perjantaina, huhtikuuta 27, 2007

Kyllä sen myöntää jo sosialistinenkin tiedemies

Herkkupala ATM-aktivisteille:

”Monet hyvää tahtovat miehet eivät näe naisia. Enkä luule, että naisia alistavat käytännöt olisivat tiedostettuja. Esimerkiksi se klassinen esimerkki, että joku idea kuulostaa niin paljon paremmalta arvovaltaisen nuoren miehen suusta. Nehän on ihan tietynlaiset miehet, joita suositaan. Joku ujo saamelaispoika on tuskin se, jota nostetaan. ”

Uudestaan: nehän on ihan tietynlaiset miehet joita suositaan.

Sanoo Anna Rotkirch.

Linkistä kiitokset Mikolle.


torstaina, huhtikuuta 26, 2007

Tekee mieli Pariisiin

Viime viikollakin teki mieli Pariisiin.

Tahtoisin myös olla kapakanisäntä, mutta minulla ei ole rahaa enkä ymmärrä ravintola-alasta mitään.

keskiviikkona, huhtikuuta 25, 2007

Teema ja muunnelmat

Sukupuoli-identiteetin ja sukupuolten kanssakäymisen kysymykset näkyvät nykyisin olevan sydäntäni lähellä. Jaksakaa, niin jonain päivänä jaksan taas pelotella teitä maailmanlopulla, joka koittaa vääjäämättä (minkä näkee jo pyyn kutistumisesta), kunhan maahanmuutto saa jatkua vielä vähän.

Uskon ymmärtäväni miksi terveyssiteet on tarkoitettu naisille, mutta mikä tekee Worcestershire-kastikkeesta "lähinnä miehille" suunnatun tuotteen?

Mitäs miehiä sitä ollaan?

Alempana on virinnyt elävä ja aihepiiri huomioiden tasokas keskustelu feminismistä. Patologisena kommenttinarkkarina tahdon jatkaa aiheesta.

Nimittäin nykyaikaiseen feministiseen diskurssiin kuuluu oleellisesti ajatus feminismien moneudesta ja tämä sai minut pohtimaan millainen feministi itse olisin, mikäli määrittelisin itseni feministiksi. Listaa:

- uskon, että sukupuolesta ei tulisi saada ansiotonta etua
- uskon, että tasa-arvo on hyvä tavoite, vaikka sen määrittely ei helppoa olekaan; ja että taistelu tasa-arvon käsitteen määrittelystä on tärkeä ja iso asia
- uskon, että ongelmien sukupuolittunut luonne pitää tunnistaa ja tunnustaa, milloin niillä sellainen on, vaikka tiedänkin rajanvedon olevan ongelmallinen
- uskon, että sukupuolta ei pidä vedellä joka paikkaan, jos asiat selittyvät paremmin ihan vain yksilöiden eroilla
- uskon, että jokaisella yksilöllä on oikeus määritellä itse tavat, joilla manifestoi sukupuoltaan, kunhan pysytään lakien, kohtuuden ja yleisesti ottaen hyvien tapojen rajoissa
- uskon, että jokaisella on oikeus järjestäytyä poliittiseen toimintaan, milloin kokee jonkin ongelman sitä vaativan.

Melko hyvä femmari siis mustakin tulisi, eikö vain?

Ilmoitan jo nyt, että vedän herneen nenään big time, jos kukaan tulee listan perusteella väittämään, että hei sähän siis oikeasti olet feministi.

maanantaina, huhtikuuta 23, 2007

Eräänlaista söpöilyä tämäkin

sunnuntaina, huhtikuuta 22, 2007

*panettaa*, *panettaa*, *panettaa*

Lintu, joka on läpikotaisin arveluttava eläin, on läpikotaisin arveluttava eläin.

Suomen Siipiveikot ry:n Santahaminan alajaos ei nimittäin lainkaan piittaa ammunnan äänistä. Karjuminen ei taukoa sekunniksikaan.

