torstaina, elokuuta 31, 2006

Musta lippu liehumaan, hulabaloobalai

Jos sitä päättäisi ruveta anarkistiksi ja terroristiksi, mutta kuitenkin maltilliseksi semmoiseksi, olisi syytä käydä maailman taloushistoriaa huolella läpi.

Mitä vetoa niin löytäisi aika selvät rajat sille, keitä sopii salamurhata. Jos tietty toimiala edustaa maailmantaloudesta prosenttia X ja tietty toimija toimialasta prosenttia Y, on tullut aika lähettää ninjat asialle ja vapauttaa liian suureksi kasvanut yritys ylimmästä johdostaan.

Sillä lailla kaikki pysyvät herran nuhteessa, liike-elämä ei saa suhteetonta vaikutusvaltaa politiikassa, kilpailu toimii paremmin kun kukaan ei kohta yritäkään monopoliksi ynnä muuta ynnä muuta.

Ei sillä, että mä aikoisin, ja jos te rupeatte, mä en sitten ole tätä kertonut.

keskiviikkona, elokuuta 30, 2006

Paneutuva trollaus vastaa täysin aitoa asiaa

Miehemme Onaniemessä on jälleen ylittänyt itsensä.

Tehtävä ei ole helppo. Ken on asiaa seurannut, tietää että postaus postaukselta jutut menevät hurjaakin hurjemmiksi.

Jotenkin luulen, että näillä uusimmillakin eväillä saa vielä vähän aikaa odottaa torttumyrskyn puhkeamista.

Viestinnän voimaa

Muuan tehokkaimmista tietämistäni viestinnän hyödyntäjistä liiketoiminnassaan on City Car Club. Tänäänkin tyypit saivat Stadarissa jotain 2/3-sivun puffin ihan tosta vaan.

Niille, jotka eivät yritystä tunne, tiedoksi: kyseessä on autovuokraamo, jonka konsepti on vallan nerokas.

Nimittämällä autonvuokraamista yhteisautoiluksi ne ovat saaneet kaupungilta vuokrattua erikseen korvamerkittyjä parkkipaikkoja markkinahintaa halvemmalla ja onnistuneet laittamaan asiakkailleen kynnysrahan, joka pitää maksaa että niiltä saa vuokrata, sekä kuukausimaksun, joka niin ikään pitää maksaa, että saa vuokrata autoja.

Liittymismaksu on 69€ ja kuukausimaksu 9,90. Nämä maksamalla saa vuokrata autoja markkinahintaa kalliimmalla, kuten käy ilmi ihan pikaisellakin haulla.

Avis tarjoaa Citroen C3:n viikoksi rajoittamattomilla kilometreillä hintaan 339€ siinä, missä City Car Clubilla sama bilika viikoksi kilometrit rajoitettuna viiteen sataan bungaa 373,95 €, plus tietysti liittymis- ja kuukausimaksut.

Toiset ne osaa. Pitäisköhän laittaa sille Hesarin toimittajalle meiliä? Vai tyydynkö kätkättelemään täällä itsekseni?

maanantaina, elokuuta 28, 2006

Liikuttavaa huolenpitoa

Tämänviikkoinen viikkokirje ei tullut Jani "Romeo" Päivärinnalta vaan Miehen Käsikirjan Markolta, joka sinänsä on tuttavuutena uusi heebo, mutta vilpittömän ihastuttava ihminen hänkin.

Suuren seminaarin lähestyessä Marko käyttää tilaisuuden hyväkseen ja julistaa, että

Sinun ei tarvitse ikinä kokea mielipahaa naisten kanssa. Sinun ei tarvitse ikinä arvuutella, miten saisit haluamasi naisen kiinnostumaan sinusta. Sinun ei tarvitse ikinä juoda päätäsi täyteen pystyäksesi lähestymään ja aloittamaan keskustelun haluamasi naisen kanssa iästäsi. Sinun ei tarvitse ikinä joutua jätetyksi. Sinun ei tarvitse ikinä saada pakkeja. Sinun ei tarvitse ikinä kokea epäonnistuneesi naiste kanssa varallisuudesta ja asemastasi riippumatta. Mutta vain, jos osallistut seminaariin.

