puhunut, sekä riskit riittävän isoina, mistä taas fiksummat sotaherrat ovat aina puhuneet. Toisaalta kumpikaan yhtälön puoli ei yksinään riitä takaamaan rauhaa.

Lisäksi tulee ymmärtää, että kyse on koetusta intressikonfliktista ja koetusta riskistä. Käytännössä tästä seuraa, että ensisijaisesti tulee yrittää valita johtajia, joiden maailmankuva perustuu enimmässä määrin ns. ulkoisiin ns. faktoihin ja vähemmässä määrin erilaisiin halluihin kuten arjalaisuuteen, kommunismiin, neokonservatismiin, ultranationalismiin, oman suurvaltamenneisyyden muistojen vaalimiseen tai silkkaan hulluuteen. Edelleen tästä seuraa, että koskaan ei tulla onnistumaan täysin, joten fiksuinta on kuitenkin pitää pari ukkoa valmiina koko ajan.

Ei muuta. Imekää itseenne ja jalostukaa.

tiistaina, maaliskuuta 08, 2005

Naisten päivä ja miesten yö

Ostetaan kukkia ja toivotaan parasta. Rakkaus maailmaa pyörittää.

maanantaina, maaliskuuta 07, 2005

Siitä on kauan

Lienen ollut jotain 13, tuskin kahtatoista ja luulen että en ainakaan yli neljäntoista. Paras kaverini oli muuan Pöyhönen, jonka perhe siihen aikaan asui Kirkkonummella.

Notkuimme taas kerran eräänä iltana tyhjänpanttina tai muussa pahanteossa pitkin Kirkkonummen villejä katuja, kuten kaikki asialliset varhaisteinit (olin pitkälle yli 20 kun lopulta tajusin, että pelkästään jonkin asian harrastaminen, tiedätte: sillä lailla oikeasti, että käydään harrastuksessa, ei tee kenestäkään automaattisesti totaalista nössöääliötä) ja päädyimme lopulta hengailemaan sirkusteltan liepeille, kas kun sirkus sattui siellä sillä kertaa esiintymään.

Rahaahan meillä ei ollut ja tupakkaan se fyrkka kuitenkin olisi mennyt, joten mitään toivoa ei ollut päästä showta katsomaan. Hengailimme siis telttojen nurkilla ja yritimme näyttää vanhemmilta ja vakavastiotettavammilta, kun jostain pölähti sirkuksen roudari, karvainen ja tiukkalihainen silloiseen silmääni keski-ikäinen kundi.

- tahtooks kundit sirkukseen?, hän kysyi, ja me tietysti ilmoitimme tahtovamme.

- tuutte roudaamaan näytöksen jälkeen ni pääsette

Olisin vaikka maksanut visiitistä sirkuksen roudarina, saattaisin maksaa vieläkin. Näytöksestä en muista mitään, mutta muistan miltä tuntui näytöksen jälkeen miehenä miesten töissä pistää sirkusta kasaan. Tupakankin tarjosivat kuin aikamiehelle.

(Ja oli siinä muuten sitten pyristelemistä ennen kuin pääsin spaddusta eroon, mutta se, kuten Kipling sattuvasti sanoo, onkin jo toinen tarina.)

perjantaina, maaliskuuta 04, 2005

Mainosmiehen hlökoh:t iskulauseet

  1. Sinun turvanasi on ikiaikojen Jumala, sinua kannattelevat iänkaikkiset käsivarret (Raamattu)
  2. Muista kuka olet. Olet isäsi poika ja oikea kuningas. (Leijonakuningas*)
  3. Saatanallinen ralli päälle vaan. (Lehto Tuntemattomassa)

Jos ei näillä pärjää, sitten ei millään ja parasta on jäädä kotiin ja olla ihan ihan hiljaa kaikesta ja toivoa, että maailma menee pois.

*) Kahden viime vuosikymmenen toiseksi paras western. Paras on Eastwoodin Unforgiven, mutta se on niin rankka juttu että en enää oikein kestä katsoa sitä.

torstaina, maaliskuuta 03, 2005

Homostelkaamme

Näin heterona sitä on vaikea tajuta homoseksuaalin mielenmaisemaa.

Tiedän pönkittäväni stereotypioita, mutta pirunko sille mahtaa, että niin näyttää myös ympäröivä todellisuus tekevän.