(Tajusin juuri, että emme voi lähteä Tallinnaan viides toukokuuta. Passini on Tehtaankadulla takavarikossa, tarkemmin viisumikäsittelyssä, juuri silloin, eikä minulla ole uudenmallista henkilökorttia.)

Sävel US Army Drill March

Tietänette, että en ole ylimpiä poliittisen korrektiuden ystäviä.

Siinäkin ideologiassa kuitenkin on puolensa ja sekin ideologia on saattanut aikaan yhtä ja toista oikeasti hyvää ja kannatettavaa.

Tuttavani reservinkersantti J. laulatti alokkailla noin 20 vuotta sitten seuraavaa:

Vanhalla farmarimossella
saapuu mustalaisia

Niistä yhtään tykkää en
lippaan täytän kiroillen

RK-62 säkättää
siihen paikkaan mannet jää.

Oletan ja toivon, että nykyisin tuosta tulisi jo sanomista.

perjantaina, huhtikuuta 20, 2007

Jäsentenväliset revisited

Koska fiksut, sanavalmiit ja muutenkin hurmaavat daamimme eivät vielä ole ehtineet paikalle huomauttamaan asiasta, jatkan itse pari sanaa Terho Pursiaisen alempana linkitetystä kornista postauksesta ja omasta reaktiostani siihen.

Nimittäin tässä on kyseessä täydellinen mallikappale siitä, kun minä sanon, että feminismissä sangen usein ei ylipäätään ole kyse kaksisukupuolisesta ihmiskunnasta, puhumattakaan että miehistä tai miesten tekemisistä, vaan homma on puhtaasti naisten itsensä päänsisäinen tai jäsentenvälinen skaba jostain, milloin mistäkin.

Toki Pursiaisen alkutekstissä käytettiin monta kertaa sanaa "naiset" ja niin tein myös minä, mutta kun luette uudemman kerran, teidän pitäisi huomata että naiset eivät ole kummassakaan tekstissä läsnä. Heidän tehtävänsä on olla välineitä, pallo jolla Pursiainen ja Kohtaus pelaavat peliä, jonka panoksena on oikeus määritellä, mitä miehenä oleminen on ja mitä siitä pitäisi tulla.

Ehkä merkittävin ero feminismiin on teoreettisen pohjan ohuus. Pursiainen vähän heittää jotain Pareto-optimia ja minä en sitäkään, kun feministit, joilla on ollut pidempi aika sotia sotiaan, yleensä ovat kehittäneet itselleen varsin raskaan akateemisen tykistön. Tämä ei kuitenkaan muuta itse asiaa miksikään.

Miksi naiset kuluttavat kulttuuria miehiä enemmän?

Nainen heikompine kognitiivisine valmiuksineen ja ennen kaikkea tunne-elämänsä latteuden takia on pakotettu hakemaan stimulointia itsensä ulkopuolelta ja fiktiosta siinä, missä mies pystyy hahmottamaan olemassaolevan maailman ja nauttimaan sen monimuotoisuudesta tavalla, joka naisille ei yksinkertaisesti ole mahdollinen.

Siksi nainen, joka kannattaa yhteiskunnallisen päätäntävallan keskittämistä miesten käsiin, on ennen kaikkea ymmärtänyt oman parhaansa ja yhteiskunnan kokonaisedun. Tästä syystä kansallinen hanke Suomen nostamiseksi saippuaoopperatuotannon suurvallaksi olisi parasta, mitä Suomen kilpailukyvylle voisi tehdä.

Tämä olisi myös todellista mahdollisuuksien tasa-arvoa, kun kumpikin sukupuoli voisi keskittyä itselleen parhaiten sopiviin asioihin.

Eikö niin, Terho? (keskittykää postauksen loppuun)

Via Ihmissusi.

keskiviikkona, huhtikuuta 18, 2007

Kohti aidosti monikulttuurista Eurooppaa

Teletappituokio, teletappituokio.