Mielestäni tämä on aika hienoa. Toivottavasti menette kaikki sankoin joukoin paikalle. Varsinkin, kun

Seminaarin jälkeet olet paljon onnellisempi ja tyytyväisempi itseesi. Seminaarissa aloitamme prosessin, jolla työstämme mielesi kuntoon. Vain saavuttamalla täydellisen kontrollin omasta mielestäsi voit ikinä olla onnallinen. Seminaarin jälkeen alat saamaan myös muuta elämääsi raiteilleen. Seminaarin jälkeen sinun kokema muutos on kokonaisvaltainentila, jollaista harva mies kykenee ikinä elämässään saavuttamaan.

Me haluamme tehdä sinusta onnellisemman ja tasapainoisemman yksilön. Me haluamme auttaa sinua saavuttamaan omalle elämällesi tärkeät päämäärät erityisesti naisten kanssa.


Mitäs siihen sanotte? Hä? Tytöt voisitte kertoa pitääkö miesten useinkin juoda pää täyteen voidakseen keskustella naisen kanssa iästään, tai ylipäätään keskustelevatko miehet kovinkin usein iästään naisten kanssa ja jos, mihin he näyttävät sillä pyrkivän.

lauantaina, elokuuta 26, 2006

Vanhenemisesta

Miehenä olemisen mukavimpiin puoliin kuuluu naiskauneuden kokonaismäärän jatkuva kasvu.

Vuosi vuodelta itsen ikäiset näyttävät aina vain hyvin viehättäviltä ja uutta kauneutta pukkaa toisesta päästä maailmaan lisää.

torstaina, elokuuta 24, 2006

Elelet: pääpaino talouteen

Epäonnea, luetteloa, peltiä.

Koska viime aikoina olen innostunut järjestämään arvauskilpailuja: mitä tuossa sanottiin?

Opintotuella alenee pääte.

keskiviikkona, elokuuta 23, 2006

Terveisiä sexiccäältä digimedia-alalta

Kun on kopioinut omin pikku kätösin 80 USB-tikulle melko mittavan kakun (siirtoaika noin á 5 min) kaikenlaista korkealentoista, sitä ilahtuu suuresti huomatessaan finaalitarkistuksessa, että työhön on jäänyt kaksi isoa virhettä, jotka ovat onnistuneesti läpäisseet kaikki kontrolli- ja hyväksymiskierrokset, joita on ollut monta.

Protu

Pitäisi oikeastaan järjestää aikuisille Prometeus-leiri.

Puolet päivästä keskusteltaisiin mielenkiintoisista aiheista hyvien alustajien johdolla ja toinen puoli melottaisiin, ammuttaisiin jousipyssyllä, pelattaisiin pallopelejä ja syötäisiin hyvin.

Iltaisin grillattaisiin ja yöllä voisi sitten halun ja flaksin mukaan hiiviskellä teltasta toiseen.

Tämä on vain yksi alatapaus siitä Oscar Wilden muotoilemasta yleisestä laista, että nuoruus menee nuorisolla hukkaan.


Edit: vasta tässä vaiheessa tajusin, että kyllähän noita järjestetään. Niitä vain kutsutaan seminaareiksi.

maanantaina, elokuuta 21, 2006

Ei pitäisi nauraa, mutta

Kiireessä kun kirjoitan, unohdin sunnuntaipeppupanon jälkeisen romahdukseni Hänen nähden. Hän kysyi panon jälkeen, kuinka minulla menee. Sanoin, että ok, mutta äitini on joutumassa keuhkojensiirtoleikkaukseen.

Tuolta. Kokonaisuus ei ole huvittava, mutta en nyt malttanut. Loppujen lopuksi lausumien irrottaminen yhteydestään on ihan peruspullaa ja sitä tekevät kaikki, koko ajan.

Tämä ilon ja onnen päivä

Jani "Romeo" Päivärinta on palannut kesätauolta lähettämään meille viikkokirjeitään.