Nimittäin pystyn nippa nappa vaihtamaan päittäin miehet naisiksi ja kuvittelemaan, että tykkäisinkin näistä vaan en noista, mutta yleistä homostelumeininkiä en ymmärrä lainkaan. Mikä idis on siinä kaikessa hienostelussa ja neiteilyssä? Helvettiäkö sitä äijäporukassa keikistelemään pikkurilli ojossa ja huolellisin sanankääntein?

Jos minä olisin homo, asuisin toisen samanlaisen retaleen kanssa. Iltaisin istuisimme kalsarit jalassa katsomassa toimintaleffoja ja ryyppäisimme kaljaa pullonsuusta ynnä söisimme kylmiä eineslihapullia suoraan paketista, joka tyhjennyttyään lentäisi huoneen nurkkaan pitämään seuraa sukulaisilleen. Tasaisin välein jompi kumpi päästäisi römäkän pierun ja toinen läimäyttäisi hartioille ja sanoisi

- Vittu jätkä mä pidän susta

Sellainen homo minusta tulisi.

Edit: ja kuuntelisimme AC/DC:tä.

keskiviikkona, maaliskuuta 02, 2005

Aina yhtä innostava aihepiiri

Kuinkapa muutenkaan: miesten ja poikien ero on, että yksi tykkää äidistä ja toinen tyttärestä.

Ja sehän tiedetään, että naiset meikkaavat ja käyttävät hajuvettä, koska ovat rumia ja haisevat pahalta, mutta kuka tietää miksi miehet pitävät nahkaan pukeutuvista naisista?

Koska he haisevat uudelta autolta.

Pätkätyömies kertoo asioita

Viimeiset neljä-viisi vuotta olen vaihtelevaan tahtiin ollut milloin työssä, milloin ilman. Pääasiassa sentään työssä, mutta työpaikat ovat ajoittain vaihtuneet kiitettävän rivakkaan tahtiin. Pisin työsuhde on tainnut olla hieman yli vuoden. Yleensä välissä on ollut jonkinmittainen työttömyysjakso.

On mielenkiintoista havaita, miten kalana veteen sitä jo tässä vaiheessa osaa sujahtaa. Kun hommia ei ole, himassa on lysti laabailla ja jos talous ei ole liian suuri huoli, työttömyys ei käy psyyken päälle enää oikeastaan ollenkaan.

Toisaalta kun hommia taas saa, siirtymä vapaaherrasta ylläpitävään luokkaan sujuu käden käänteessä sekin. Tässä vaiheessa osaa jo kysyä laakista oikeat kysymykset ja saa hommista kiinni tosta vaan ja jo ensimmäisenä päivänä tuntuu siltä, kuin ei aikoihin olisi muuta tehnytkään kuin töitä.

Ja uskokaa tai älkää, tämä kaikki on tavallaan hyvin jalostavaa. Ekat potkut tietysti kirpaisivat aika ikävästi, varsinkin kun sain ne ansiotta ja vain siksi, että huomattavasti mulkummat miehet tahtoivat namit asiakkaani (ne ryssivät sen homman alle vuodessa, hähä), mutta siitä eteenpäin olen osannut ottaa rennosti. Ihmisarvoni, minäkuvani ja yleinen tyytyväisyyteni osaani maailmassa eivät (toistan: eivät) ole kiinni siitä saanko aamuisin raahautua jonnekin edistämään erilaisia kaupallisia hankkeita rahaa vastaan. Toki teen sitä mielelläni, mutta en muutu sen surkeammaksi olennoksi vaikka en saisi.

Pärjäilkää tekin.

tiistaina, maaliskuuta 01, 2005

Hihuli hei, huolta nyt ei

Silloin tällöin hommat menevät nappiin.

Esimerkiksi tänään.

Tulin juuri laittamasta nimeä työsopimukseen. Hommat alkavat huomenna.

Tiedoksi muillekin: talouden sykli on menossa parempaan päin, koska mainostoimistot rekrytoivat. Vielä vuosi-pari sitten sai jutella tavattoman väsyneiden miesten kanssa kun hommia kyseli, toimarit ja luovat johtajat olivat aivan joo-joo-kunnossa ja laita CV tulemaan, kyllä me sitten soitetaan.

Ei pöhkömpää. Juhlistanen tätä ostamalla ysin.