Kommentteja?

Hämmentävää kauneutta

Istu alas ja katso.

Via.

maanantaina, huhtikuuta 16, 2007

Kehonkarvoitus revisited

Lukaiskaapa tämä.

Kirjoittaja on muuan huumorintajuttomimmista ja fasistisimmin elämään ja ihmisiin suhtautuvista änkyrä-änkyrä-änkyrä-feministeistä koko gorram internetissä (ja se tietysti on hänen oikeutensa).

Mielenkiintoista tekstissä on, että edes tämä ei koe voivansa ajella karvojaan tai olla ajelematta niitä oman mielensä mukaan. Se joutuu harjoittelemalla harjoittelemaan että nyt annan kasvaa tänne ja nyt tonne ja lopulta kuumana päivänä on pakko-pakko ajaa sääret, että voi käyttää shortseja.

Ensimmäinen ajatukseni oli viisastella tekstistä jotain pikkunäppärää, mutta päätin jättää sen tekemättä. Sen sijaan ajatukseni harhautui ottamaan kirjoittajan tosissaan ja seuraava kysymys kuuluu näin: jos me hyväksymme, että naisten oikeasti on yhteiskunnan painostuksen takia pakko, pakkotyyppinen pakko, poistaa karvoitus sääristään, kainaloistaan ja hurlumhei-stään, onko tälle samalle pakolle vastineita miesten elämässä? Jos on, ovatko ne yhtä keinotekoisia ja turhanpäiväisiä? Pääsisisikö niistä eroon yhtä helposti kuin naiset voisivat jättää karvansa ajamatta?

lauantaina, huhtikuuta 14, 2007

Samaa kyytiä toinen päivitys

Kävin tänään suorittamassa itsestäni Turvallisen ampujan.

Tiedoksenne, jos joskus aiotte tehdä saman: teoriakokeen jokaiseen kysymykseen oikea vastaus on "Piippu turvalliseen suuntaan ja sormi pois liipasimelta".

Toisaalta se kyllä oikeasti on turvallisen aseenkäsittelyn universaali ja ainoa viisaus, niin että miksi ei.

Grease

Kun siistii kulmakarvojaan partakoneen tasausterällä, sitä luonnollisesti ottaa kamman ja sillä kammalla penkoo pöheikön ojennukseen ja hurauttaa ajokoneella kamman ulkopintaa pitkin kulmansa siisteiksi (jos et tajunnut, älä välitä, mutta jos olet kokeillut, tajusit kyllä).

Tänään hiffasin, että kun vetäisee kulmakarvat tipalla kosteusvoidetta ensin, ne tottelevat kampaa paljon paremmin ja paljon vähemmällä vaivalla saa naamansa kammattua paljon siistimmäksi.

Mistä saan hakea innovaatiopalkintoa?

perjantaina, huhtikuuta 13, 2007

Edessämme on mittava urakka

Syökää hyvin ja levätkää, pojat.

Edessä on rankka viikko.

tiistaina, huhtikuuta 10, 2007

Maailma on edelleen pelottavan avara

Foliopipot päähän, hopi hopi.

Tämä informaatio on jälleen vain yksi tapaus, joka osoittaa, että elämme sydämen kylmyyden ja petoksen viimeisissä päivissä. Yhdessä monien muiden aikakauden lopun merkkien kanssa, tämän pakanallisen druidi-uskonnon Joulupukki on vain yksi selvä lisämerkki lopusta.