Tällä kertaa kirjeen alkupuolella J."R". ylittää tai alittaa itsensä, näkökulmasta riippuen. Aluksi meille nimittäin kerrotaan, ihan aiheellisesti, että naiset eivät välttämättä jaksa kuunnella sinun inttijuttujasi, vaan syytä olisi keksiä jotain puhuttavaa, mikä lyyliäkin mahdollisesti kiinnostaisi. Moisen saavutuksen saavuttamiseksi saamme pistämättömät neuvot:

Ja tässä annan sinulle muutamia hyviä puheen-
aiheita, joita voit käyttää naisten kanssa:

Psykologia, parapsykologia, ennustaminen,
taikuus, ihmissuhteet, muoti ja sisustaminen.

Niillä pääset jo alkuun.

Ja ellet tiedä noista aiheista mitään, niin
tee itsellesi palvelus ja käy lainaamassa aiheista
muutama kirja kirjastosta.

Viikkokirjeen loppuun on ilmestynyt disclaimer:

Tämän uutislehden kirjoitukset perustuvat henkilöiden
omakohtaisiin mielipiteisiin eikä niillä ole
tieteellisesti niille kuuluvaa arvoa. Kirjoitukset ovat
tarkoitettu huvikäyttöön sekä hauskanpitoon.

Amen to that.

sunnuntaina, elokuuta 20, 2006

Sitä saa, mitä

Mitä kertoo minusta, että ensin ihan itse hankkiudun helvetillisellä vaivalla opiskelemaan viestintää ja sitten jaksan nillittää siitä, kun joudun tahkoamaan jotain vitun Adornoa ja vitun Habermasia ja vitun Stuart Hallia?

Toisaalta se on kyllä aineopintojen vika tentti sitten ja ainakaan mihinkään kandintyöhön mä en mitään Habermasia sekoita. Enkä tasan en Stuart Hallia.

perjantaina, elokuuta 18, 2006

Seuraava arvausleikki

Jatketaan anti-PC-linjaa vähän.

Teoksessa Monietnisyys, yhteiskunta ja työ (Forsander, Ekholm, Hautaniemi et al., Helsinki 2001, Palmenia, s 183) kerrotaan seuraavaa:

Kanadassa positiivisen erityiskohtelun piiriin kuuluu neljä ryhmää: naiset, alkuperäisväestö, vammaiset ja näkyvät vähemmistöt.

Päivän kysymys kuuluu: ketkä jäävät "positiivisen erityiskohtelun" ulkopuolelle? Mikä on se ryhmä, jota de facto sorretaan positiivisella erityskohtelulla?

Tällä kertaa jokainen saa ostaa banaaninsa itse.

Tähän ei ehkä pitäisi seota

Joutohetkeni iloksi päätin sivistää itseäni ja tiirailla, mitä blogilistan kärkeen kuuluu. Osoittautui, että toi Hapuli nääs on julkaissut kirjan, jonka paremman tiedon puutteessa oletan olevan jonkinlainen remix blogiin vuosien varrella tuotetuista teksteistä.

En nyt tahtoisi liikaa kuulostaa Höglundilta, mutta jos siellä ulkona on joku, joka diggaa Birdyn tekstejä, voisitte kertoa mullekin mikä niissä rokkaa. Joskus tullut jotain lueskeltua, eikä niissä mun mielestä ole oikeastaan mitään kovin erityistä. Aika tavallista roinaa vaan. Ei huonoakaan, en mä sillä, mutta en mä kyllä siitäkään kiinni saa, että minkä niissä pitäisi olla tavanomaista parempaa.

torstaina, elokuuta 17, 2006

Arvauskilpailu

Mikä instanssin mukaan monikulttuurisuutta tarvitaan, koska näin on mahdollista löytää uusia inspiraation lähteitä veltoille ja heikenneille länsimaalaisille materialistisille ja teknokraattisille arvoille.

Oikein tai lähelle arvanneelle palkinnoksi banaaneja. Googlen käyttö kielletty.

keskiviikkona, elokuuta 16, 2006

Vielä on kartassa valkoisia läiskiä

Koska Jani "Romeo" Päivärinta viikkokirjeineen on kesälomalla ja Deittitohtori Hanskin jutuista ei suurista odotuksista huolimatta riittänyt ihmeempää rääpittävää, päätin laajentaa ihmiskunnan pariutumisharrastuksen tutkintaani uusille alueille.