sunnuntaina, huhtikuuta 08, 2007

Suunnitelmat tarkentuvat

Ehdotan tallinnanreissun ajankohdaksi lauantaita 5. toukokuuta. Lähtekäämme liikkeelle Linda Linen (.fi) klo 08.00 kanootilla, jolla olemme Tallinnassa aikataulun mukaan puoli kymmenen ja todellisuudessakin ennen kymmentä. Näin saamme kivasti aikaa katsella kaunista keväistä Tallinnaa, kumartaa sen torneille (kerron joskus toiste lisää, mutta ilman Tallinnan torneja en koskaan olisi päässyt yliopistoon enkä sen operaation jälkeen ole enää osannut tulla siihen kaupunkiin nyökkäämättä pientä kunnioittavaa nyökkäystä vähintään Pyhän Olavin kirkolle ) ja voimme pienen palloilun jälkeen mennä lounastamaan ja lounaan jälkeen keskittyä viettämään aikaamme miten parhaiten tahdomme. Paluu tässä versiossa tapahtuu saman retarin paatilla klo 20.00 Tallinnasta, jolloin olisimme takaisin Hgissä aikataulun mukaan 21.30.

Vaihtoehtoisessa todellisuudessa lähdemme samana päivänä Lindan 10.00-vuorolla yli, olemme perillä noin puolilta päivin ja jäämme Tallinnaan yöksi. J. Visukinttu ehdottaa hotelli Vana Virua, jota minä puolestani vastustan hinnan ja sijainnin vuoksi ja tarjoan tilalle omia suosikkejani Stroomia tai Skånea. Kumpikin on kunniallinen ja edullinen hotelli, joskin molemmat ovat vaatimattomia ja toinen lisäksi Pohjois-Tallinnassa, mutta on se näkemisen arvoinen kaupunginosa sekin. Mikäli väki tahtoo kliinisempää ja hotellilta näyttävämpää vaihtoehtoa hotelliksi, on aina olemassa Reval Central sataman kupeessa ja siitäkään hotlasta ei ole mitään muuta kuin hyvää sanottavaa, vaikka se vähän kahta edellistä kalliimpi onkin, sekä pari kolme muutakin vaihtoehtoa. Tässä skenaariossa palaamme kotiin sunnuntaina 6.5. esim. 18.00-laivalla, joka on perillä 19.30.

Kommentteja? Ilmoittautumisia?

Pastori JK lausuu sanan pääsiäiseksi

Pääsiäiseksi.

lauantaina, huhtikuuta 07, 2007

Tallinnaan?

Viimeksi isommalla porukalla tavatessa oli puhetta yhteisestä Tallinnan reissusta.

Vieläkö moinen kiinnostaa?

Ehdotan reissua pikalaivalla yli, perillä kenties 6-8 tuntia, jossa ehtii dallailla, shoppailla ja skruudailla ja sitten back. Mahdollista on toki myös yöpyä, tiedän suhteellisen hyviä ja edullisia hotelleja.

Reissun hinnaksi kuvittelen karkeasti 40-50 egeä lippuihin, safka juomineen bungannee paikasta riippuen 10-30 euroa ja siihen ostokset päälle.

Kiinnostuneet voivat ilmoittautua kommenttilootaan tai suoraan junakohtaus tota siellä niinku gmail piste com. Ajankohtaa voidaan sitten katsella porukalla.

-----------

Lisäys myöhemmin.

Legendaarisen kuuluisa sisäpiiri (joka ankaran määritelmän mukaan käsittänee vain Turistin) ei ole suljettu klubi. Jokainen meistä ja teistä on kerran tullut ensimmäisen kerran paikalle näyttämään naamaansa ja voi kuinka silloin ujostuttikaan.

Kutsu mukaan Tallinnaan on oikeasti avoin ja koskee myös sinua. (Niin, juuri sinua.)

torstaina, huhtikuuta 05, 2007

Sellaista on vapaus: omituinen tapaus

Mitähän tämä kaveri omasta mielestään on tekemässä?

tiistaina, huhtikuuta 03, 2007

Outo on aika, jota elämme

(En tiedä oletteko havainneet itsessänne tai muissa, mutta kokemukseni mukaan jokainen hyvin pientä hipaisua suurempi kosketus reaalisesti olemassaolevaan monikulturismiin politisoi ihmiset. Jonkun vakaumus vankkenee ja nämä tiivistävät rivinsä, joku ryhtyy kriittiseksi ja perustaa suorastaan blogin avautuakseen, mutta kylmäksi jää vain harva. Se introsta.)

Päivän sana, dagens ord. Kommentteja?

maanantaina, huhtikuuta 02, 2007

Riistäjäsika saa maksaa

Mitä tehdään, kun kiintiösuojeltu A ohittaa jonossa kiintiösuojeltu B:n?

Toivottavasti kaikki äänestitte Heidi Hautalaa. Suomi on niin junttila, kun meillä ei ole edes kiintiöitä.

sunnuntaina, huhtikuuta 01, 2007

Kuravettä päälle

Perustakaamme uusi uskonto. Se olkoon säädytön parodia kristinuskosta ja sen nimi olkoon Aprillianismi.

Aprillianistinen kirkko opettaa, että ennemmin tai myöhemmin Jumala laskeutuu taivaastaan aprillipäivänä, karjaisee römeästi "Aprillia, syö silliä, juo kuravettä päälle!" ja paljastaa tähänastisen maailman ongelmien ja virheiden olleen vain vitsi, ja vaihtaa takaisin oikeaan, toimivaan ja virheettömään maailmaan.

Arvaatte varmaan mistä aprillianistinen ehtoollinen koostuu.

Nuoriso on rappiolla

Tulin juuri äsken baarista kotiin (heipparallaa kaverit, ja jos tulee näppivirheitä tai vähän väsynyttä tyyliä, antakaa kaikki anteeksi).

Yöbussissa oli ahdistelutapaus. Istuin itse etupäässä autoa ja hiffasin homman, kun takaani alkoi kuulua huutoa "kuski, kuski. kuski hei".

Pitkä juttu lyhyeksi lyhentäen menin seisomaan nilkin ja tytön väliin ja kerroin nilkille, että seison tässä, koska tyttö selkäni takana pelkää sinua.

Eihän se oikein hyväksynyt eikä kunnioittanut, mutta en minä siitä toisaalta mihinkään lähtenytkään. Pysäkillään se vaati minua ulos tappaakseen minut, mutta hei, ei kaikille voi olla mieliksi, ja se joka tapauksessa oli mua jotain 20-30 kiloa kevyempi, ja pakkohan mun on sitäkin ajatella, että minkä kaiken kanssa suostun ottamaan lakiriskejä, ja muutenkin piruako mä tommosen kanssa tappelemaan olisin käynyt.

Mimmin seurassa oli kaksi riuskaa poikaa.

Kumpikin niistä antoi ahdistella seurueeseensa kuuluvaa naista tekemättä mitään. Kumpikaan ei osoittanut mitään häpeän merkkejä, kun vieras, ulkopuolinen, mies tulee puuttumaan asiaan. Kumpikaan ei osoittanut mitään häpeän merkkejä edes, kun yritin jälkikäteen kysellä niiltä, että ei sitten tullut mieleen tehdä mitään.

Mikä helvetti näita nuoria miehiä vaivaa?

------------

Edit: lueskeltuani kommentteja ja pohdittuani hieman palaan asiaan. Aika monella on ollut suhteellisen painavia argumentteja sen puolesta, että liikkeeni oli tarpeeton, kenties jopa tollo. Kuten ylempää käy ilmi, minä tosiaankin olin tulossa baarista ja vaikken missään nimessä ollut umpitunnelissa, en voi myöskään väittää että harkintani olisi ollut kirkkaimmillaan.

Sovitaan siis, että en väitä, että kaikkien pitäisi aina. Siitä huolimatta olen sitä mieltä, että julkinen tila a) kuuluu kaikille ja kaikista ennen kaikkea ihmisille, jotka eivät erikseen häiritsemällä häiritse muita, varsinkaan pienempiään, joten b) tavalla tai toisella pitäisi synnyttää ilmapiiri, jossa esim. naistenahdistelu bussissa tuntuisi tekijästä itsestään huonolta idealta jo ennen rupeamista.