Seuraavat anonnsit on napsaistu Iskuri.netistä haulla 17-vuotias nainen, etsii miestä, seksiseuraa, yläikäraja 40. Tuloksia on painotettu kuvallisten ilmoitusten suuntaan.

Yy.
Kaa.
Koo.
Nee
.
Vii
.
Kuu.
See.
Kasi.
Ysi.
Kymppi.
Yytoo.
Kaatoo.
Koltoo.
Neltoo.
Viitoo.
Kuutoo.
Seetoo.
Kasitoo.
Ysitoo.
Kakskyt.
Ekstrabonari.

Minähän en tietenkään ole nainen ja tiedän, että naisten halua löytää miesseuraa ei pidä aliarvioida (muuankin mies pokasi kapakasta naisen iskurepliikillä "Hei hani, haluutsä multa herppeksen"), minkä näkee jo siitä, että ihmissuku ylipäätään on vielä olemassa, mutta jotenkin tää ei ihan nyt natsaa. Musta tuntuu, että pojilla olisi vähän viilattavaa tossa lähestymisessä.

Ja kaikkein hulluinta on, että jos joku mimmi pistäisi pimppinsä kuvan anoon, serverit menisivät postin määrästä nurin.

Saako täällä kiljua mielin määrin?

Noihin papukaijoihin menee hermo.

maanantaina, elokuuta 14, 2006

Kirjoitan aina kun voin?

Tuolla on testi.

Mun tulokset:

Sait korkeat pisteet tiedon muokkaamisesta. Tämä viittaa siihen, että olet halukas ottamaan vastaan palautetta ja muokkaamaan tekstiäsi tarvittaessa. Suhtautumisesi kirjoittamiseen muistuttaa asiantuntijan asennetta, mikä on erittäin hyvä merkki.

Kirjoittaminen ei ole sinulle pelkkää asioiden muistiin kirjaamista. Olet halukas hyväksymään palautetta ja käyttämään sitä hyväksesi. Tekstin muokkaaminen ei ole sinulle pelkkää kielioppivirheiden korjaamista. Tämä on hyvä merkki!

Saatat toisinaan mennä lukkoon, kun sinun pitäisi päinvastoin lisätä intesiteettiä kirjoitustyöhösi. Mieti, mistä tämä johtuu. Tarkastele pisteitäsi muilla osa-alueilla, niin voit löytää syyn ongelmaan. Myös monet ammattikirjoittajat kärsivät kirjoittamisen esteistä aika ajoin- tästä ei tarvitse huolestua. Perehdy lisää muokkauksen strategiaan, niin huomaat, ettei kirjoittamisen tarvitsekaan aina olla helpon tuntuista!

Sinulla on tunne, että et kirjoita kovin paljoa. Et ehkä arvosta sitä kovin korkealle luovana toimintana. Johtuuko tämä siitä, että kirjoittaminen todella on joskus hikistä puurtamista? Haluaisitko käyttää siihen enemmän aikaa? Varaa enemmän aikaa, jotta voit keskittyä kirjoittamiseen. Tarvitaan myös luovaa toimintaa ja ajatusten kehittelyä!

Testiä tosin ei ehkä ole tehty ammattikirjoittajille. Mulle ainakaan ei tulisi mieleenkään "kirjoittaa aina kun voin", vaan pikemminkin "vältän kirjoittamista viimeiseen asti". Ja tietenkään mä en "arvosta kirjoittamista kovin korkealle luovana toimintana". Ylipäätään kirjoittaminen on ihan pähkähullu ajanviete. Kuka kumma sitä vapaaehtoisesti tekee? Rahasta sitä kuuluu tehdä.

lauantaina, elokuuta 12, 2006

SMS

- Miten työkkärin tädeillä voikin olla niin leveät peffat? Eivät peffat ole keskimäärin noin leveitä.

- Niiden alle pitää mahtua paljon papereita pantattaviksi ja haudottaviksi.

- Jälleen hyvä huomio. Kerroinko jo, että jouduin todistamaan, etteivät helmikuussa päättyneet opintoni häiritse merkittävästi työnhakuani?

- Et kertonut, mutta en ole hämmästynyt. Voin lisäksi kertoa, että Kluuvin toimisto on työkkäriksi suorastaan hyvä etkä arvaakaan mitä kaikkea ei-akateeminen paskasakki saa kestää.

- Kävin kyllä tutustumassa Kampin konttoriin ja voin juuri sekä juuri kuvitella.

- Et oikeastaan. Sellaiseen ei voi varautua. Siellä asioiminen muistuttaa hidastettua painajaista. Onneksi täditkään eivät siellä välitä mistään, joten kaiken saa kuitenkin lopulta sujumaan, kun viitsii itse selvittää asiat. Silloin pystyy auttamaan henkilökuntaa pääsemään asiakkaasta eroon, mitä ne kuitenkin kaikkein eniten toivovat.

--------------

- Kävin "Työnhakijan alkuinfossa". Se on Mordor. Äkkiä töitä!

- Usko pois, Kluuvissa se on suorastaan myönteinen tilaisuus. Et arvaa mitä se on Kampissa.

- Läsnäolleista työnhakijoista suurin osa tuntui olevan 35-40-vuotiaita perustutkinto-opiskelijoita, jotka protestoivat äänekkäästi ja kiroillen, etteivät he olleet oikeutettuja siihen ja siihen etuisuuteen, koska heillä on elämänsä varrelta yht. 2 kk työhistoriaa. Akateeminen häviäminen on monessa mielessä ankeampaa kuin perinteinen.

- Ymmärrän mitä tarkoitat, mutta Kampissa haisee vanha viina ja luennon asiasisältö käsittelee sitä, että työkkäristä tullut posti pitää avata ja siihen pitää reagoida tai muuten päiväraha katkeaa. Ihmiset ovat rumia, apaattisia ja taikinanaamaisia eikä kenenkään energia riitä minkään kiroilemiseen. Lisäksi asiakkaat eivät pääse kuselle, paitsi Tennispalatsin yleisövessoihin.

- Ymmärrän. Kuitenkin Kamppi ja Kluuvi lienevät saman helvetin eri piirejä.

perjantaina, elokuuta 11, 2006

Tapakulttuuria

1) Ennen puolta päivää ei ole sopivaa nauttia väkeviä.

2) Mikäli koolla olevan seurueen kesken sovitaan, että ollaan paikassa, jossa kello on yli puolen päivän, väkeviä voidaan nauttia.

3) Mikäli kukaan ei kykene päättelemään missä kello on yli 12, juominen tulee lopettaa.

Painakaa mieleenne ja jalostukaa.

Konspiratsija

Tuoreiden englannin-kuulumisten tunnelmissa aloin ajatella uusiksi 9/11-salaliittoteorioiden olemusta.

Päädyin tähän: kuten kaikki huttuiset ajatukset, myös nämä teoriat kertovat enemmän esittäjästään kuin kohteestaan, ja esittäjästään ne kertovat, että tämän maailmassa ainoa aidosti autonominen toimija on edelleen ja aina vain valkoinen mies. Näiden tyyppien perusturvallisuus ei kestä sitä, että joku arabi tekisi jotain ilman, että sitä on Suuri Bwana käynyt komentamassa.

Pitäisi vähitellen oppia hyväksymään, että meikäläiset valkonaamaeurot ovat vain yksi etnisyys muiden joukossa. Inkkari, rättipää, musulmaani, murjaani, neekeri, vinosilmä, paki ja muu kurakikkeli on kuulkaa aikuinen ihminen, jolla on oma tahto ja kyky pistää se toimeen.

keskiviikkona, elokuuta 09, 2006

1900-luvun ruumiinavaus

Kuten kaikki hyvin tiedätte, vain fiktio on totta.

Raaka laimentamaton tapahtumien virta on liian sekava, omituinen, epäoleellinen ja ristiriitainen paljastaakseen mitään siitä, mitä todella tapahtuu. Hallissa katsottu lätkämatsi näyttää siltä, että isot miehet luistelevat ensin sinne ja sitten tänne ja aina välillä joku joutuu jäähylle, mutta hyvin ohjattu suora televisiointi saa ottelun näyttämään siltä, kuin siinä olisi jonkinlainen johtoajatus.

Näiltä pohjilta: muuan lempielokuvistani on Starship Troopers. Se ei ole scifi- eikä sotaelokuva, vaan suoraviivaisen paljas propagandaleffa, mutta se on propagandaa sodasta, jota ei ole, osapuolten välillä, joita ei ole. Siksi se nousee yllättäviin, hyytävän kylmiin korkeuksiin.

Kuka tahtoo nähdä sotahulluuden kuvan, levy grammariin ja katsokaa. Paul Verhoeven on vittumainen mies.

Hervotonta

Siis ihan.

tiistaina, elokuuta 08, 2006

8/15

Siitä testaamaan.

maanantaina, elokuuta 07, 2006

Ihan selvä juttu

Suomen Kuvalehdessä kerrottiin, että suomalaisen väkivaltarikollisuuden synkimmässä tiiviissä ytimessä tapahtuu outoja. Juopporemmien sisäiset hengiltäpuukotukset ovat vähenemässä, eivätkä tutkijat tiedä, miksi.

Minusta asia on ihan selvä. Kun viinan hintaa laskettiin, puliremmeillä alkoi riittää mehua, eikä pullonpohjista tule vanhaan malliin riitaa.

sunnuntaina, elokuuta 06, 2006

Vaihteeksi taas monikulturismista

V-lehden toimittaja plankkasi naamansa ja lähti kaupungille. Kokemus oli vittumainen.

En oikeastaan ollenkaan kuvittele, että Stadi olisi mustalle miehelle mitenkään kovin kiva paikka. Luultavasti tässä maassa afron elämä on ihan oikeasti aika inhottavaa. Siitä siis ei sen enempää, lukekaa itse jos kiinnostaa.

Jatketaan asian muista puolista.

Jutun kainalossa Ihmisoikeusliiton tutkija Mikko Joronen sanoo näin:

– Vähemmistöjä tulisi saada osaksi koko yhteiskuntaa. Esimerkiksi YLE: llä voisi olla tummaihoinen uutistenlukija, jotta ulkomaalaisten näkeminen tulisi jokapäiväiseksi. Se olisi toimiva keino.

Mietitään hetki, mitä tuossa oikeastaan vaaditaan. Ensinnäkin tutkija vaatii uutisvälityksen valjastamista tukemaan poliittista agendaansa. Tässä ei tietenkään ole mitään uutta eikä edes kovin ihmeellistä, mutta asia kannattaa silti pistää merkille. Mielenkiintoisempaa on, että kaikesta päätellen Ylen tulisi ryhtyä jakamaan rekrytoinneissaan pigmenttipisteitä, koska ankkuriksi kelpaavia uutistoimittajia ei todellakaan kasva puussa ja parhaan ymmärrykseni mukaan tummaihoisen uutisankkurin saa tässä maassa ruutuun vain, jos sellainen päätetään tekemällä tehdä ja siinä tehdessä ohitetaan pätevämpiä (arvatkaa minkä värisiä) melkoinen määrä.

En voi sanoa kannattavani ajatusta. Kaikenlainen pigmenttipisteiden jakaminen on perseestä eikä siihen pitäisi ryhtyä vain siksi, että sillä edistetään päivän Hyvää Asiaa.

(Ettei nyt tulisi väärinkäsityksiä: tummaihoinen uutistoimittaja on sinänsä mielestäni neutraali asia eikä oikeastaan asia ollenkaan. Jos tummanaamainen heebo tai chiksi hakeutuu journalistiksi ja päätyy telkkariin, en ole koko asiasta yhtään mitään mieltä. Vastustan vain sitä, että ihminen typistetään pintanahkansa väriin eikä muuta jää jäljelle.)

tiistaina, elokuuta 01, 2006

Uusi mies

Lienette törmänneet puheeseen siitä, että nuoret miehet naisistuvat nykysuomessa?

Totta se on. Verratkaa tätä tähän niin huomaatte.